Selkätohtori

Selkätohtori Timo Aalto
Lääketieteen tohtori
Fysiatrian erikoislääkäri, dosentti
Kuntoutuksen erityispätevyys
Työterveyslääkäri Miksi nimi Selkätohtori? Tervetuloa!

Kivun pitkittyessä potilaan kertomus, huolellinen lääkärin tutkimus, mahdolliset lisätutkimukset ja niiden perusteella hoidon suunnittelu takaavat parhaan mahdollisen tuloksen. Olen toiminut selkäpotilaiden parissa kaksi vuosikymmentä mm. keskus- ja yliopistosairaalassa, Kyyhkylän kuntoutuskeskuksessa sekä yksityisvastaanotolla. Väitöskirjan tein yleisimmästä selkäleikkauksia nykyisin aiheuttavasta sairaudesta (lannerangan ahtaumatauti), sen leikkaus- ja kuntoutustuloksista perustuen keräämääni laajaan tutkimusaineistoon KYS:ssä 2001-2004. Kansainvälisiä tieteellisiä artikkeleita on kertynyt jo kolmisenkymmentä, kattaen aiheena myös alaselän magneettikuvauksen. Selkäsairaus aiheuttaa monentasoista haittaa ja elämänlaadun heikkenemistä. Sen vuoksi on tärkeää pyrkiä räätälöimään hoito mahdollisimman vaikuttavaksi ja potilaalle sopivaksi, jotta elämänlaatu ja toimintakyky palautuisivat ja pysyisivät mahdollisimman hyvinä. Hoidan luonnollisesti myös muita tuki- ja liikuntaelinsairauksia, huomioiden kokonaisvaltaisesti potilaan muut sairaudet ja lääkitykset. Ensikäyntiin kannattaa varata 30-45min, työkykyarvioissa ja moniongelmaisissa (useita sairauksia tai laaja-alaiset oireet) 60min. Huolellinen alkuselvitys ohjaa hoidon todennäköisimmin "oikeille urille" ja näin säästytään tarpeettomilta lisätutkimuksilta ja uusintakäynneiltä. PS: Seuraamalla/tykkäämällä saat harvakseltaan myös merkityksellistä, seulottua tietoa sairauksista, niiden hoidosta sekä hyvinvoinnista.

Erinomainen kirjoitus työhyvinvoinnista. Pelkkä työntekijöiden liikunta ei ole esim. ainoa vastaus työhyvinvoinnin paran...
10/03/2025

Erinomainen kirjoitus työhyvinvoinnista. Pelkkä työntekijöiden liikunta ei ole esim. ainoa vastaus työhyvinvoinnin parantamiseen - eikä toimitusjohtajan triathlonikaan.

Yritykset uskovat työhyvinvoinnin paranevan liikunnalla, m***a Eira Roos on eri mieltä. Jumppa ei auta, jos työpaikalla hommat eivät toimi.

20/12/2024
Pitkäkestoinen liikkumattomuus tuo terveyshaittoja. Pelkkä seisominenkaan ei ole parempi kuin istuminen, vaan työpöydän ...
19/10/2024

Pitkäkestoinen liikkumattomuus tuo terveyshaittoja. Pelkkä seisominenkaan ei ole parempi kuin istuminen, vaan työpöydän äärestä pitäisi lähteä usein liikkeelle.

Pitkäkestoinen seisominen lisää laskimoveritulppia ja suonikohjuja.

Ilmaisluento 8.10. Mikkelin keskussairaalan auditorio:Osteoporoosin diagnostiikka ja hoito.Mitä uutta selän kuntoutukses...
04/10/2024

Ilmaisluento 8.10. Mikkelin keskussairaalan auditorio:
Osteoporoosin diagnostiikka ja hoito.
Mitä uutta selän kuntoutuksesta?

Timo Aalto
Fysiatrian erikoislääkäri, dosentti
Kuntoutuksen erityispätevyys
Selkätohtori

Tervetuloa!

Tietoa mm verenpainelääkkeiden käytöstä. Lääkemuutoksista kannattaa sopia lääkärin kanssa.
14/05/2024

Tietoa mm verenpainelääkkeiden käytöstä. Lääkemuutoksista kannattaa sopia lääkärin kanssa.

Verenpaine- ja kolesterolilääkkeiden käyttöön liittyy haitallisia uskomuksia.

Kaksi ja puoli tuntia viikossa kohtuukuormitteista liikuntaa, esim reipasta kävelyä, on riittävä määrä työikäisille. Juo...
09/03/2024

Kaksi ja puoli tuntia viikossa kohtuukuormitteista liikuntaa, esim reipasta kävelyä, on riittävä määrä työikäisille. Juoksua riittää 75minuuttia.
Lihaskuntoliikkeitä lisäksi 2-3 päivänä🏊‍♂️🚣🚴

Sukupuolten välisiin hyötyeroihin voivat vaikuttaa monet tekijät.

