
08/08/2023
Tilannepäivitys osa 2.
Kesä ei ole koskaan mennyt yhtä nopeasti kuin tänä vuonna! Kesän työaika on kulunut valokuvaustöiden parissa sekä Oulussa 12.8. alkavan taidenäyttelyni valmisteluissa. (En ole yhden asian nainen, sekin on itsestäni tullut opittua!)
En keksi, mitä mieluummin tekisin kuin niitä töitä, mitä olen yrittäjänä saanut tehdä. Kaikista parasta yrittäjyydessä on olleet kaikki asiakaskohtaamiset ❤️ Haluan kiittää jokaista asiakastani vuosien varrella luottamuksesta ja että olen saanut olla tukena elämänne tärkeimmissä vaiheissa!
Haluan myös kiittää kaikkia, jotka ovat olleet minun ja yritykseni tukena! Ihanien asiakaskohtaamisten lisäksi olen yrittäjyyden kautta löytänyt kokonaisen heimon kullanarvoisia yrittäjäystäviä ❤️
Etsinnässä minulla on uuden tutkintoni mukainen työ terveydenhuollon tutkimus- ja kehittämis-, esimies- tai asiantuntijatyössä. Uuden työn löytämisen myötä toivon pääseväni edistämään suomalaista terveydenhuoltoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia entistä suuremmassa mittakaavassa.
Suljin Sylin hyvän nettisivut heinäkuussa kustannussyistä. Valokuvaussivusto ja somekanavani ovat auki. Myös äitiys- ja valokuvausasiakkaitani palveleva verkkokauppani on auki osoitteessa www.holvi.com/shop/sylinhyva.
Verkkokaupasta on saatavilla Raskausajan jooga ja rentoutuminen sekä Synnytyspelosta vapaaksi - verkkokurssit. Elektrodeja riittää vielä 15:een TENS-vuokraukseen ja niiden vuokraustiedot löytyvät verkkokaupastani. Jos sinua kiinnostaa valokuvataiteeni, ota seurantaan Instagramissa ja 📸
💌 Minuun saa yhteyden somen kautta, sähköpostitse (tuisku.koskela@sylinhyva.fi) ja puhelimitse 044 0112875.