14/02/2026
❤️ KIITOS ❤️
Te asiakkaat teitte Fysiopulssi20 päivästä täydellisen❣️
🩵 Fysioterapiasydän. 20 vuotta sitten, kun työntekijyydestä hypätiin yrittäjyyteen, yhteiskunta oli kovin erilainen, myös fysioterapian suhteen. Meidän sisällä sykki fysioterapiasydän ja jaoimme vahvan näkemyksen, miten ja minkä puolesta haluamme tätä työtä tehdä. Liike kuuluu kaikille.
🩵 Matka. Matkalla on ollut monenlaista, niinkuin elämään kuuluu. Eilen realisoitui, että me sykitään edelleen samalle asialle ja samoin arvoin kuin tuolloin 2006. Ennenkaikkea meillä oli eilen teidät - upea joukko ihmisiä ympärillämme, niin päivällä kuin illallakin. Kiitos ihan jokaiselle kävijälle!
🩵 Tiimi. Mikä on todennäköisyys, että löytää rinnalleen tällaisen ihmisen, jonka kanssa uskaltaa ja voi yrittää, m***a myös epäonnistua. Että voi luottaa 100% siihen, että jos ei itse ehdi tai pysty, niin toinen hoitaa. Että uskaltaa olla omaitsensä. Että on turvaverkko, auttavat kädet, ajatusten ja ideoiden peili, joku joka palauttaa tosiasioihin tai laittaa sut unelmoimaan.
🩵 Työntekijät. Jani on ollut jo yli 11 vuotta osa meidän supervahvaa fyssatiimiä! Jani sai teidät eilen kaivettua motivaation montusta ylös - vai oliko sitä monttua ollut alkuunkaan?
🩵 Ilo. Meidän kirjoittamaton sääntö on ilo ja hauskuus. Kyky nauraa itselle ja uskaltaa olla JOSKUS 🤪 vähän hassu. Kukaan ei ole eikä tarvitse olla täydellinen. Ilo ja myönteisyys kuuluu myös liikkeeseen, liikkumiseen ja kuntoutukseen, vaikka toisaalta hyvin usein ollaan asiakkaiden kanssa vakavienkin asioiden äärellä.
🩵 Kohtaamiset. Toisen ihmisen kohtaaminen, ilossa, surussa, liikkeessä, kivussa, vaikeuksissa, itsensä ylittämisessä ja onnistumisessa. Voi miten arvokasta on saada elää liikkumisenhetkiä teidän asiakkaiden rinnalla.
🩵 Liike. Ei ole vain suorituskykyä ja ulkonäköä. Mahdollisuus liikkua ja liikuttaa itseään, liittyy itsemääräämiseen, omanarvontunteeseen, osallisuuteen eri elämäntilanteissa. Huomisen liike mahdollistetaan tänään!