Hevosvoimala

20/10/2025

Pieni pätkä kirjaan kirjoittamastani tekstistä.

Eristäminen – ihmisyyden vastainen rangaistus

Kun ihminen uskaltaa "sairastua", systeemi toimii niin, että jokainen lentää kuin separaattorista ulos yksinäisyyteen häpeänsä kanssa. Diagnoosin mukana voi menettää paljon.

Hoitokäytännöt ovat myös syrjäyttäviä. Yksi tapaa yhtä. Päivän aikana yhdellä työntekijällä voi käydä useita ihmisiä, joilla on samat huolet. Tutkitusti terapiassa vaikuttavaa on, että tulee kuulluksi nähdyksi ja hyväksytyksi.
Sama on saatavissa sosiaalipedagogisessa oppimisryhmässä /vertaisryhmässä. Sen lisäksi saa heimon, missä osataan kunnioittaa kuunnella ja kannustaa. Ryhmän, joka tietää haasteesi ja unelmasi ja voi jatkaa itseohjautuen ilman vuosien kalliita terapiamaksuja.

Tarkoitus on hoitokäytännöissä on ehkä hyvä, m***a vaikutus on usein sama:
ihminen jää ulkopuolelle, pois yhteydestä, pois merkityksestä.

Ankarin rangaistus, jonka ihminen voi kokea,
on tulla erotetuksi yhteisöstään.
Jo ennen vankiloita ja rangaistuslaitoksia
yhteisöt rankaisivat karkottamalla.
Se merkitsi paitsi fyysistä turvattomuutta, myös henkistä kuolemaa.

Kun ihminen menettää yhteyden, hän menettää osan itsestään.
“Eristäminen on hiljainen tapa sanoa: sinua ei ole.”
Olen kuullut myös, että jossain on yhteisö, missä päinvastoin, jos joku tekee jotain ei-toivottavaa, kutsutaan kaikki kokoon ja kerrotaan pahantekijälle kaikki se hyvä, mitä hänestä tiedetään.

Hevosvoimalan malli tunnistaa tämän ja toimii eristämisen vastavoimana.
Sen ytimessä on ajatus, että yhteisö on parantava voima.
Ryhmä, joka kuuntelee, ottaa vastaan ja kantaa – on se, mikä palauttaa ihmisyyden.

Mitä mieltä olet: Kumpiko on parempi tapa kansanterveyden ja -talouden kannalta: Tarkkaile tuomitse ja rankaise
vai kunnioita kuuntele ja kannusta?

20/10/2025

Tänään kirjoitin:

"Eristäminen – ihmisyyden vastainen rangaistus

Ankarin rangaistus minkä ihminen voi kokea, on tulla erotetuksi yhteisöstään.

Kun ihminen uskaltaa "sairastua", systeemi toimii niin, että lentää kuin separaattorista ulos yksinäisyyteen häpeänsä kanssa. Diagnoosin mukana usein menettää paljon. Kun joutuu potilaan rooliin, tulee usein nähdyksi vain sen kautta. Siksi on syytäkin pelätä hakeutua avun äärelle.

Hoitokäytännöt ovat myös syrjäyttäviä. Yksi tapaa yhtä. Päivän aikana yhdellä työntekijällä voi käydä useita ihmisiä, joilla on samat huolet.

Tutkitusti terapiassa vaikuttavaa on, että tulee kuulluksi nähdyksi ja hyväksytyksi. Sama on saatavissa sosiaalipedagogisessa oppimisryhmässä /vertaisryhmässä. Sen lisäksi saa heimon, missä osataan kunnioittaa kuunnella ja kannustaa. Ryhmän, joka tietää haasteesi ja unelmasi ja voi jatkaa itseohjautuen ilman vuosien kalliita terapiamaksuja.

Jo ennen vankiloita ja rangaistuslaitoksia
yhteisöt rankaisivat karkottamalla.
Se merkitsi paitsi fyysistä turvattomuutta, myös henkistä kuolemaa.
Kun ihminen menettää yhteyden, hän menettää osan itsestään.

“Eristäminen on hiljainen tapa sanoa: sinua ei ole.”

