16/04/2026
Havahduin toissa päivänä huhtikuun 14 päivänä, että tänäänhän on kulunut 25 vuotta siitä, kun menetin yhtäkkisesti huonovointisena tajuntani ja päädyin lopulta ambulanssikyydillä päivystykseen kotiseutuni aluesairaalaan. Oireiden syyksi selvisi totaali uupumus ja myöhemmin myös keskivaikea masennus. Edellisenä päivänä olin vielä juossut 4 km lenkin ja saunonut sekä uinut juuri jäiden lähdettyä rantavedessä. Juoksin, uin ja saunoin siksi, että tarkoitukseni oli pikapalautua silloisen yritystyöni lomassa, jotta jaksan suoriutua kaikista velvoitteista ja vastuista, joita elämässäni liiallisesti silloin oli.
Tuolloin lääkäri kysyi minulta, osaatko pysähtyä vai tarvitsetko siihen apua? Hetken pohdittuani, mitä se tarkoittaisi kohdallani, vastasin, kyllä tarvitsen siihen avun. Tästä alkoi pitkä toipumisjakso, joka suorittajaidentiteettini myötä, johti liian aikaiseen työhön paluuseen ja lopulta uudelleenkouluttautumiseen. Tuohon aikaan 2000-luvun alkupuolella vaikea työuupumus johti usein myös työkyvyttömyyseläkkeelle. Tein tuolloin kaikkeni, jotta toivun työkykyiseksi jälleen. Merkittävä tuki ja apu oli pitkällä psykoterapiakokemuksellani. Nykyisin olen kiitollinen tästäkin elämäkokemuksestani, sen myötä moni asia muuttui ja myöhemmin edelleen muuttui.
En ole juurikaan julkisesti omia haastavia elämänkokemuksiani tuonut esille, joskin terapiatyöskentelyssä yksilölähtöisesti tarkoituksenmukaisena sen harkitusti teen. Olen saanut työssäni usein kuulla, että uupumuksen kokeneet ja/tai kovin kuormittuneessa tilanteessa elävät asiakkaani ovat saattaneet kuulla entisiltä asiakkailtani uupumistaustastani ennen valintaansa saapua luokseni ensitapaamiseen. Tämä on madaltanut kynnystä, rohkaissut sekä vaikuttanut päätökseen saapua terapiatyöskentelyyn kanssani.
