OsteoPiuma

OsteoPiuma Osteopaattiopiskelija/ Koulutettu hieroja

🪶 Neljäs ja samalla viimeinen opiskeluvuosi pyöräytettiin käytiin ihan huikella kraniaaliosteopatian opintojaksolla! Kur...
13/08/2025

🪶 Neljäs ja samalla viimeinen opiskeluvuosi pyöräytettiin käytiin ihan huikella kraniaaliosteopatian opintojaksolla! Kurssi oli valtavan mielenkiintoinen sekä opettavainen ja opettajana meillä oli aivan mahtava D.O. Leena Suojanen.

Opiskelimme hyvin tarkkaan mm. kallon luita sekä niiden biomekaniikkaa. Kallohan meillä muodostuu 22 eri luusta!

Perehdyimme myös mm. aivokalvoihin, keskushermostoon, aivoselkäydinnesteen toimintaan, aivohermoihin sekä kasvojen alueeseen ja purentaan.

Hoitona kraniaaliosteopatia perustuu herkkään käsillä astimiseen ja hienovaraiseen hoitamiseen. Kallon ja kasvojen alueella (kuten myös muuallakin kehossa) on paljon hyvin herkästi kosketukselle reagoivia mekanoreseptoreita eli aistinsoluja. Ne välittävät informaatiota eteenpäin sähköisillä impulseilla hermoston kautta ja vastaanottava taho toimii saamansa tiedon perusteella. Mm. tämän toiminnan avulla saamme välitettyä informaatiota kehon ulkopuolelta sen sisälle ja voimme saada kehossa muutoksia aikaan.

Kraniaaliosteopatia ei liity vain päänalueen hoitamiseen vaikka sana kraniaali viittaakin kalloon, vaan sen avulla voidaan hoitaa kehoa mistä vain. Kraniaaliosteopatiassa tärkeää on syvällinen ymmärrys solujen sekä hermoston toiminnasta ja siitä miten koko keho muodostaa yhtenäisen ekosysteemin, jossa kaikella on oma merkityksensä sekä vaikutuksensa muihin.

En tiedä miten tämä opiskelu voikaan olla näin mahtavaa! Jokaisen kurssin jälkeen on aina vaan innostuneempi fiilis jatkaa eteenpäin!
Tämä kurssi oli ehkä koulun paras tähän mennessä... m***a ensi jakso... sille on aika isot odotukset myös 😍

Tervetuloa hoitokäynnille Nurmijärvelle Klaukkalaan!
Sinut ottaa vastaan 4. vuoden (super innostunut) osteopaattiopiskelija Noora 🙋‍♀️ 🙃

Hoidan myös eläimiä 💕

Lisätietoja ja yhteystiedot löytyvät osoitteesta:
www.osteopiuma.fi
☎️ 041 3108488

🤲 Osteopatia on manuaalinen eli käsin tehtävä hoitomuoto, jossa keskitytään kehon rakenteen ja toiminnan tasapainottamis...
26/07/2025

🤲 Osteopatia on manuaalinen eli käsin tehtävä hoitomuoto, jossa keskitytään kehon rakenteen ja toiminnan tasapainottamiseen.

🤲 Osteopatia perustuu ajatukseen, että keho toimii parhaiten silloin, kun lihakset, nivelet, hermosto ja verenkierto ovat tasapainossa, hyvässä kunnossa ja yhteistyössä keskenään.

💆‍♀️Hoidossa pyritään mm:

• Pehmytkudoskäsittelyllä lihasjännitysten rentouttamiseen
• Nivelliikkuvuuden palauttamiseen mobilisoivilla liikkeillä
• Hermoston tasapainottamiseen lempeällä rauhoittavalla kosketuksella
• Hengityksen, verenkierron ja aineenvaihdunnan tukemiseen esimerkiksi faskiohin ja lymfaan vaikuttavilla tekniikoilla

🤲 Osteopatia sopii hyvin monenlaisiin tilanteisiin monenlaisille ihmisille. Erilaiset kiputilat, päänsäryt, migreeni, selkävaivat, puutumisoireet, liikerajoitukset, uupumus, stressi, univaikeudet, urheiluvammat tai leikkauksesta toipuminen ovat mm. olleet syitä hakeutua osteopatiaa.

🤲 Oli vaivan syy ja alkuperä jo tiedossa tai ei, niin osteopatian kokonaisvaltaisella ja lempeällä lähestymistavalla voimme yhdessä etsiä siihen apua ja helpotusta.

Olet lämpimästi tervetullut hoitokäynnille Klaukkalan keskustassa sijaitsevalle hoitohuoneelleni 🙏

Kesäterveisin Noora 🙋‍♀️
4. vuoden osteopaattiopiskelija
Lähes 15 v. terveydenhuollon kokemuksella

📆 Varaa aika sähköisesti osoitteesta: www.osteopiuma.fi
tai soita/laita viestiä numeroon:
041 3108488

Lomat pidetty ja nyt ollaan taas työn äärellä 💫Onneksi on niin kiva ja mielenkiintoinen työ, että sen pariin on ihan oik...
21/07/2025

Lomat pidetty ja nyt ollaan taas työn äärellä 💫
Onneksi on niin kiva ja mielenkiintoinen työ, että sen pariin on ihan oikeasti mukava palata!
Loma oli lyhyt ja oikein kiva, m***a vähän jo alkoi olla ikävä hoitojen pariin 😄❤️

Mikäli osteopatia puhuttelee ja kehossa tunne, että lempeästi kehon kanssa hyvässä yhteistyössä tehty hoito olisi paikallaan niin lämpimästi tervetuloa hoitokäynnille!

Ihmisiä otan vastaan hoitohuonella Klaukkalan keskustassa ja eläinasiakkaat tulen hoitamaan kotikäynnille 💛

💆‍♀️ Nettisivuilta löytyy lisätietoja sekä ihmisille sähköinenajanvaraus.
🐴🐶 Eläinasiakkaista laita viestiä niin sovitaan hyvä ajankohta!

📍 Nurmijärvi, Klaukkla
Noora Rynö
4. vuoden osteopaattiopiskelija
Ensihoitaja AMK
Koulutettu hieroja
Koirahieroja

www.osteopiuma.fi
Puh. 041 3108488

🪶 Lomailen 14.-20.7.💆‍♀️ Sähköisestä ajanvarauksesta löydät lomankin aikana vapaat ajat ihmisille. Hoitohuone sijaitsee ...
08/07/2025

🪶 Lomailen 14.-20.7.

💆‍♀️ Sähköisestä ajanvarauksesta löydät lomankin aikana vapaat ajat ihmisille. Hoitohuone sijaitsee Nurmijärvellä, Klaukkalan keskustassa.

🦄 Mikäli hevosesi tai koirasi kaipaa hoitoa niin laita viestiä. Eläimet hoidan kotikäynneillä. Eläinten hoitoaikoja kannattaa kysellä hyvissä ajoin, ne täyttyvät nopeasti. Elokuulle löytyy vielä joitakin vapaita aikoja 🤗

Osteopatiaa opiskelijatyönä ihmisille ja eläimille 🌱

Lisätietoja sekä sähköinenajanvaraus löytyy osoitteesta:
www.osteopiuma.fi

Kivaa kesää, just sulle! 🌻 🥰

🪶 Kolmas vuosi osteopatiaopinnoissa on nyt ohi! 😮Viimeisen kurssin aiheina oli osteopaattinen tekniikka nimeltä unwindin...
18/06/2025

🪶 Kolmas vuosi osteopatiaopinnoissa on nyt ohi! 😮
Viimeisen kurssin aiheina oli osteopaattinen tekniikka nimeltä unwinding ja viskera eli sisäelimet sekä faskia.

Unwinding on tekniikka, jota on tullut käytettyä paljon, m***a nyt kurssin myötä siihen löytyi lisää tarkkuutta ja varmuutta. Se on tekniikkana ihanan monipuolisesti sovellettava, lempeä ja samalla todella tehokas. Onnistuakseen se vaatii tekijältä hyvää anatomian tuntemusta sekä erittäin herkkää palpaatiota ja taitoa ns. kuunnella kehoa käsillä eli tuntea hoidettavan kohdan rytmiä sekä liikkeitä, jotka ovat hyvin hienovaraisia.

Viskerasta olemme käyneet ykkösosion aiemmin ja nyt jatkettiin siitä mihin jäätiin.
Sisäelimet ja vatsa ovat moninutkainen ja haastava alue. Vatsavaivat ovat todella yleisiä ja niihin on valitettavan vaikea löytää apua. Pitkän sairaanhoidonpuolen kokemukseni vuoksi tiedän etittäin hyvin sen miten surullisen vaikeaa on saada helpotusta ja apua vatsanalueen ongelmiin.
On aika hienoa huomata, miten paljon osteopatiasta voi olla apua vatsan ja sisäelinten alueiden ongelmissa! Vaikka hankalaa vaivaa ei saisi osteopatialla poistettua niin ihanan hyviä hoitotuloksia ja selvää helpotusta voi saada aikaiseksi oikeanlaisella käsittelyllä.
Vatsan toiminnasta tulee kysyttä usein asiakkailta ja joitain se voi hämmentää, koska moni ei ajattele, että manuaaliterapialla voisi auttaa myös sitä aluetta!