Ankarin. Rangaistus minkä voi kokea on tulla erotetuksi yhteisöstään. Olen kuullut myös, että jossain on yhteisö, missä päinvastoin, jos joku tekee jotain ei-toivottavaa, kutsutaan kaikki kokoon ja kerrotaan pahantekijälle kaikki se hyvä, mitä hänestä tiedetään.

Hevosvoimalan malli tunnistaa tämän ja toimii eristämisen vastavoimana.
Sen ytimessä on ajatus, että yhteisö on parantava voima.
Ryhmä, joka kuuntelee, ottaa vastaan ja kantaa – on se, mikä palauttaa ihmisyyden.

Kumpiko on parempi tapa mielenterveyden kannalta? Kansanterveyden? Kansantalouden kannalta?"

16/10/2025

Kaiken maailmassa nyt tapahtuvan ikävän keskellä puhutteli vanha päivitys. https://www.facebook.com/share/p/1BavPc99iV/

Jotta ette tuntisi ajan musertavaa taakkaa...

PÄIHTYKÄÄ ( HEVOSISTA lisäys oma) Charles Baudelaire (1821-1867)
M***a mistä?

"Tulee aina olla päihdyksissä. Siinä kaikki: vain siitä on kysymys. Jotta ette tuntisi Ajan hirveää taakkaa, joka murskaa teiltä olkapäät ja painaa teidät maata päin, teidän tulee päihtyä kaiken aikaa. M***a mistä? Viinistä, runoudesta tai hyveestä, mielenne mukaan. M***a päihtykää.

Ja jos joskus palatsin portailla, ojanpientareen vihreällä nurmikolla, huoneenne synkässä yksinäisyydessä heräätte päihtymyksen laskettua tai hävittyä, kysykää tuulelta, aallolta, tähdeltä, linnulta, kellolta, kaikelta katoavalta, pyörivältä, laulavalta, puhuvalta kysykää, mikä aika on. Ja tuuli, aalto, tähti, lintu, kello vastaavat: On aika päihtyä. Jotta ette olisi Ajan piinaamia orjia, päihtykää lakkaamatta. Viinistä, runoudesta tai hyveestä, HEVOSISTA mielenne mukaan.”

M***a päihtykää."
__________________________________________________'

Kirjan kirjoittamisessa on nyt vaihe, että en oikein tiedä, miten jatkaa. Kaikenlaisia kirjoja on kirjoitettu, minkälaisen haluan itse kirjoittaa? En halua kirjoittaa tieteellistä kirjaa mielenterveydestä, psykiatriasta, syrjäytymisestä, traumoista, en edes sosiaalipedagogiikasta enkä hevostoiminnasta, koska niitä on kirjoitettu jo tosi hyvin.

Mikä on minun sydämeni ja aivojeni kautta suodatettu? Mikä aidosti elähdyttää ja saa sydämen sykkimään näyttäen polkua, jota kulkea? Mikä on minun antini tällä Telluksella?

Minulla ovat apuna elämän varrella hevosteni lisäksi olleet laulut, m***a myös runot. Fernando Pessoa kehottaa
”Ollaksesi suuri pane kaikki mitä olet pienimpäänkin mitä teet…
älä mitään itsestäsi liioittele, äläkä mitään sulje pois.
Ole kaikki kaikessa.
Kuu mahtuu joka lampeen, koska se loistaa niin korkealta.”

Nämä runot ovat johdattaneet itseäni eteenpäin. Taidan laittaa myös ne kirjaan. Kukapa mua enää voi mistään estää :).

Elämykset, jotka aidosti elähdyttävät , nostavat spirittiä, saavat sydämen sykkimään, näyttävät polkua, jota kulkea. Niin löytyvät myös ihmiset, joiden kanssa kokea yhteenkuuluvuutta, joiden kanssa muodostaa heimo.

Dagstjärna fra Tellus kertoo tässä, minkä aika on nyt tällä Telluksella. Mitä Tellu sinulle kertoo?

Halutessasi voit kommentoida, resonoiko sinulla kirjoittamani, Tellun katse ja olemus?

