Tukena Tapiontupa

Tukena Tapiontupa Tukena Tapiontupa tarjoaa kodin yhteensä 15 aikuiselle kehitysvamman tai muun syyn vuoksi erityistä tukea tarvitsevalle henkilölle.

Saimme iloksemme tänään vieraaksi ystävyyden suurlähettilään, Petri Virolaisen. Katsoimme yhdessä SuomiLove jakson, joss...
25/09/2025

Saimme iloksemme tänään vieraaksi ystävyyden suurlähettilään, Petri Virolaisen. Katsoimme yhdessä SuomiLove jakson, jossa hän kertoo oman tarinansa. Saimme myös ihanan esittelyn kaikista matkassa mukana kulkevista kavereista🤩

Kiitos Petrille ja tervetuloa uudestaankin❣️

Monarin discossa käytiin yhteistuumin tanssahtelemassa ja viettämässä aikaa. 🥳
20/09/2025

Monarin discossa käytiin yhteistuumin tanssahtelemassa ja viettämässä aikaa. 🥳

Lappeenrannan kaupungin erityisliikunnanohjaaja kävi kertomassa meille tänään erilaisista sovelletun liikunnan mahdollis...
03/09/2025

Lappeenrannan kaupungin erityisliikunnanohjaaja kävi kertomassa meille tänään erilaisista sovelletun liikunnan mahdollisuuksista Lappeenrannassa. Samalla kartoitettiin mieleisiä liikuntaryhmiä ja osa löysikin jo yhden tai useamman uuden mielenkiintoisen harrastuksen. ☺️ Mahtavaa, että on näin paljon mahdollisuuksia harrastaa. Kokosimme esitteitä meidän eteisen ilmoitustaululle, tästä myös läheiset näkevät käynnissä olevat ja alkavat ryhmät.

Tapiontuvalla vietettiin Talent-tapahtumaa viikonloppuna🥳 Asukkaat saivat tehdä itse mieleisiään esityksiä, katsojia rii...
25/08/2025

Tapiontuvalla vietettiin Talent-tapahtumaa viikonloppuna🥳 Asukkaat saivat tehdä itse mieleisiään esityksiä, katsojia riitti ja tunnelma oli mahtava🤩 Kahviokin järjestettiin yhteisvoimin👍🏼
Kiitos kaikille osallistujille😍

# hyvänelämäntukena

Eilen meillä kävi Tapiontuvan pihalla jenkkiautoja ja järjestimme buffetin. Kiitos kaikille osallistujille 🙏🏼😊
07/08/2025

Eilen meillä kävi Tapiontuvan pihalla jenkkiautoja ja järjestimme buffetin. Kiitos kaikille osallistujille 🙏🏼😊

Lisää otoksia heinäkuun mukavista hetkistä ja helteistä 📸
28/07/2025

Lisää otoksia heinäkuun mukavista hetkistä ja helteistä 📸

Viime viikolla risteiltiin Saimalla! Retki alkoi Lappeenrannan satamasta, josta m/s Emilia kuljetti meidät kohti saarire...
28/07/2025

Viime viikolla risteiltiin Saimalla! Retki alkoi Lappeenrannan satamasta, josta m/s Emilia kuljetti meidät kohti saariretkikohde Karhusaarta. Kohteessa mukavaa yhdessäoloa ja ulkoilmasta nauttimista. 🌞

Kukkaisloistoa kauppakeskus Galleriassa 🌺
23/07/2025

Kukkaisloistoa kauppakeskus Galleriassa 🌺

Reissu naapurikaupunkiin Imatralle! Päivään kuului kiertelyä ja kaartelua, kuvausta, maamerkkien tutkimista ja kosken ku...
23/07/2025

Reissu naapurikaupunkiin Imatralle! Päivään kuului kiertelyä ja kaartelua, kuvausta, maamerkkien tutkimista ja kosken kuohujen ihailua. Ennen kotiinlähtöä käyty vielä asukkaan toivomassa ravintolassa syömässä. 😋

Heinäkuussa on ehditty tehdä tähän mennessä jo vaikka mitä kivaa🤩 Yhteinen retki Mustolaan eläinsuojelukeskus Miun kahvi...
13/07/2025

Heinäkuussa on ehditty tehdä tähän mennessä jo vaikka mitä kivaa🤩 Yhteinen retki Mustolaan eläinsuojelukeskus Miun kahvilaan oli kaikkien mielestä mukava reissu! Päästiin katsomaan kissoja ja herkuttelemaan ulos porukalla👍🏼
Meillä esittäytyi myös uusi tulokas pentunen, joka tietysti valloitti kaikkien sydämet❤️
Tottakai myös hitusen heppailua ja koiran kanssa ulkoilua kuulunut päiviin!

Mitä muuta voitaisiin vielä puuhata heinäkuun aikana? 😎



Maanantaina vietimme kivan päivän Tykkimäellä! Päivään kuului paljon naurua, iloa ja vauhdin hurmaa 🌸🌈🎠🪅
02/07/2025

Maanantaina vietimme kivan päivän Tykkimäellä! Päivään kuului paljon naurua, iloa ja vauhdin hurmaa 🌸🌈🎠🪅

Kuvia viikonlopulta 💕 Saimme nauttia ihanista aurinkoisista säistä ennen sunnuntain sateita. Osa kävi Tirilän puutarhall...
29/06/2025

Kuvia viikonlopulta 💕

Saimme nauttia ihanista aurinkoisista säistä ennen sunnuntain sateita. Osa kävi Tirilän puutarhalla pyöräillen, osa kansainvälisillä suurmarkkinoilla. Osa nautiskeli säästä ihan vaan musiikin kanssa fiilistellen tai pyörällä kurvaillen. Lähestyvä Tykkimäen reissu on jo monen mielessä, tänään ollaan käyty reissusuunnitelmia ja -sääntöjä läpi. 🌞

Osoite

Ruukinmäentie 4
Lappeenranta
53550

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tukena Tapiontupa :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Tukena Tapiontupa :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram