28/06/2024
Hyvät asiakkaat. ❤️
Tämä on varmaan työurani vaikein viesti kirjoittaa teille, tälläkin hetkellä kädet täristen ja kyyneleet silmistä virraten.
Olen jättänyt irtisanomisilmoitukset vuokranantajilleni ja tulen lopettamaan yritystoimintani Oulun keskustassa heinäkuun loppuun mennessä sekä Kiimingissä elokuun loppuun mennessä. Siihen asti teen töitä aivan normaalisti ja olette enemmän kuin lämpimästi tervetulleita vielä hoitoihini kumpaankin paikkaan! ❤️ Tässä kohtaan toivonkin, että te joilla on vielä lahjakortteja käyttämättä, varaisitte aikoja ensisijaisesti joko keskustaan tai Kiiminkiin. Jos ei ajat jostain syystä käy, otathan yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostilla niin mietitään yhdessä sopivaa aikaa.
Syitä voisin luetella tähän, m***a ehkä isoimmat syyt tällä hetkellä päätökseni on pitkään jatkuneet käsi-ihottuma/allergiaoireet, jotka aiheutuvat työstäni, sekä tämä maailman tilanne joka vie meitä pien- ja yksinyrittäjiä entistä enemmän tiukemmalle. M***a voin sanoa, että päätös lopettamisesta ei ollut mikään helppo. 😔
Olen todella kiitollinen kaikista teistä jotka ovat vuosien varrella käyneet minulla hoidoissa ja tulleet vielä uudelleen ja uudelleen. Monet itkut ja naurut olen saanut juuri teidän kanssanne käydä läpi ja monesta teistä asiakkaasta on tullut minulle myös todella tärkeitä, m***a yhtälailla te jokainen olette sitä! ❤️
Jospa ne siivet kantaa jatkossakin elämässä eteenpäin.
Tässä vaiheessa haluan jo sanoa ISON kiitoksen teille jokaiselle asiakkaalle, kollegoille, työkavereille, tavarantoimittajille, vuokranantajille, joiden kanssa olen vuosien aikana saanut tehdä töitä kanssanne
Ehkä me vielä kohtaamme ja moikataan kun tavataan. ❤️
Kiittäen,
Hanna - Hyvinvointisudio Hehku