Pururelax

Pururelax Uskalla vapautua!

Pururelax itsehoitomenetelmä antaa sinulle välineet selättää narskuttelun, hampaiden yhteen puremisen ja jännitämisen aiheuttamat purentalihaskivut, päänsäryt, niskakivut, kireät hartiat sekä monet muut kehon kuorimitukset.

On aika selkeyttää, yhdistää ja keskittyä olennaiseen, joten päätin yhdistää kaikki sometilit yhdeksi. Alunperin ajattel...
09/01/2023

On aika selkeyttää, yhdistää ja keskittyä olennaiseen, joten päätin yhdistää kaikki sometilit yhdeksi.
Alunperin ajattelin, että olisi selkeämpää,jos eri palveluille olisi oma somekanava. Olen kuitenkin huomannut, ettei ole mahdollista tuottaa riittävästi hyvää sisältöä kolmelle eri tilille, kolmella eri alustalla. Koska nykyaikana ei ole mahdollista yhdistää eri Facebook tai Instagram tilejä toisiinsa, joudun poistamaan ja tilit käytöstä. Jatkossa niiden sisällöt ja niihin liittyvät julkaisut löytyvät Voima sivuilta Facessa, Instassa ja myöhemmin myös Youtubessa. Käy tykkäämässä tai ota seurantaan Sydämen Voima, niin kuulet uusimmat jutut ja näet oivalluksia antavia videoita.

Poistan tämän tilin käytöstä 20.1.23 jälkeen.

Samat hästägit pysyvät edelleen käytössä ja niiden avulla löydöt sinua kiinnostavat postaukset.

Nähdään Sydämen Voiman somessa, hoidoissa, tunneilla, kursseilla, työpajoissa ja koulutuksissa.

-Uskalla vapautua ❤️

Ajatuksien vaikutus masennukseen ja matala-asteiseen tulehdukseen?! Voiko ajatuksilla olla yhteyttä mielialaan tai kehol...
24/11/2022

Ajatuksien vaikutus masennukseen ja matala-asteiseen tulehdukseen?! Voiko ajatuksilla olla yhteyttä mielialaan tai keholliseen hyvinvointiin? Kyllä voi. Tieteellisesti on todistettu, että emotionaalinen stressi (laskut, arki, työt, parisuhde, jne) tuottaa erilaisten kemiallisten reaktioiden kautta matala-asteista tulehdusta aivoihin. Matala-asteinen tulehdus aivoissa synnyttää masennusta ja se osaltaan lisää stressiä, joka taas lisää tulehdusta.
Kun aivoissa on matala-asteinen tulehdus, vaikuttaa se ajatusten ja mielian kautta myös eri elimiin ja lihaksiin, jolloin ajatusten tuottama vaikutus siirtyy myös kehoon. Tästä seurauksena on tietynlaisia kipuja esim selässä tai hartioissa. Vaikutus ulottuu myös bruksaamiseen.

Vapautumalla epäterveistä ajatus- ja toimintamalleista, myös matala-asteinen tulehdus alkaa vähenemään ja poistumaan. Moni syö erilaisia ravintolisiä tai ruokia tulehduksen välttämiseksi, m***a unohtaa ajatusten ja tunteiden vaikutuksen prosessissa.
Ihminen kun on kokonaisuus, joka tulisi huomioida kaikkine karvoineen hyvinvoinnin tukemiseksi.

EFT-tunnetyöskentelyn ja eteeristen öljyjen avulla voidaan vapauttaa negatiivisiin ajatuksiin ja toimintamalleihein vaikuttavia tunnelukkoja, jolloin tunteet ja ajatukset pääsevät muuttumaan ja kierre saadaan pysäytettyä.

