16/01/2026
Teppolassa asuu pääasiassa muistisairaita ikäihmisiä.
Muistisairauden sairastaminen saattaa usein omaiset uuden äärelle. Elämä muuttuu, kohtaamiset oman läheisen kanssa saavat uuden ulottuvuuden. Mitä kaikkea oman läheisen kanssa voi tehdä, kun muistisairaus ottaa otettaan, eikä yhteyden löytäminen ole enää ehkä niin helppo kuin ennen? Entä jos puheyhteyden löytäminen sairauden edetessä hiipuu?
Kosketus ja läheisyys. Kosketuksen voima on valtava. Sitä tarvitsee jokainen, erityisesti muistisairas. Omaa läheistä voi silittää, hieroa, pitää kainalossa, hiuksia voi kammata. Kuinka äiti silitti lastaan kun tämä oli pieni, voisiko rooli kääntyä nyt toisin päin?
Puhe. Vaikka muistisairas ei ehkä enää itse kykenisi puhumaan, niin hänelle kannattaa silti puhua. Voi muistella menneitä, kertoa juuri meneillään olevasta hetkestä, laulaa, kertoa tarinoita, lukea vaikka kirjaa ääneen omalle läheiselle. Mistä kirjasta muistisairas on pitänyt kovasti? Voisiko sitä lukea hänelle ääneen? Usein muistisairas kuulee ja ymmärtää toisen puhetta, vaikka ei enää itse kykenisi puhumaan. Joten puhutaan.
Voidaanko tehdä yhdessä vielä muistoja? Kasata vieraskirjaa, muistokirjaa? Ulkoillaan yhdessä? Autanko omaa läheistä ruokailussa? Istutaan alas, ollaan ihan rauhassa, juodaan hyvät kahvit. ❤️
Tanjan äidin elämä on nyt edennyt siihen vaiheeseen, että on saattohoidon aika. Äidin muistisairaus toi aikanaan elämään paljon uutta. Kuitenkin mukavaa, yhteistä tekemistä keksittiin. Yksi erityisen mukava asia oli, kun Tanja alkoi aikanaan toteuttaa yhdessä äitinsä kanssa äidin mielen mukaista päiväkirjaa. Äidin kanssa tutkittiin kauniita kuvia lehdistä, niitä leikattiin ja sommiteltiin kirjaan yhdessä. Päiväkirja on äidin mielen mukainen ja näköinen, siinä näkyy sekä äidin, että lähipiirin elämä ja ajatukset.
Nyt on aika olla äidin lähellä. Aikanaan kirja jää ihanaksi muistoksi. ❤️
Lupa kuvien ja tekstin julkaisuun on Tanjalta.