P.S. pyysin Eeroa lukemaan, kun puuttui vielä lainausmerkit : "Onpas sulla lähtenyt teksti lentoon..." :)

08/10/2025

Tervettä sairastua?

Monenlaisia hevosten kanssa toimivia on, m***a ihmisinä eroamme, joten ajattelin avata vähän omaa tietäni hevosten maailmaan ja mihin Hevosvoimalan toiminta perustuu.
_

"Välillä voi uupua ja masentuakin, jotta löytyy tukeva, juuri minulle sopiva pohja. Itselleni tuli mitta täyteen suorittamisesta jo aikaa sitten ja ns "sairastuin". Itse koen, että aloin pikku hiljaa toipua siihen, mikä mun paikkani tällä Telluksella on. Luovuin kunnianhimoista, virasta, suht hyvistä säännöllisistä tuloista. Opin että "ne ajaa, joilla on hevosia ". Mulla oli "pieni poni".

Elin muutaman vuoden alkeellisesti mökissä, missä kantovesi ja ulkohuussi keskellä metsää. Joku sanoi, että olen syrjässä. Vastasin, että "en suinkaan vaan juuri keskellä omaa elämääni ". Löysin Islanninhevoset. Mulla oli myös possuja, lampaita, aasi, kanoja ja kalkkunoita. Syksyllä tuli teurastaja ja opin valmistamaan vuodat, vispaamaan verta, lihat vein savustettavaksi. Islanninhevosia oli lopulta 5 ja ne olivat työkavereitani. Heinäladossa pidimme konsertteja ensin ex mieheni piano säestyksellä sitten vaihtui kitaraan, mikä toimii paremmin.

Sanoivat, että "kun ne eläimet sitoo, ei ole vapaa". Opin, että kun sitoudun asioihin, joita rakastan , se tekee vapaaksi, ei kahlehdi. Sama pätee parisuhteessa , vapautuu etsimisestä.

Menin opiskelemaan luomuviljelyä, yrttien kasvatusta, sienten ja villivihannesten keruuta ja ajattelin ryhtyä elämään omavaraisesti yhteiskunnan laitamilla, vapaaehtoisesti syrjässä. Opin, että maanviljelys vaatii ammattitaitoa, mitä mulla ei ole. Opin myös, että "ei ne suuret tulot vaan pienet menot, vähempikin riittää ja valitsemaan sitä mitä tarvitsen, ei mitä haluan. Opin, että olin ollut ahne.

Lopulta askel kerrallaan löytyi tasapainoa voimien ja tekemisten kanssa ja ihan uusia tapoja yhdistää kaikki aiempi elämänkokemus, koulutukset ja työkokemus. Vaati vuosien sulattelun , luopumisen ja hiljaa "kävelyn"oppimisen. Hyvää nöyrtymistä elämän edessä.
Nyt kirjoitan kirjaa kaikesta oppimastani, myös miten hevoset ovat auttaneet satoja kurssilaisia löytämään paremmin itselleen sopivan paikan auringon alla, omien arvojensa ja unelmiensa suunnassa, jotta haluavat ja jaksavat elää.

Yksi elämä, joten ei tarvitse vain selviytyä , voi kukoistaa, m***a helppoa oman paikan löytäminen ei ole. M***a mahdollista, ja uupuminen ja masennus ym voivat ollakin parasta mitä voi tapahtua, niinkuin minulle oli. Kirjoitan siitä, miten psykiatria sairauskeskeisyydessään on jopa vahingollista. Mitä vaihtoehtoisia lääkkeitä ja "terapioita" on, kuten hevoset, aitojen kohtaamisten ryhmät, laulaminen, tanssiminen, ym.

5 hevosesta on jäljellä 1 , Dagstjärna FRA Tellus 7 v tamma, jonka elämää olen seurannut syntymästä asti.
Aion järjestää edelleen aidon kohtaamisen koulutuksia sote-ammattilaisille, m***a myös omaan jaksamiseen, missä kukaan ei ole potilas ja ammattilainenkin on ihminen. Työtapa, missä ei tarvitse hoitaa, vetää eikä työntää. Kukaan ei ole potilas, ei diagnooseja, ei lähetteitä, raportteja mihinkään. Ei stigmaa, pakkolääkityksiä, toisen luokan kansalaisuutta."