järjestää lauantaina Oulussa työpajan, jossa käsitellään liialliseen kiltteyteen vaikuttavia tunnelukkoja. Lue lisää aiheesta ja ilmoittaudu mukaan
www.holvi.com/shop/pururelax

  hyvinvointimessut 1.10. Hiukkavaaratalolla. Aivan mahtavia näytteilleasettajia, luentoja, työpajoja ja näytetuokioita ...
18/09/2022

hyvinvointimessut 1.10. Hiukkavaaratalolla. Aivan mahtavia näytteilleasettajia, luentoja, työpajoja ja näytetuokioita luvassa. Luentosali Kaarnassa klo 14:30-15:00 Eteeriset öljyt ja tunteet. Kuinka eteeriset öljyt vaikuttavat meidän tunteisiin ja kuinka niitä voidaan vapauttaa? Tehdään näytetuokiossa yhdessä pieni tunteiden vapautus eteeristen öljyjen avulla ❤️

  eli muskottipähkinä. Aivan huippu eteerinen öljy tukemaan lihasten hyvinvointi. Auttaa rentouttamaan epätoivosta vaike...
28/07/2022

eli muskottipähkinä. Aivan huippu eteerinen öljy tukemaan lihasten hyvinvointi. Auttaa rentouttamaan epätoivosta vaikeroivia lihaksi nopeasti. Todellinen super öljy ❤️ Perinteisesti muskottipähkinää on käytetty tukemaan immuniteettia, hormonitoimintaan, hermostoa ja lihaksia. Toimii myös kuukautiskipujen kanssa ja käy ruuanlaittoonkin ☺️

01/11/2020

on saanut paljon ihanaa palautetta, jotka vahvistavat luottamustani siihen, että on ollut oivallinen yhteistyökumppani niiden valmistamiseen. Yökylässä käynyt Unto the Ötökkä ihastui minun tyynyyn, eikä olisi millään halunnut mennä omaan tyynynsä päälle nukkumaan 😄

Apua päänsärkyihin, purentalihaskipuihin, niskan ja hartioiden jumituksiin. Pururelaxin minikurssi antaa sinulle välinei...
31/10/2020

Apua päänsärkyihin, purentalihaskipuihin, niskan ja hartioiden jumituksiin. Pururelaxin minikurssi antaa sinulle välineitä lihasjännitysten vapauttamiseen ja kivuttomampaan arkeen.
Minikurssi on nyt uskomattomaan alennushintaan, 22.11.20 saakka. Saat Pururelax minikurssin materiaalin itsellesi, joten voit milloin tahansa tehdä liikkeitä ja palata niihin aina halutessasi.

www.holvi.com/shop/pururelax

30/10/2020
29/10/2020

Korvien kautta voidaan helposti vaikuttaa koko kehon hyvinvointiin. Muista pitää hampaat irto toisistaan ja leuka rentona.

26/10/2020

Kireä niska tai kipristävä kallonpohja?

Pururelaxin blogi on nyt avattu ja ensimmäinen postaus kirjoitettu.https://www.pururelax.fi/post/piikkimatto
18/10/2020

Pururelaxin blogi on nyt avattu ja ensimmäinen postaus kirjoitettu.
https://www.pururelax.fi/post/piikkimatto

Vuosia sitten kuuntelin kauhulla, kun ystäväni kertoi makaavansa piikkimatolla päivittäin lievittäänseen selkäkipujaan. Vaikka luonnolliset kivunlievityksen keinot ovatkin olleet minulle ensisijainen valinta, tuntui silti ajatus piikkimatolla makaamisesta ylivoimaiselta. Jossain vaiheessa min...

Voihan matkustus ja oman Pururelax tyynyn kotiin jääminen. Liian pehmeä sänky, ei ollut minun selälle hyvä ja vasta aamu...
17/10/2020

Voihan matkustus ja oman Pururelax tyynyn kotiin jääminen. Liian pehmeä sänky, ei ollut minun selälle hyvä ja vasta aamuyöstä hoksasin siirtyä petarin kanssa lattialle nukkumaan. Onneksi selkälihasten krampit sai aamulla hieman rentoutumaan piikkimaton avulla. Mitä tästä opimme? Muista ottaa oma tyyny Aina mukaan ja jos sänky on liian pehmeä, siirry heti alkuyöstä lattialle nukkumaan 😄

Ilon Valkeat hyvinvointimessut Oulussa 3.10!Messujen kunniaksi kaikki Pururelax tyynyt -10 %, 18.10.20 saakka, koodilla:...
03/10/2020

Ilon Valkeat hyvinvointimessut Oulussa 3.10!
Messujen kunniaksi kaikki Pururelax tyynyt -10 %, 18.10.20 saakka, koodilla: IlonValkeat
www.holvi.com/shop/pururelax

Uskalla vapautua!

