Cosmetic Clinic Lahti

Cosmetic Clinic Lahti Cosmetic Clinic on ihonhoitoon ja esteettisiin hoitoihin keskittynyt yritys aivan Lahden keskustassa.

🧡 MUUTOKSEN TUULIA 🧡Koska nää keväät tuntuu joka toinen vuosi olemaan meille muutoksien aikaa, niin ei tehdä tänäkään vu...
20/03/2023

🧡 MUUTOKSEN TUULIA 🧡
Koska nää keväät tuntuu joka toinen vuosi olemaan meille muutoksien aikaa, niin ei tehdä tänäkään vuonna poikkeusta tässä asiassa😅
1.5 yhdistymme koko porukka Stoolin nimen alle, eli tulee tarjoamaan teille jatkossa hius- ja meikkipalveluiden lisäksi myös kosmetologipalveluita, esteettisiä hoitoja sekä hierontaa, tuttujen ja ihanien tyttöjen käsistä🫶🏼 samat tutut tyypit, sama tuttu osoite m***a konsepti vaan hieman muuttuu🧡
Maalis-huhtikuun rallatellaan siis täysin entiseen malliin, 1.5 eteen päin meininki pysyy muuten lähes samana, m***a sitten olemme kaikki yhtä ja samaa Stoolia🫶🏼
Näin ollen pystymme takaamaan teille entistäkin sujuvammat palvelut sekä asioinnin meillä🧡
Muutokset eivät vaadi teiltä mitään toimenpiteitä, me pidämme huolen teistä ja teidän ajoista, että ne siirtyvät mukana uuteen!
Yhdessä olemme ainutlaatuisia, samassa porukassa vielä ainutlaatuisempia🫶🏼 . .

08/03/2023
Hyvää ystävänpäivää!”Kaikista hetkistä,joita meillä on elämämme varrella,virkistymme eniten niistä,jotka jaamme ystävien...
14/02/2023

Hyvää ystävänpäivää!

”Kaikista hetkistä,
joita meillä on elämämme varrella,
virkistymme eniten niistä,
jotka jaamme ystävien kanssa.”

Me CC:llä vaalimme teitä asiakkaita kuin ystäviä. Jokainen teistä on kultaakin arvokkaampi ja olemme kiitollisia siitä, että käytätte palveluitamme ja luottaudutte ammattitaitoomme. Kuinka voisimmekaan kiittää teitä tarpeeksi niistä kaikista ihanista kohtaamisista kanssanne ja huikeista palautteista, joita teiltä saamme.

Teille asiakkaillemme, ystävillemme, haluamme antaa kiitoksena huikean -50% edun seuraavista palveluista:
- Jalkahoito
- Brassi sokerointi
- Hifu -hoidot

Etu voimassa 14.-18.2.23 ajan.
(Etu koskee vain uusia varauksia. Ei voi ostaa lahjakorttina)

Tarjoukset löydät cosmeticclinic.fi - varaa aika - erikoistarjoukset. Sieltä löydät myös helmikuun Dermaplaning -kasvohoitoedun.

Tule itse tai yllätä ystäväsi. Tervetuloa myös uusille asiakkaille.❤️





Hyvää joulua! 🎅🏼🎁Palailemme töihin jälleen tiistaina 27.12 😊
23/12/2022

Hyvää joulua! 🎅🏼🎁

Palailemme töihin jälleen tiistaina 27.12 😊

Marraskuun-joulukuun tarjouksetHei ihanaa alkanutta marraskuuta kaikille! ❤️Niin se aika vaan on vierähtänyt, että elell...
08/11/2022

Marraskuun-joulukuun tarjoukset

Hei ihanaa alkanutta marraskuuta kaikille! ❤️
Niin se aika vaan on vierähtänyt, että elellään jo vuoden viimeisiä kuukausia.

Loppuvuodelle haluamme tarjota hemmottelua sekä mielelle, että kasvojen iholle, tarjoushinnoin.

Darphin -kasvohoito 60 min 79€ (norm. 84€)
Kasvohoito hapoilla 60 min 81€ (norm. 90€)
Mantelihappokuorinta 45 min 67€ (norm. 75€)

Tarjoukset voimassa vain 7.11.-31.12.22 välisenä aikana käydyissä palveluissa. Tarjous koskee vain uusia varauksia.

Ihanaa alkanutta viikkoa!
Kohtaamisiin 🫶🏼
CC: väki

Varaa aikasi:
💻 cosmeticclinic.fi - varaa aika - erikoistarjoukset
📞 045 106 7166
🏢 Kirkkokatu 6, 15140 Lahti
📱 ig Cosmetic Clinic- Isa

✨D E R M A P L A N I N G✨Tehtiin asiakkaalle tänään Dermaplaning -kasvohoito. Huomaatko mikä ero yhden hoitokerran jälke...
05/08/2022

✨D E R M A P L A N I N G✨

Tehtiin asiakkaalle tänään Dermaplaning -kasvohoito. Huomaatko mikä ero yhden hoitokerran jälkeen? 🤩 Ihon pinnalta rapsuteltiin pois kuollut, harmaa ihosolukko ja kuinka kirkas iho sen alta löytyikään.

Dermaplaning -kasvohoidossa asiakkaalle tehdään aluksi kevyt happokuorinta. Sen jälkeen koko kasvojen alueelta rapsutellaan hellävaraisesti kuollut ihosolukko ja velluskarva steriiliä kirurginveistä käyttäen. Rapsuttelun jälkeen iholle levitetään rauhoittava naamio ja hoitovoide.
Hoito on täysin kivuton ja sopii lähes jokaiselle. Lopputuloksena hehkuva, tasaisen sävyinen iho ✨😍 Hoidon jälkeen iho on erityisen vastaanottavainen hoitotuotteille ja meikkikin levittyy ihanan tasaisesti. Aurinkoa hoidon jälkeen on kuitenkin syytä vältellä 😎👒

Joko olet kokeillut Dermaplaning -hoitoa? 😉

Osoite

KirkkoKatu 6
Lahti
15140

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Cosmetic Clinic Lahti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Cosmetic Clinic Lahti :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram