05/05/2023
Suosittelen kaikille tähän sivustoon tutustumista. Tärkeää asiaa tässä työpahoinvoinnin ja mielenterveyden haasteiden täyteisessä yhteiskunnassamme.
Ihmisten perinnöllinen herkkyys ympäristötekijöille vaihtelee aivan samoin kuin kukkien. Jotkut ovat kuin voikukkia ja pärjäävät mainiosti huolimatta stressaavasta ympäristöstä. Toiset ovat herkkiä kuin orkideat ja kamppailevat elämästään vähänkin haitallisessa ympäristössä. Mikäli orkideataimien annetaan kasvaa hyvänlaatuisessa ravitsevassa ympäristössä, ne pärjäävät loistavasti ja ihastuttavat omaperäisellä loistollansa. Otollisessa ympäristössä ne siis jopa ylittävät kukoistuksessaan kestävämmät lajit.
Evolutiivisesta näkökulmasta katsottuna eri kukkalajeista mikään ei ole yhtään sen normaalimpi tai toiminnallisesti parempi kuin toinen laji. Sama pätee meihin ihmisiin: Toiset meistä on vain luotu sopeutuvaisemmaksi tietyntyyppisiin ympäristöihin. Olen viime aikoina paljonkin pohtinut sitä, että yritämmekö sopeuttaa lapsiamme epänormaaliin, epäinhimillisen, elämäntapaan?
Traumainformoituna ajattelen velvollisuutemme olevan kasvattaa lasten kasvuympäristöä turvalliseksi ja ravitsevaksi tunneilmastoltaan ja fyysiseltä olemukseltaan kaikenlaisille lapsille. Tämä tarkoittaa myös sitä, että eri tyyppisille lapsille tarjotaan mahdollisuuksia erilaisille oppimistavoille ja korjaaville kokemuksille. Ei ole olemassa normaaleja lapsia. Sen sijaan eri tavoin herkillä lapsilla on erilaisia tarpeita.
Traumainformoitu työote mahdollistaa sen, että neurokirjoltaan, temperamentiltaan ja lahjoiltaan erilaisille lapsille tarjotaan mahdollisuudet kasvaa oman itsensä näköisiksi ja täyteen henkiseen mittaansa. Hän saa olla kuka hän on. Emme pakota lasta tiettyyn muottiin, vaan hän saa kasvaa itsensä näköiseksi. Parasta trauman vastalääkettä on myötätunnon kulttuuri, taakkasiirtymien katkaisu, tietoisen vanhemmuuden vahvistaminen sekä lasten oikeuksien kunnioittaminen sekä hänen ainutkertaisen tarpeisiinsa vastaaminen.
Huolimatta kasvavasta traumainformoidun hoidon tärkeyden tiedostamisesta, tämän aihealueen tuottama tunteiden kaksijakoisuus ja välttely näyttävät pesivän yhteiskunnassamme. Tämä koskee sekä politiikkaa että terveydenhuollon ja muiden julkisten palvelujen muotoilua. (Lancet, Psyciatry 17.4.2023). Väitän, että tällä välttämiskäyttäytymisellä ja normina vallitsevalla normaaliuden myytillä on suunnaton inhimillisen kärsimyksen hinta sekä satojen miljoonien hintalappu.
Mistä mahtaa tämä välttämiskäyttäytyminen johtua? Onko niin, että sana “trauma” jo sinänsä herättää henkiin omat vaillejäämiset, siis ne solmukohdat, jotka ovat jääneet päättäjiltä itseltä työstämättä?
Niin kauan kuin päättäjät eivät uskalla kohdata omia varjojaan, he saattavat pahimmassa tapauksessa ohjata elämäntapaamme kohden epätarkoituksenmukaisia, joskus jopa vahingollisia ja väkivaltaisia, päämääriä.
- Kati -