Turve on aivan ihana materiaali hoitamaan kehoa ja mieltä ❤️ Kiinnostaisiko sinua osallistua hemmotteluiltaan, jossa teh...
06/09/2020

Turve on aivan ihana materiaali hoitamaan kehoa ja mieltä ❤️
Kiinnostaisiko sinua osallistua hemmotteluiltaan, jossa tehtäisiin turvehoito ainakin kasvoille? Lisäksi tehtäisiin kasvojoogaa tai pururelaxia, tutustuttaisiin eteerisiin öljyihin ihonhoidossa sekä rentoutumisen tukena.
Aika tuhti, m***a erittäin rentouttava paketti. Mikäli tällainen kiinnostaisi, laitetaan se tapahtumaan ☺️

05/09/2020

Onnetar teki taikojaan ja voittaja on löytynyt!
Osallitumisen Pururelax Zoom minikurssille 8.9.-15.9 voitti Päivi I.
Oikein paljon onnea voittajalle ❤️
Voittaja saa sunnuntain aikana Messengerin kautta osallistumislinkin tiistaina alkavalle kurssille.

02/09/2020

Kuinka vapauttaa kasvojen alueen jännityksiä helposti ja yksinkertaisesti.

Kiitos kaikille osallistujille ❤️Voittaja on löytynyt ja häneen ollaan yhteydessä. _________***_____________***_________...
31/08/2020

Kiitos kaikille osallistujille ❤️
Voittaja on löytynyt ja häneen ollaan yhteydessä.
_________***_____________***______________

Aloitin hyvinvointialan yrittäjänä Sydämen Voimassa tehden hierontoja ja hoitoja, joissa käytän eteerisiä öljyjä. Jossain vaiheessa uskaltauduin ohjaamaan Pururelax tunteja ja kiersin eri puolilla suomea pitämässä työpajoja. Siinä sivussa valmistuin myös Face Yoga Method kasvojooja ohjaajaksi ja niistä olen kertonut Pururelax Face Yoga sivulla.

Mennyt kesä toi esille hyvin erilaisia asioita ja niiden avaamaa polkua seuraten yhdistän eri somekanavat ja keskitän ne Pururelaxin alle.
Jatkan edelleen hierontojen ja hoitojen tekemistä sekä eteeristen öljyjen monikäyttöisyyden esille tuomista sekä kasvojoogan ilosanoman levittämistä ja niistä pääset lukemaan jatkossa myös täällä. Yhdistyminen ei tapahdu nyt heti, vaan tämän syksyn aikana.

Tykkää Pururelax sivusta ja kommentoimalla tätä julkaisua olet mukana arvonnassa, jossa arvotaan osallistuminen Pururelax Zoom minikurssille 8.9-22.9. Julkaisua saa myös jakaa, mikäli haluaa ;) Arvonnasta vastaa allekirjoittanut. Facebook tai mikään muukaan taho ei ole vastuussa arvonnassa. Voittaja julkaistaan 5.9 klo 22:00.

Oikein lämpimästi tervetuloa mukaan

Miksi käytän eteerisiä öljyjä, osa 1: Aamulla räiskähti pannulta rasvainen paistetun kananmuna lärpäke ranteen ympäri. T...
31/08/2020

Miksi käytän eteerisiä öljyjä, osa 1: Aamulla räiskähti pannulta rasvainen paistetun kananmuna lärpäke ranteen ympäri. Tilanne päällä ja pääsin poistamaan tulikuuman kananmunan ranteen ympäriltä vasta n 13 pitkän sekuntin jälkeen. Sattu todella paljon. Pikainen huuhtelu kylmällä vedellä ja laventeli eteeristä öljyä ranteeseen kookosöljyn kanssa. Kiitos laventelin, se missä olisi voinut olla todella pahat jäljet, on nyt vain pari pientä punoittava kohtaa.

Osoite

Oulu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Pururelax :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Pururelax :lle:

Jaa