Wow mitkä energiat meillä on liikkunut jo pitkään 🐍 Pian vanha nahka on luotu ja käärmeenvuosi tulee päätökseen. Toisille tämä on ollut hyvin tuskaista aikaa. Keholla voi tuntua levottomuus, odotuksen tunne, kuin jotain suurta olisi tulossa. Ikäänkuin näkymättömät voimat vetäisivät kohtalosi naruja, hellästi, m***a vakaan päättäväisesti. Pintaan nousee kaikki haudattu: traumat, pelot, kipu, suorittaminen, väärät identiteetit, egollisuus ja kontrollointi.
Fyysisesti ”nahan luominen” voi tuoda tullessaan mm. epämääräistä ihottumaa, vatsaoireita ja päänsärkyä.
Taaksesi voi jäädä myös ihmissuhteita, sillä siitä mistä olet kasvanut ulos, se päättyy. Mikä ei palvele enää sinua parhaalla mahdollisella tavalla, se päättyy🪬
Kun siirrymme hevosen vuoteen, ensin tuntuu kuin kaikki pysähtyisi yhden pitkän hengenvedon verran. Kunnes tuli syttyy ja muutokset alkavat tapahtua, nopeasti.
Mikä on linjassa, kutsuu sinua vahvasti eteenpäin. Kuuntele siis tarkasti, mitä kehosi sinulle yrittää kertoa🔥🐎
⭐️Valitse rauhallisuus pelon sijaan
⭐️Luota omaan intuitioosi
⭐️Anna vanhentuneiden kuvioiden kadota
⭐️Raivaa tilaa uudelle
Ota ohjakset käsiisi ja ratsasta rohkeasti kohti uutta, kohti sitä mikä on sinulle parhaaksi💫🐎💓
Jos tämä on ollut sinulle vaikeaa aikaa, pian helpottaa 🤗Halaus päivääsi ihana🤗💗
09/01/2026
💫The moon gently carries me through the darkness✨
Kaunis sydämen parantaja🩷 Vahvuuden, tasapainon, rakkauden, itseluottamuksen, emotionaaliseen haavojen & eheytymisen koru💗
Rakkaudella käsin tehty uniikki yksilö💕
Kivinä:
💗Ruusukvartsi
💗Kirsikankukka Jaspis
Tätä ei löydy vielä verkkokaupasta, laita minulle DM jos kutsuu sinua💗
Auringon säteitä viikonloppuusi ✨
08/01/2026
Hei ihana🤗✨
Olen pidemmän aikaa tietoisesti vähentänyt somen käyttöä. En halua, että jatkuva suorittaminen, näkyvillä olo ja algoritmien vaatimukset ovat ohjaksissa. Haluan olla ohjaksissa itse ja luoda sisältöä sisäisestä tunteesta ja aitoudesta, en suorituspaineesta✨
Olen opetellut pois ”vaatimuksista”, joita some meille opettaa ja myös vertaamisesta siihen, miten muilla menee. Yrittäjänä on luonnollisesti kasvamis tavoitteita ja hyvä olla näkyvillä sekä julkaista tapahtumia ja ajankohtaisia asioita, m***a itsenäni koen ärsykeahdistusta liiasta tietotulvasta.
Somessa on paljon hyviäkin puolia ja on tärkeää oppia omanlainen, mahdollisimman luonnollinen rytmi.
Näin ei tarvita tietyin ajoin erillistä ”some lomaa”.
Välillä sisältöä voi tulla täydeltä laidalta, välillä ei ollenkaan ja hei : kumpikin on ihan fine!💫
Kun antaa itselleen luvan löysätä puristavaa otetta, tulee tilaa palautumiseen ja näin sisäisellä maailmalla on tilaa astua esiin. Luovuus pysyy virtaavana, eikä jää puristukseen odotuksien väliin✨
Vaikka some onkin toisinaan hiljaisempi niin taustalla tapahtuu kokoajan💗 Ihana kevään Retriitti on jälleen tulossa, korutehdas pyörii ja kaikki hoidot / palveluni ovat normaalisti varattavissa 🤗✨
Levollisuutta ja lempeyttä loppuviikkoosi upeus 🤗Kiitos, kun olet siellä💗
31/12/2025
✨Puhdista & manifestoi✨
Laita suolaa ja sitruunan puolikas astiaan🍋 Ripottele päälle kanelia ja suolaa.
