06/03/2026
Sovitusreissuilla tapahtunutta
Pääsimme poimimaan muutamia esimerkkejä ratsastuskoulun opetushevosten satulan sovituksista. Säädimme kuvan suomenpienhevoselle Winteclite wide mallin yleissatulaa. Testiratsastajamme oli opettaja, joka toisinaan ratsuttaa ratsastuskoulun hevoset. Hänestä tuntui, että satula kippaa etukenoon. Lähtötilanteessa satulassa oli sisällä 3xw levyinen etukaari ja 4mm etupalat, ja hevonen olikin hiukan hoikistunut tästä aiemmasta säädöstä. Vaihdettiin pykälää kapeampi kaari eli 2xw kaari, ja otettiin etupalat pois. Tästä säädöstä kuva 1. Ratsastajasta tuntui silti, että satula kippaa etukenoon. Kuvassa kuitenkin nähdään, että satula on hyvässä tasapainossa, samalta näytti myös liikkeessä. Kokeiltiin kuitenkin ratsastajan mieliksi lisätä 4mm etupalat nostamaan etuosaa aavistus ylemmäksi, m***a satula kippasikin jo takapainoiseksi, tästä kuva 2. Satula valahti myös tällä säädöllä aavistus eteenpäin, mikä pahensi takapainoisuutta. Edelleen ratsastajasta tuntui etukenoiselta. Miksi näin?
Testiratsastajamme oli tälle piekkarille ja tämän kokoiseen satulaan hiukan liian pitkä. Normaalisti tällä piekkarilla ratsastaa lyhyemmät ratsastajat. Pitkä ratsastaja ajautuu liian pienessä satulassa helposti istumaan liian taakse, jolloin lantio väkisin kippaa etukenoon, kun istuinluut eivät kohtaa satulan syvimmän kohdan kanssa. Tämä aiheuttaa herkästi sitten luulon, että satula olisi selässä väärässä asennossa. Palasimme siis takaisin pelkkään 2xw kaareen, ja opettajalle ohjeistus tarkkailla vielä ratsastuskoulun tunneilla lyhyemmillä ratsastajilla satulan tasapainoa.
Kummallakaan säädöllä satula ei mennyt etuosasta tiukaksi, kun kokeiltiin, mahtuuko käsi liikkumaan hyvin etuosan alla. Mikäli ratsastaja ei mahdu kunnolla satulaan ja istuu satulassa liian takana, muuttaa ratsastaja myös koko satulan tasapainoa ja paineen jakautumista hevosen selässä. Tästä syystä olisi tärkeää, että satula sopii myös ratsastajalle. Lyhyitäkin satulamalleja löytyy nykyään erilaisia, joista voi löytyä pidemmällekin ratsastajalle sopiva malli. Eikä pelkästään pituus vaikuta, vaan myös erilaisten ratsastajien lantion malli ja kropan mittasuhteet.