Faskia. Erilaiset faskiahoidot ovat tällä hetkellä hyvin yleisiä, m***a moni ei kuitenkaan oikeastaan ihan ymmärrä mitä se faskia on. Usein sen ajatellaan olevan vain melko pinnalla lihasten päällä/ympärillä. Faskia on kuitenkin järjestelmä, joka ulottuu yhtenäisenä kaikkialle kehoon ja kaikkiin elimiin. Faskia on myös runsaasti hermotettua kudosta ja sitä kautta aistitaan mm. liikettä ja kipua. Faskia on erittäin nestepitoista ja sen tulisi pystyä liukumaan ja liikkumaan vapaasti.
Faskian "avaaminen" osteopatiassa onkin oikeastaan hermoston kautta hoitamista. Hermosto reagoi kosketukseen ja sitä kautta voidaan saada aikaan rentoutuminen ja ns. faskian vapautuminen.
Osteopatia onkin loistava hoitokeino ongelmiin, jotka ajatellaan johtuvan faskiakireyksistä 🙏

Tervetuloa hoitokäynnille Nurmijärvelle Klaukkalaan 🤗

www.osteopiuma.fi
p. 041 3108488

02/06/2025

🪶 Ihmeellinen osteopatia.

Osteopatia voi joskus tuntua hämmästyttävältä ja ihmeelliseltä.

Sillä joskus tehokkain apua löytyy rentouden, keveyden ja helppouden kautta.

Kun asiat on hankalia ja kipu häiritsee, keho kaipaa usein sitä, että sen äärelle pysähdytään.

Lopetetaan yrittäminen ja puskeminen. Annetaan tilaa, vapautta ja aikaa.

Osteopatia ei siis olekkaan se ihme, sinun kehosi ja sen kyky parantaa itseään on se ihme.

Osteopatia toimii tiennäyttäjänä, jotta sinä kehosi kanssa löydät itse omat voimasi. 💫

📆 www.osteopiuma.fi
☎️ 041 3108488

Osteopatiaa Nurmijärvellä
3. vuoden osteopaattiopiskelija
Noora Rynö

🪶 Mikä ihmeen osteopatia? Jumittaako niska? Kipuileeko selkä? Vai tuntuuko, että keho on vaan jatkuvasti kummallisesti k...
01/06/2025

🪶 Mikä ihmeen osteopatia?

Jumittaako niska? Kipuileeko selkä? Vai tuntuuko, että keho on vaan jatkuvasti kummallisesti kierossa? Osteopatia voisi olla sinulle sopiva apua!
Lempeää, m***a tehokasta hoitoa!

Osteopatia on kokonaisvaltaista, käsillä tehtävää kehon hoitoa, jossa käsitellään mm. lihaksia, niveliä ja faskioita ja otetaan huomioon myös mielenihmeet ja miten ne vaikuttavat kehoon. Ennen kaikkea pyritään löytämää ja hoitamaan syyt, jotka aiheuttavat esille tulevat vaivat.

Osteopatia on yksilöllistä hoitoa kehon toiminnan tukemiseksi ❤

🤲 Kenelle osteopatia sopii?

• Toimistotyöläisille
• Urheilijoille ja aktiiviliikkujille
• Raskaana oleville sekä synnyttäneille
• Lapsille ja nuorille kehon kasvaessa
• Kaikille ikään katsomatta, jotka haluavat matkalle kohti oman kehon parempaa tuntemusta ja löytää voimavaroja omasta itsestään.

Osteopatia auttaa ja keho kiittää 💜

📍 Hoitohuone sijaitsee Nurmijärvellä Klaukkalan keskustassa Liikuntakeskus Balanssi tiloissa.

