01/05/2026
Tälle kesälle toivon paljon luontokokemuksia lasten kanssa. Kun isoin jaksaa vielä innostua yhdessä olemisesta ja kokemisesta ja pienin ottaa ensiaskeliaan uusissa paikoissa, tahdon olla läsnä ja kunnioittaa mahdollisuutta olla heidän kanssaan.
Elämän hetket vierivät niin nopeasti ohi, sykli sykliltä havaitsen että kun olen läsnä, en koe että menettäisin jotakin. Silti havaitsen kaiken elämisen vaiheen virranneen eteenpäin, vaikka olisi tuntunut että se on loputon. Kaikkia vaiheita ei ole tullut ikävä; kiitän nöyrästi niiden opeista ja elän eteenpäin.
Työssäni minulle on ollut aina ensisijaisen tärkeää että minulla jää aikaa lapselle/lapsille. Siksi olen pyrkinyt minimoimaan kustannukset ja elämään pienellä. Tässä maailmassa niin moni asia pyrkii jatkuvaan kasvuun ja se on jotakin mitä kritisoin. Alitajuntaan on asetettu syöte; on menestyttävä enemmän, on tienattava enemmän, on oltava asiakkaita enemmän, on tuotettava enemmän. Mihin se johtaa? Ylikulutukseen, uupumukseen, läsnäolottomuuteen.
Entä jos tässä onkin kaikki mitä on. Jos kääntää katseen kiitollisuuteen ja elämän siunaamiseen. Josko riittääkin olla pienesti minä ja sen sijaan kokea suuresti elämää. Korjata se mitä on korjattavaa ja antaa lopun virrata, luonnollisesti.