Kirjoita paperiin esimerkiksi: puhdistan kaiken negatiivisen ja pahan energian. Toivotan tervetulleeksi hyvää energiaa ja onnea✨
Kieputa paperi valkoisen kynttilän ympärille, upota sitruunaan ja sytytä palamaan🔥
(esim. juuttinaru toimii hyvin ja palaa kynttilän mukana)
Manifestoi kynttilän äärellä hyvältä tuntuva aika haluamiasi asioita, anna kynttilän palaa loppuun ja kiitä✨
Aiotko kokeilla?🤭
Ihanaa, taianomaista iltaa ja tulevaa vuotta 🫶🏻🪄🎉✨
22/12/2025
Valtavan iso ja nöyrä kiitos jälleen teille kaikille ihanille asiakkaille & seuraajille kuluneesta vuodesta✨💗
Toivon jokaiselle levollista joulua ja mitä parhainta tulevaa vuotta💗💫
✨Let me heal in the moonlight. Turn on my own inner light🪐💫
Ruusukvartsin kerrotaan hoitavan mm. emotionaalisia haavoja, pelkoja sekä kaunoja. Auttavan anteeksiantamisessa, hyväksymisessä ja sovun säilyttämisessä. Toimivan luotettavana oppaana ohjaten sinua elämässäsi sisimmästäsi käsin. Hillitsevän negatiivisia tapoja ja rohkaisevan avaamaan sydäntä💗
Kivi 8mm, ketju n. 50cm RST. Voit valita koruun myös muun kiven🤗
Ei löydy vielä verkkokaupasta, laita minulle viestiä jos kutsuu sinua💗 29.90€ sisältäen kirjepostin💌
Levollista loppuviikkoa ✨🌸✨
20/10/2025
~ Like a Phoenix, rise. Rise from the ashes of your past~🐦🔥✨
Suojaa, voimaa, uusia alkuja, rohkeutta, luovuutta & intuition vahvistusta🥰💕
Kivinä kaksi erilaista Vuorikristallia, runko Rst, koukku hopeaa. Pituus noin 5.5cm💎
Nämä käsintehdyt uniikit upeudet saat omaksesi laittamalla minulle viestiä✨
Valoa ja voimaa viikkoosi✨💗✨
10/10/2025
Kun sitoudut itseesi niin huomaat, ettei ulkopuolellasi ole onnea, pelastusta tai aarretta, vaan sinä itse olet tuo aarre. Sinä itse luot polkusi ja oman turvasi💗
Itseen sitoutuminen on yksinkertaista, joskin välillä haasteellista. Sinun tulee rakastaa itseäsi, hyväksyä puutteesi ja lopettaa liiallinen vaatiminen. Päästää irti menneestä ja tukahduttavista ajatuksista, jotka kehottavat sinua olemaan erilainen, kuin juuri nyt olet. Älä sano kyllä, jos tunnet sisimmässäsi ei. Älä jää tilanteisiin, jotka syövät voimavarasi tai innostuksesi. Älä taistele muutoksia vastaan, sillä ne ovat väistämättömiä. Aloita matka, jonka taitat täysin aitona itsenäsi💗
Opi olemaan itsesi paras ystävä ja kannustaja. Itseensä sitoutuminen muuttaa sisintä ja ohjaa oman voiman äärelle🤗 Ole itsellesi turva, rakkaus ja koti🦋
Tutustu verkkosivuilla erilaisiin hoitoihin & kursseihin, jotka kuljettavat sinua lempeästi kohti tasapainoa🌸
Vahvuuden, tasapainon, itseluottamuksen & harmonian Mala-koru💗 Tämä huokuu rohkeutta ja rauhaa. Selkeyttää ajatuksia sekä vahvistaa sisäistä viisautta, karkoittaen pelkoja & estoja. Vahvasti inspiroiva unelmien toteuttaja, m***a myöskin lujasti maadoittava✨
Rakkaudella käsin tehty uniikki yksilö💕
Guru kivenä korallia🪸
Kivinä:
💗Kalsedoni
💗Jaspis
💗 Valkoinen Jade
💗Tiikerinsilmä
Mukana kauniit kristallit ✨
Voit tilata tämän upeuden omaksesi verkkokaupasta tai laittamalla minulle viestiä💗
Ihanaa viikonloppua💗
19/09/2025
Tervetuloa Vyöhyketerapiaan❤️
Vyöhyketerapia on kokonaisvaltainen hoitomuoto, jossa autetaan kehon omia parannusmekanismeja aktivoitumaan. Hoito tehdään aina asiakkaan toiveiden ja tuntemusten mukaisesti kartoittaen ensin kokonaisvaltainen tilanne. Voimme keskittyä fyysisten vaivojen ohella myös tunnepuolen lukkoihin.