Ajattelen siis, että voi olla ihan tervettä "sairastua".

07/07/2025

Upea kohtaaminen. https://www.facebook.com/share/199KvQwJ4H/

01/07/2025

Mulla on upeita monenlaisia pioneja. Nimiä en tiedä

24/06/2025

Tellun tämänhetkinen väri. Aika hieno, vai mitä?

24/06/2025

Tieteellisesti todistettu se, minkä tiedämme https://www.facebook.com/share/p/1AZZYZpiUj/

22/06/2025

The Horse: The Spirit That Rides the Wind
When the Earth was quiet and the people’s hearts were restless,
The Great Spirit saw that they needed a guide,
Someone who could carry their dreams across the vast plains,
But how could they rise without the strength to run free?
And so, the Great Spirit called upon the Horse,
A creature born of the winds, with hooves that struck the Earth like thunder.
But why was the Horse chosen?
What wisdom did the Horse carry that the people could not?
What made it the companion of warriors and dreamers alike?
The Horse came not with a roar, but with a soft gallop,
It moved with grace, but its strength was unmatched.
The people watched, awe in their hearts,
For in the Horse, they saw not just a beast,
But a spirit, a guide to carry them through their journey.
The first rider, unsure of the path ahead,
Looked to the Horse and asked, “How will I find my way?”
The Horse did not answer in words,
But with the steady beat of its hooves,
The Earth beneath them rumbled with power,
And the wind whispered, “Follow me.”
So, they rode together — man and Horse,
Not as separate beings, but as one,
Two spirits bound by trust,
The Earth beneath their feet, the sky above their heads.
And the journey became clear, not because the Horse showed the way,
But because the Horse trusted the rider to follow their heart.
Since that time, the Horse is not just a mount,
But a spirit, a symbol of freedom, trust, and connection.
It is the wind beneath our wings,
The call to move forward, to rise above the challenges.
And when we ask, “How will I find my way?”
The Horse answers with a gallop,
A reminder that the journey is not about knowing the destination,
But about trusting the ride.
We call him Tsonii —
He Who Rides the Wind,
The Spirit of Freedom and Guidance.

22/06/2025

Muistutus siitä, että matkassa ei ole kyse määränpään tietämisestä,
M***a kyytiin luottamisesta.
Kutsumme häntä Tsoniiksi.
Hän Joka Tuulella ratsastaa
Vapauden ja johdatuksen henki. https://www.facebook.com/share/p/1C7a2i7ujd/

The Horse: The Spirit That Rides the Wind
When the Earth was quiet and the people’s hearts were restless,
The Great Spirit saw that they needed a guide,
Someone who could carry their dreams across the vast plains,
But how could they rise without the strength to run free?
And so, the Great Spirit called upon the Horse,
A creature born of the winds, with hooves that struck the Earth like thunder.
But why was the Horse chosen?
What wisdom did the Horse carry that the people could not?
What made it the companion of warriors and dreamers alike?
The Horse came not with a roar, but with a soft gallop,
It moved with grace, but its strength was unmatched.
The people watched, awe in their hearts,
For in the Horse, they saw not just a beast,
But a spirit, a guide to carry them through their journey.
The first rider, unsure of the path ahead,
Looked to the Horse and asked, “How will I find my way?”
The Horse did not answer in words,
But with the steady beat of its hooves,
The Earth beneath them rumbled with power,
And the wind whispered, “Follow me.”
So, they rode together — man and Horse,
Not as separate beings, but as one,
Two spirits bound by trust,
The Earth beneath their feet, the sky above their heads.
And the journey became clear, not because the Horse showed the way,
But because the Horse trusted the rider to follow their heart.
Since that time, the Horse is not just a mount,
But a spirit, a symbol of freedom, trust, and connection.
It is the wind beneath our wings,
The call to move forward, to rise above the challenges.
And when we ask, “How will I find my way?”
The Horse answers with a gallop,
A reminder that the journey is not about knowing the destination,
But about trusting the ride.
We call him Tsonii —
He Who Rides the Wind,
The Spirit of Freedom and Guidance.