07/02/2024
Asenne on ajatuksia ja uskomuksia
Sekä ajatukset että mieli ovat jotain, jonka voimme vain kokea. Molemmat ovat kuitenkin elämämme tärkeistä tärkeimpiä vaikuttajia. Ajatuksella on avainasema myös asenteessamme. Asemastaan huolimatta ajatuksemme eivät ole tosia, vaan ikiomia tulkintojamme asioista, ihmisistä, elämästä ja maailmasta, oman mielemme suodattamia ja muotoonsa taivuttamia. Erehdymme kuitenkin pitämään niitä tosina, joskus jopa ainoina totuuksina, jolloin taistelemme niiden puolesta henkeen ja vereen. Mitä enemmän avarramme näkökulmaamme ja katsomme samaa asiaa eri vinkkeleistä, sen viisaammaksi kasvamme.
Vaikka ajatuksemme eivät ole tosia, ne ovat silti olennainen osa asennettamme vaikuttaen uskomuksiimme, tunteisiimme, arvoihimme ja toimintaamme. Ne luovat oman todellisuuden, joka on eri kuin jonkun toisen todellisuus.
Koska ajatukset ovat tulkintoja, meillä on aina mahdollisuus tulkita toisin. Voimme tulkita kielteiseksi kokemamme asian myönteiseksi, ja samalla muutamme asennettamme kyseiseen asiaan. Tätä voi treenata. Oletko ollut tilanteessa, jossa olet tulkinnut toisen sanomisen loukkaukseksi ja reagoinut siihen loukkaantuneena? Voit pohtia sanomisia esimerkiksi kirjaamalla sanomiset paperille. Ja kirjata myös eri tavat tulkita sanomiset. Mitä kaikkea muuta toinen olisi voinut tarkoittaa. Saat yllättyä ja huomata, ettei toinen ehkä sittenkään tarkoittanut loukata. Kenties päinvastaista.
Kun haluamme korjata asennettamme ja elämämme laatua, meidän on ajateltava uusilla tavoilla, mikä edellyttää oman ajattelun tarkkailua, ja etenkin raskasta energiaa sitovien, rajoittavien ja hyvinvointiamme heikentävien ajatusten tunnistamista ja korvaamista paremmilla.
Uskomukset eivät myöskään ole tosia, m***a siitä huolimatta ne vaikuttavat vahvasti elämäämme, valintoihimme, päätöksiimme, reaktioihimme ja toimiimme. Uskomukset ovat tunnepitoisia, ja kuten ajatuksistamme, pidämme myös uskomuksistamme sitkeästi kiinni, etenkin jos ne ovat samanmielisiä enemmistön ja useimpien auktoriteettien kanssa. Omat yksilölliset uskomuksemme ovat tuhansien vuorovaikutustilanteiden muovaamia, sekoitus tuhansien muiden ihmisten uskomuksia, vahvimmin kuitenkin lähellämme vaikuttaneiden ja vaikuttavien.
Olisi tärkeä tunnistaa sellaiset uskomuksensa, jotka vaikeuttavat ja estävät omia muutospyrkimyksiä. Niitä voi tunnistaa esimerkiksi siinä, että tekee toistuvasti päätöksiä, jotka jarruttavat omien unelmien ja omannäköisen elämän toteutumista. Valintoja, jotka ovat itseä vastaan kun niiden pitäisi olla itsen puolella.
Uskomuksiaan voi tunnistaa myös samaa kaavan noudettavissa tunnereaktioissaan. Tietynlainen tilanne nostattaa toistuvasti itsessä voimakkaan ärtymyksen tai vastustuksen tunteen. Mitä jyrkempi ja kiivaampi tunteen aiheuttama reaktio on, sitä varmemmin jokin uskomus on tihutöissään.
Ajatukset ja uskomukset ovat muutoksen avaimia. Kun päivitämme tiedostamattoman mielemme dataa parempaa tulevaisuutta tukevilla ajatuksilla, saamme myös uudenlaisia ja parempia tuloksia.