Refleksologina käsittelen aina oirekuvan mukaisesti koko keholta tarvittavat alueet.
Hoitoja tehdään vauvasta vaariin ja vyöhyketerapia on myös pienokaisten mieleen, sillä se tuo helpotusta moniin vaivoihin usein jo muutaman hoitokerran jälkeen❤️
Voit lukea lisää hoidosta ja sen vaikutuksista verkkosivuilta✨
I call love, light and strength to me. I call joy and courage❤️🔥🪐
Tässä kaulakorussa on kivenä Ruusukvartsi, joka on ehdottoman rakkauden kivi💗
Hoitaa erityisesti sydänchakraa, m***a tekee hyvää kaikille chakroille. Ruusukvartsin kerrotaan hoitavan mm. emotionaalisia haavoja, pelkoja sekä kaunoja. Auttavan anteeksiantamisessa, hyväksymisessä ja sovun säilyttämisessä. Toimivan luotettavana oppaana ohjaten sinua elämässäsi sisimmästäsi käsin. Hillitsevän negatiivisia tapoja. Rohkaisevan avaamaan sydäntä. Voimistavan rakkaudellisuudessa olemista ja onnellisuutta, kutsuen luokseen rakastavia tasapainoisia ihmissuhteita💗
Kivi 8mm, ketju n. 50cm. Voit valita koruun myös muun kiven🤗
Tätä ei löydy vielä verkkokaupasta, laita minulle viesti jos kutsuu sinua💗
Tänään järjestimme levollisen ja palauttavan Tyhy-hetken ihanalle ryhmälle smoothien kera✨💗
Työhyvinvointi syntyy usein pienistä pysähtymisen hetkistä. Kokonaisuutemme tarjoa mahdollisuuden rentoutumiseen ja uusien voimavarojen saavuttamiseen lempeässä, turvallisessa ohjauksessa✨
Kehon ja mielen hyvinvointi suojaa uupumukselta✨
Voit tilata meiltä juuri oman näköisen kokonaisuuden tarjoiluineen omalle ryhmällesi. Käytössämme on kaksi erilaista tilaa Lappeenrannan keskustassa, voimme myös saapua luoksenne omiin tiloihinne💗
Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Healing Center Finland :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.
