24/10/2025
Kouluttajamme Johannes Juhola on toiminut pelastajana 16 vuotta, joista viime vuodet pelastusryhmänjohtajana. Hän kouluttaa Turvallisuuskeskuksella muun muassa puotoamisvaarallisella alueella työskentelyä (PVAT), savusukellusta ja liikennepelastamista. Myös vaarallisten aineiden onnettomuuksiin liittyvä työskentely sekä kemikaaliturvallisuus kuuluvat Juholan osaamisalueeseen. Lisäksi hän on kokenut sukeltaja ja pintapelastuskouluttaja.
Juholalla on pelastajan tukinnon lisäksi myös AMK-tason pedagoginen tutkinto, joten hänen harjoitukset ovat helposti sisäistettäviä ja opetuksen sisältö jää hyvin koulutettavien mieleen. Hänellä on osaamista myös kansainvälisessä ympäristössä, joten hän kouluttaa erittäin sujuvasti myös englanniksi.
Juhola kouluttaa Turvallisuuskeskuksella monipuolisesti sopimus- ja teollisuuspalokuntia, viranomaisia, yrityksiä sekä teollisuuden, liikenteen ja logistiikan toimijoita.