Hyvää tietoa haavan hoidosta toimenpiteen jälkeen.
02/03/2024

Hyvää tietoa haavan hoidosta toimenpiteen jälkeen.

Suljetun leikkaushaavan jälkihoidosta 👋

Ompeleiden tai hakasten poistoon saakka olevat päivät ovat puhtaan haavan paranemisen kannalta oleellinen ajanjakso, jona aikana haavareunojen tulisi kunnolla kiinnittyä toisiinsa.

Kotiuttavan tahon tulee antaa selkeät hoito-ohjeet, jotka asiakkaan olisi a i n a hyvä saada myös kirjallisina. Puhutut seikat eivät ymmärrettävästi saata jäädä mieleen, tai ne on voinut ymmärtää toisin. Siksipä pieni kertaus:

🔴 Haava pidetään suojattuna asianmukaisella steriilillä haavasidoksella aluksi. Haavan sijainti ja koko määrittelee kuinka kauan sitä on tarpeen peittää, m***a yleensä vähintään kahden vuorokauden ajan. Mikäli on riski esim. hankautumisesta, on puhdasta sidosta hyvä pitää haavan suojana koko ajanjakson ajan.

🔴 Haavalta voi tulla verenvuotoa, jolloin haavasidos tulee puhtaasti vaihtaa kuivaan ja uuteen (steriiliin). Pieni vuoto sidoksessa ei haittaa.

🔴 Lievä punoitus alueella on aluksi normaalia

🔴 Alkupäivien jälkeen haava kuivuu, eli enää sen ei kuulu erittää.

🔴 Haavaa tulee huuhdella/suihkuttaa, jotta mahdolliset eritteet ja hyytynyt veri/rupeumat poistuvat alueelta. Ne toimivat elatusalustana bakteereille ja lisäävät haavan infektioriskiä.

🔴 Muutama minuutti suihkussa riittää. Mikäli suihkutusmahdollisuutta ei ole tai se on haasteellista, voi käyttää fysiologista keittosuolaliuosta tai haavahuuhteita kuten Microdacyn tai Prontosan, etenkin silloin jos haavalta on tarve liottaa eritteitä.

🔴 Haava kuivataan puhtain taitoksin tai talouspaperiin taputtelemalla.

🔴 Haavainfektion merkit ovat alueen punoitus, kuumotus, kipu, ja eritys haavalta. Lämmön nousu, vllunväristykset ja huonovointisuus kertovat vakavammasta tulehduksesta, jolloin tulee hakeutua välittömästi hoitoon.

🔴 Jos huoli herää, on parasta pyytää asiantuntija-arvio ja päivitetyt hoito-ohjeet. Ei kannata jäädä odottamaan ompeleiden/hakasten poistopäivää.

—————-

↪️ Mitä pidit, ovatko tällaiset ”tietoiskut” hyväksi? Jos, niin mikä olisi seuraava aihe? Miehän kyllä kerron ja kirjoitan mielelläni 😊

PS. Kuvassa oleva leikkaushaava on viikon vanha, yläosassa on lievää punoitusta. Kuva otettu suihkutuksen/puhdistuksen jälkeen. Suihkua edeltävästi haavan yläosa oli kuivettuneiden eritteiden peittämä, koska haavaa ei oltu uskallettu avata sidoksista eikä kertaakaan vielä huuhdella leikkauksen jälkeen.

Ikäihmisten(kin) kuntosaliharjoittelu kannattaa-ohjattuna vielä parempi💪👌
20/01/2024

Ikäihmisten(kin) kuntosaliharjoittelu kannattaa-ohjattuna vielä parempi💪👌

Kuntosaliharjoittelu ennaltaehkäisee myös muistisairauksien riskiä.

Tänään täyttyi 10 vuotta 100% omassa työssä yrittäjänä✨🎂26 vuotta lääkärinä. Ensi vuonna 20v erikoislääkärinä. Aika kulu...
03/12/2023

Tänään täyttyi 10 vuotta 100% omassa työssä yrittäjänä✨🎂
26 vuotta lääkärinä. Ensi vuonna 20v erikoislääkärinä. Aika kuluu nopeasti. Hyvää joulun odotusta kaikille✨🎁🎄

30/11/2023

Työterveyshuollon työkokeilu on hyvä työkalu työkyvyn varhaisvaiheen tukemisessa.

23/07/2023

Kelan kustantamat kuntoutuskurssit syksylle haettavissa☘️

https://facebook.com/kyyhkylankuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskuksessa kuntoutamme turvallisesti ja tuloksellisesti. Tarjoamme yksilöllisiä, asiakkaan tarpeista ja toiveista lähteviä palveluja luonnonkauniissa rentouttavassa miljöössä Porrassalmen harjumaisemissa Saimaan rannalla.

Osoite

Mikkeli

Puhelin

015 321 320

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Selkätohtori :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Kategoria