18/01/2026
Tervehdys Elinan klinikalta❣️
En ole tainnut oikein esitellä itseäni, joten teen sen nyt😊. Miten vanha sanonta meneekään: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Olen Elina, koulutettu hieroja.
Teen klassista hierontaa, intialaista päähierontaa sekä purentahoitoa.
Opiskelin Kokemäellä Sataedussa koulutetuksi hierojaksi ja valmistuin sieltä v. -19. Olen siis pian ollut yrittäjänä 7 vuotta, josta nyt 5,5 vuotta olen työskennellyt omalla klinikallani Puuvillassa🤩. Tämä aika on ollut niin hienoa, olen nauttinut suunnattomasti😍.
Olen saanut aiemmin tehdä töitä myyntialalla, ryhmäpäällikkönä, hetken fysioterapeuttina sekä kyydinvälittäjänä. Olen superkiitollinen aiemmista työpaikoistani, sillä näistä kokemuksista on ilman muuta ollut minulle hyötyä; tiedän ainakin joistakin ammateista jotakin ja työn asettamista vaatimuksista. Kaikki työt ovat muovanneet minua, olen saanut hienoja mahdollisuuksia ja olen tutustunut upeisiin ihmisiin, joilta olen oppinut paljon.
Näin vain tie vei minut yrittäjäksi❤️.
Se ei ollut todellakaan itsestään selvä asia. Ajatuksenani oli hieroa toisen työn ohella ihan vain silloin tällöin. Laji kuitenkin viehätti ja innostuin hieronnasta ja etenkin ihmisestä sekä hyvinvoinnista niin, että nyt olen saanut tehdä tätä työtä päätyökseni jo reilu 6,5 vuotta😍. Huhhuh.
Minulla on Puuvillassa ihana, tunnelmallinen ja täydellisesti minulle sopiva työhuone, joka on takuuvarmasti aina lämmin. Siellä on asiakkaan mukava olla ja rentoutua❤️. Miljöö on upea ja täynnä historian havinaa.
Ihminen on kiehtova kokonaisuus.
Työskennellässäni ihmisen kanssa en keskity koskaan vain fyysiseen ihmiseen, vaan ihmiseen kokonaisuutena. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kunnioitan jokaisen asiakkaani tarinaa❤️.
Opiskelen tällä hetkellä mindfulness-tunnetaitovalmentajaksi. Nähtäväksi jää, mitä seuraavaksi opiskelen🤭 & miten hyödynnän oppimaani työssäni. Toivon ja uskon, että ymmärrän ihmistä sekä ihmisen käyttäytymistä taas hippasen paremmin🙏.
https://elinanklinikka.fi/
❤️Kaikkea hyvää sinulle!❤️