📆 Lisätietoja ja sähköinenajanvaraus osoitteessa:
www.osteopiuma.fi
puh. 041 3108488

Kesäterveisin Noora / OsteoPiuma
3. vuoden osteopaattiopiskelija,
pitkällä terveydenhuollon taustalla 🤗

Tästä julkaisusta pääset kurkkaamaan millaista oli neljän päivän perehtymiseni hevososteopatiaan 😍 Ihmisten lisäksi asia...
26/05/2025

Tästä julkaisusta pääset kurkkaamaan millaista oli neljän päivän perehtymiseni hevososteopatiaan 😍 Ihmisten lisäksi asiakkaikseni ovat tervetulleita myös eläimet 🥰

🪶 "Auts... Nyt meni selkä!"Monelle tuttu ikävä tilanne 😖Tässä yksittäinen asiakastapaus jonka sain luvan teille jakaa, m...
09/05/2025

🪶 "Auts... Nyt meni selkä!"
Monelle tuttu ikävä tilanne 😖
Tässä yksittäinen asiakastapaus jonka sain luvan teille jakaa, mahtavien palautteiden kera 🥰

Alku oli "perinteinen" eli töissä hieman huonosti tehty nosto ja äkillinen tunne, että nyt meni jotain selässä.
Hetki vielä koitettu jaksaa töissä siinä toivossa, että kipu laantuu.
Ei kuitenkaan laannu vaan yltyy ja alkaa olla kivuliasta jo vähän joka asennossa.
Pakko jättää työpäivä väliin ja lähteä lääkärin vastaanoton kautta sairaslomalle.
Ilta ja yö kituuteltu huonosti nukkuen kipulääkkeen ja lihasrelaksanttien avulla, joista vähäisesti apua.

Seuraavana aamuna jatkuvaa kipua selässä, hankala seistä, istua tai maata, lääkkeistä huolimatta.
Onneksi heti aamulle onnistuttiin saamaan hoito ja päästiin ongelmaan käsiksi osteopaattisin menetelmin!

Nyt kun kyseessä oli akutti tilanne hoito keskittyi kipualueen seudulle ja oli kohtuullisen lyhyt. Tarkoitus on siis hoitaa juuri sopivasti tilanteeseen nähden.
Muutamilla kevyillä tekniikoilla alkoi rentous löytyä jännittyneeltä ja kipu/suojakrampissa olevalta selän ja lantion alueelta.

Rentous tulvahti selkään hyvin selvästi ja kipu siinä samassa väistyi lähes kokonaan!
Heti hoidon jälkeen painoa pystyi varaamaan normaalisti molemmille jaloille eikä kipu ohjannut enää liikkumista!

Kipulääkkeet pystyi jättämään pois ja sairasloma ei jatkunutkaan viikkoa niin kuin lääkäri oli aiemmin määrännyt. Töihin pääsi takaisin muutaman lepopäivän jälkeen.

On se osteopatia vaan mahtava hoitokeino!
Joskus tosiaan yksikin hoitokerta voi riittää akuutin kivun postumiseen, m***a aika usein joutuu varautumaan 2-3 hoitokertaan. Tällöinkin kipu ykeensä lievittyy ensimmäisen kerran jälkeen vaikkei heti kokonaan lähtisi pois.

Olenkin saanut jo useita kertoja todeta, että osteopaattiset tekniikat soveltuvat erittäin hyvin vastaavan tyyppisiin akuuttiehin kiputiloihin.
Ongelman juuri syyt on toki todennäköisesti jossain syvemmällä ja niiden selvittelyyn voi kulua pidempi aika, m***a ehdottomasti kannattaa pitää osteopatia mielessä äkillisissä tilanteissa. Mitä nopeammin vaivaan päästään käsiksi niin yleensä sen nopeammin se myös vastaa hoitoon.

🙋‍♀️ Noora
www.osteopiuma.fi
041 3108488

3. vuoden osteopaattiopiskelija
📍 Nurmijärvi, Klaukkla

🪶 Kolmannen vuoden toisiksi viimeinen koulujakso piti sisällään paljon tekniikkaharjoittelua sekä tietysti paljon anatom...
02/05/2025

🪶 Kolmannen vuoden toisiksi viimeinen koulujakso piti sisällään paljon tekniikkaharjoittelua sekä tietysti paljon anatomiaa, fysiologiaa ja biomekaniikkaa.

• Perehdyimme viskeraan eli sisäelimiin, niiden hoitamiseen sekä anatomiaan. Vatsan ja suoliston toiminta on erittäin vahvasti yhteydessä... oikeastaan kaikkeen meidän hyvinvointiin liittyen. Esimerkiksi hengityspallealla on suora fasciaalinen yhteys suolistoon ja muutos jomman kumman toiminnassa vaikuttaa väistämättä toiseen. Hengittäessämme pallean tulisi tehdä vapaasti ylös-alas liikettä ja tämä liike jatkuu suoraan suolistoon, jonka hyvinvointi vaatii liikkeellä olemista.

Viskeran hermotus toimii hieman erilailla kuin lihasten hermotus ja vatsan alueen ongelmat voivat aiheuttaa heijastekipuja aivan toisaalla kehossa!
Mm. maksan seudun ongelmat voivat tuntua oikeassa hartiassa tai sydänperäiset vaivat esim. vasemmassa käsivarressa/ kaulan alueella.

• Fascia taas on kosteaa verkostoa, jota on kaikkialla kehossa. Pinnalla heti ihon alla lihasten ympärillä sekä kaikkialla sisäelimissä. Fasciaa ei pysty erittelemään erillisiin osiin vaan kaikki pinnallinen sekä syvemmällä oleva fascia on yhteydessä toisiinsa.
Jotta elimistö pystyy toimimaan hyvin on fascian pystyttävä toimimaan vapaasti ilman kitkaa, joka puolella.

• A.T. Still on kehittänyt osteopatian 1800-luvun lopulla ja nimi Stillin tekniikka viittaa häneen. Stillin tekniikat ovat nivelille tehtäviä lempeitä tekniikoita. Niitä voi käyttää aikalailla kaikkiin kehomme niveliin. Tekniikoita tehdessä tärkeää on tarkka ymmärrys biomekaniikasta eli hoidettavan nivelen normaalista liikeradasta ja toiminnasta. Tähän yhdistyy tarkka palpaatiotaito eli sormin tunnustelemalla on löydettävä mm. hoidettavan alueen helpot sekä rajoittuneet liikkeet. Nämä liikkeet voivat olla hyvin pieniä ja hienovaraisia.

Jälleen kerran kurssina aikana palasia loksahteli ihanasti paikalleen. Anatomian, fysiologian ja biomekaniikan ihmeelliset ja hienot yhteydet selkenivät taas lisää.

Osteopatia ei ole tekniikoita, sääntöjä ja protokollia.
Osteopatia on taitoa osata soveltaa,tarkkaa ymmärrystä kehon toiminnasta, ymmärrystä keho-mieli -yhteydestä ja näiden kaiken yhdistämistä ❤

Osteopatiaa Nurmijärvellä
3. vuoden osteopaattiopiskelija

www.osteopiuma.fi
041 3108488

Osteopaatti on Suomessa nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.
24/04/2025

Osteopaatti on Suomessa nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.

Faktaa osteopatiasta:

Osteopaatti on Suomessa nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.

📚 Koulutus kestää neljä vuotta ja sisältää mm. anatomian, fysiologian, kliinisen tutkimisen ja hoitamisen.

📌 Ammattinimikkeen myöntää ja ammatinharjoittamisen valvonnasta vastaa Valvira – kuten lääkäreiden ja fysioterapeuttienkin kohdalla.

Kaikki terveydenhuollon ammattihenkilöt löytyvät JulkiTerhikki-palvelusta, jossa voit itse varmistaa, että ammattilaisesi on koulutettu ja virallisesti rekisteröity.

Maailman osteopaattisen terveydenhuollon viikko 🤲
14/04/2025

Maailman osteopaattisen terveydenhuollon viikko 🤲

Osteopaattiset ammattilaiset tukemassa terveellistä ikääntymistä

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan yli 60-vuotiaiden ihmisten määrä kasvaa 1,4 miljardiin vuoteen 2030 mennessä ja 2,1 miljardiin vuoteen 2050 mennessä (1). Tämä vaikuttaa merkittävästi terveydenhuoltojärjestelmiin lisäämällä terveyspalvelujen kysyntää, kuormittamalla terveydenhuollon infrastruktuuria, tuomalla haasteita työvoimalle ja kasvattamalla terveydenhuoltokustannuksia. Lisäksi se ohjaa terveydenhuoltomalleja ennaltaehkäisevään ja integroitua hoitoa painottavaan suuntaan.

Tämän viikon aikana keskitymme osteopaattisen ammattikunnan tukirooliin ja tiedotamme potilaille, yleisölle ja sääntelyviranomaisille osteopaattisen hoidon laajuudesta ja mahdollisuuksista. Maailman osteopaattisen terveydenhuollon viikko (WOHW) yhdistää maailmanlaajuisesti osteopaatit ja osteopaattiset lääkärit.
📌 Lähde: WHO: Ageing and Health

Address


Alerts

Be the first to know and let us send you an email when OsteoPiuma posts news and promotions. Your email address will not be used for any other purpose, and you can unsubscribe at any time.

Shortcuts

  • Address
  • Telephone
  • Alerts
  • Contact The Practice
  • Claim ownership or report listing
  • Want your practice to be the top-listed Clinic?

Share