Perustin Healing Centerin syksyllä 2016 tuomaan hyvinvointia sitä tarvitseville. Olen 35-vuotias, perusammatiltani asiakaspalvelun-ja markkinoinnin merkonomi, naimisissa sekä kahden lapsen äiti. Olen aina ollut kiinnostunut luontaishoidoista. Jo lapsuuden kodissani on käytetty mm. homeopatiaa ja yrttilääkintää. Sairastuin itse noin 10 vuotta sitten ja sain avun luontaislääketieteestä. Siitä innostuneena aloitin pitkään ajatuksissa olleet luontaishoitajan ammattiopinnot. En ollut kuitenkaan saavuttanut vielä sitä tietoutta ja taitoja, jotka halusin. Opintomatkani jatkui ja valmistuin keväällä 2017 luontaisterapeutiksi, koko kehon vyöhyketerapeutiksi eli refleksologiksi. Keväällä 2020 valmistuin meditaatio-ja rentoutusohjaajaksi. Tällä hetkellä opiskelen neuroplasticity: How To Rewire Your Brain, Mindfulnessia sekä Profilointia. On kiehtovaa ymmärtää syvällisemmin, miten mielemme sekä kehomme toimii, miten opimme ja miten ajattelemme, miksi toimimme tietynlaisissa tilanteissa, niinkuin toimimme, miten kaikki vaikuttaa lopulta kaikkeen. Jatkuva tiedonhalu ja opiskeluinto vievät minua vuosi vuodelta syvemmälle ihmiskehon saloihin.
Mielenkiintoni heräsi myös energiahoitoihin ja koulutuksen ensimmäisen osion jälkeen aloin testaamaan miten hoidot toimivat läheisiini ja tuttaviini. Odotukseni eivät olleet tuolloin kovin korkealla, m***a hoitotulokset todella yllättivät. Nyt olen Sertifioitu Global Reiki Master ja onnellinen siitä, että ohjauduin oikeille poluille suorittamaan opintoni. Oikeat ihmiset ovat osuneet matkalleni juuri oikeaan aikaan, muuttaen vaivihkaa lopulta koko elämäni suunnan. Olen kaikesta hyvin kiitollinen.
Olen matkustanut USA:ssa tiiviisti jo 15 vuoden ajan ja tutustunut siellä erilaisiin hoitokulttuureihin, saanut paljon vinkkejä, näkökantoja sekä oppeja mahtavilta ihmisiltä. Mielestäni on upeaa, että Yhdysvalloissa refleksologit, luontaislääketieteen taitajat sekä täydentävien hoitojen osaajat työskentelevät sairaaloissa lääkärien rinnalla yhteistyössä asiakaslähtöisesti. Ihmiskehoahan voidaan parhaiten tutkia ja hoitaa kokonaisuutena. Luontaislääketiede onkin siellä hyvin kehittynyttä ja siihen suhtaudutaan avoimesti. Myös Norjassa noin joka toisessa ja Tanskassa noin joka kolmannessa sairaalassa käytetään refleksologiaa, yrttilääkintää, homeopatiaa, kuppausta ja aromaterapiaa. Kansainvälinen tutkimus osoittaa, että täydentävien hoitojen integroiminen terveydenhuoltoon lisääntyy. WHO suosittaakin luontaishoitojen integroimista osaksi kansallista terveydenhuoltoa eli luontaishoitojen asettamista sekä/että -tilanteeseen länsimaisen lääketieteen kanssa. Matkoiltani saadut opit ovat olleet minulle kultajyviä, olen saanut paljon näkökulmia sekä eväitä opintoihini.
NLP-tekniikat mielen työkaluina, erilaiset muutosprosessit, ajatusten selkeyttäminen, luontaislääkintäohjaus, sekä monenlaiset fyysisen kehon hoitomuodot kuten erilaiset hieronnat ja hemmotteluhoidot ovat myös alaani.
Olen täydentävien, luonnonmukaisten hoitomuotojen taitaja. Hoidoissani ihminen nähdään fyysisenä, psyykkisenä, henkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena.
Terveydenhoito on parhaimmillaan kehon sekä mielen tasapainoa joka johtaa kokonaisvaltaiseen hyvään oloon, parempaan itsetuntemukseen, kykyyn nauttia elämästä.
Luontaisterapeutti noudattaa ehdotonta vaitiolovelvollisuutta, pitää salassa asiakkaaseen liittyvät luottamukselliset tiedot ja ylläpitää asiakaskortistoa, noudattaa Suomen lakeja ja säädöksiä.
Luontaisterapeutti ei ole lääkäri, eikä tee diagnoosia. Luontaishoitojen päämäärä on ennaltaehkäistä sairastumista sekä helpottaa hoidettavan oloa, ei korvata lääke-tai lääketieteellistä hoitoa.