Luontaistukku.fi

Luontaistukku.fi Suomen Luontaistukku Oy on toiminut suoramyynnin verkkokauppana vuodesta 2012. Tuotteemme ovat myytävänä ainoastaan suoramyynnissä. Tähän on kaksi syytä.

Suoramyynnin ansiosta pystymme tarjoamaan korkealaatuisimpia tuotteita jopa 60% tavallisia kauppoja edullisemmin. Suomen Luontaistukku on suomalainen perheyritys, joka on perustamisestaan saakka kantanut samaa sanomaa "suoraan asiakkaalle, ilman kaupan välikättä". Yllättävän moni asia on muuttunut siitä, kun yrityksemme näki ensimmäisen kerran päivänvalon yli kolme vuotta sitten - vuonna 2014 toimimme 30 kertaa suuremmissa tiloissa ja pakkauskapasiteettimme on kasvanut yli kymmenkertaiseksi siitä, mitä se oli vain kolme vuotta aikaisemmin. Se tärkein on kuitenkin pysynyt muuttumattomana - halu tarjota korkeinta ja luonnonmukaisinta laatua. Sen sijaan, että olisimme ostaneet tuotteemme perinteisiltä luontaistuotetukuilta ja yksinkertaisesti myisimme ne eteenpäin, halusimme tarjota asiakkaillemme jotain enemmän. Näin meistä kehittyi valtakunnallisessa mittakaavassa yksi Suomen laajinta valikoimaa valmistava ja pakkaava luontaistuotetukku. Meiltä on monesti kysytty miksei meidän kannattaisi myydä tuotteitamme luontaistuotekaupoille. Tiedämme minkälaisen katerakenteen suomalainen luontaistuotetukku kohtaa pitkälle kilpailulla markkinoilla. Meille on tärkeää pitää katerakenteemme sellaisena, että emme koskaan joudu tinkimään raakamateriaaliin tai lopputuotteemme laadusta. Toisena syynä on se, että myydessämme myös kaupoille emme voisi enää pitää edullista hintatasoamme omassa kaupassamme. Meille tuottaa suurta iloa olla lähellä asiakkaitamme - ja vaikka jo vuosia olemme saaneet palautetta meidät löytäneiltä hämmästyneiltä ja innostuneilta asiakkailta, tuntuu yhä upealta kuulla ja nähdä se innostus. Tervetuloa tutustumaan laajaan ja kasvavaan tuotesarjaamme, johon kuuluu jo yli 60 laadukasta luontaisvalmistetta, yli 50 urheiluravinnetta ja maan laajin, satojen tuotteita sisältävä luomu- ja superruokien valikoima. Uskomme, että täältä löydät parhaat mahdolliset investoinnit hyvinvointiin ja terveyteesi.

💙 Luontaistukun pakkaukset uudistuivat.💙 Halusimme viestittää tuotteidemme kotimaisuutta vahvemmin ja päädyimme vaihtama...
17/07/2024

💙 Luontaistukun pakkaukset uudistuivat.

💙 Halusimme viestittää tuotteidemme kotimaisuutta vahvemmin ja päädyimme vaihtamaan lähes viisitoista vuotta käyttämämme vihreän värityksen Suomen kauniiseen siniseen.

💙 Tervetuloa tutustumaan yli 100 tuotteen uudistuneisiin pakkauksiin!

Osoite

Kellonpellonkuja 3
Oulu
90520

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Luontaistukku.fi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Luontaistukku.fi :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram