
09/09/2025
Tänään alkaa jääkiekon SM-liigakausi 2025/2026. 🏒
Aloitin työt Kärpissä 2007 kevällä ryminällä suoraan play offseista, saman vuoden syksyllä Atte aloitti ammattilaisuransa samassa "kopissa". 18.kausi yhteistä ammatillista polkua alkaa. Matkan varrella on koettu iloja ja suruja, onnea ja menestystä, pettymyksiä ja loukkaantumisia, voitonhuumaa, sekä ennen kaikkea ystävyyttä ja luottamusta. On ollut ilo kulkea rinnalla näin pitkään.
Minulta kysytään usein, että kauanko voi käydä hoidossa. Toiset piipahtavat ja toiset jäävät.
Yhtään kuvaa ei tietääkseni vuodelta 2007 minusta työntouhussa tai juhlahumussa ole, m***a toisessa kuvassa olen Pojan kanssa mitali kaulassa ehkä vuonna 2015.
Nautin työssäni siitä, että saan hoitaa niin monipuolisesti kaiken ikäisiä ja taustaisia. Vastasyntyneistä vanhuksiin ja ammattiurheilijoista meihin ihan tavallisiin tallaajiin. Enää en työskentele jäähallin sykkeessä. Aika aikaansa kutakin. Silti joka kevät play offsien alkaessa muistan sen erityisen maailman ja kuplan, jossa sain elää ja hengittää vuodesta toiseen. Aika upeita vuosia.
Ja miten mahtavaa on se, että ammattiurheilijat löytävät tiensä pöydälleni edelleen. 🙏🏻
Go 🔥
Go 👊🏻