25/08/2025
Ei enää askeleita käytävillä.
Ei ovenraoista kurkistusta.
Ei hoitaja-kutsuhuutoja.
Tämä oli koti,
vaikka lainassa vaan.
Paikka, jossa arki eli tavallaan.
Paikka, jossa käsi tarttui käteen, kun tuntui, että pelottaa.
Täällä jokainen asukas jätti jäljen,
muiston omankaltaisen.
Saimme olla mukana aamujen hitaissa heräämisissä,
joka päivä uusien asioiden kanssa elämisessä.
Me näimme katseet, jotka puhuivat ilman sanoja.
Me kuulimme tarinat, joita ei muille kerrottu.
Me kannattelimme, kun voimat eivät riittäneet.
Koivulehto ei ollut vain työpaikka, vaan osa meidänkin elämää, yhteinen ihana retki tässä ajassa yli sukupolvien.
Tyhjissä huoneissa kaikuu nyt vain eletty elämä.
Ei ollut helppoa hyvästely, ei meille, ei heille, ei kellekään.
Toisiin paikkoihin, uusiin maisemiin, joutuivat asukkaat lähtemään...
Hiljaisuus nyt vain laskeutuu, sammuu valot, ovet lukittuu.
Vain hiljainen kiitos kaikista näistä vuosista jää ilmaan leijumaan ja jälki sydämiimme, jota ei voi kukaan viedä pois.
