
06/09/2025
🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀
Eilen 5.9. oli valtakunnallinen yrittäjän päivä 🥳
Ja vaikka oli tarkoitus olla minulla työpäivänä lyhyt, se olikin varsin kiireinen. Monessa kivassa mielessä. Pääsin työn ja yrittäjien aamukahvin ohella mm. vähän extempore puhumaan Porvoolaisille toisen asteen opiskelijoille -tapahtumassa muiden yrittäjäpanelistien kanssa yrittäjyydestä ainoana nais- ja yksinyrittäjäedustajana 💪. Kiitos tästä mahdollisuudesta ja Tove Schakir joka otti yhteyttä minuun hämärtyvään mustikkametsään edellisenä iltana ☺️👍. Ja kiitos myös niistä lukuisista kiitoksista, joita sain eilisen paneelikeskustelun kontribuutiostani 😘
M***a siksi päivitän oman yritystarinani vasta nyt.
Olen toiminut yrittäjänä nyt 7,5 vuotta, enkä päivääkään vaihtaisi pois. Jo kohta 8 vuotta olen aamuni herännyt innoissani uuteen työpäivään ☺️👍
Kiitos siitä kuuluu tietenkin kaikille ihanille erilaisille asiakaskohtaamisille, jokainen on omalla tavallaan ainutlaatuinen jalokivi elämän helminauhassa.
Hoitohuoneellani on mm. hieronnan, lymfahoidon, akupunktion ja kuivakuppauksen myötä helpotettu lihaskireyksiä, stressiä, päänsärkyjä, bruksausta, allergioita, vatsavaivoja, univaikeuksia jne jne. M***a sen lisäksi naurettu, keskusteltu, itketty, hiljennytty, surtu ja iloittu. Myötäeletty elämän mutkissa. Miten mahtavan hienoa onkaan olla teidän apuna ja tukena käsieni ja sydämeni kautta ❤️.
Jo kohta 8 vuotta!!! Wau.
Kiitos kuuluu myös mahtaville kollegoille, entisille ja nykyisille, sekä Porvoolaisille yrittäjäkollegoille ylipäätään. Miten mahtavia ihmisiä olenkaan teidän joukossa saanut elämääni näiden vuosien aikana ❤️
🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀
Moni puhuu yrittäjän vapaudesta. Niin puhun minäkin.
Yrittäjän vapaus on sitä, että teen työtä, jolla on tarkoitus, työtä, jota rakastan ja jonka puolesta herään innoissani uuteen duunipäivään joka päivä.
Yrittäjän vapaus on myös tehdä niin paljon töitä kuin jaksat tai niin vähän työtä kuin jaksat.
Ja toki, yrittäjän vapautta on sekin, että voin pitää vapaata ja lomailla kun haluan, ja tämä onkin itselleni aikanaan vaikean burnoutin kokeneena tärkeää. Siksi esim.kedäkuuksusina pyrin tekemään lyhyempää viikkoa ja lataamaan akkuja. M***a vapaan vastapainona pitääkin sitten tehdä töitä silloin kun töitä on. Venyä pitkiäkin päiviä.
Rikastunko?
Tätä kysyivät moni opiskelija eilen. Tätä miettii moni muukin. En, en rikastu niinkän rahallisesti. Laskut maksan ajallaan ja ruokaa on pöydässä teinipojalleni ja minulle ja Martta-koiralle.
Rikkautta onkin monenlaista, ja koska työ on valtava osa elämää, onkin tärkeää, että ihminen nauttii työstään. Joka päivä. Mä nautin. Erittäin tärkeä asia, erittäin suuri rikkaus ❤️. Ihan kaikkea kun ei voi rahassa mitata.
🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀
M***a kääntöpuolena pitää myös puhua yrittäjien ahdingosta:
Suomi elää yrittäjyydestä.
Tilastotietoa: kaikkiaan yrittäjiä vuonna 2023 oli 320 000, eli 8 000 vähemmän kuin edellisvuonna 2022. Yrittäjien osuus kaikista työllisistä oli 12 %. Työnantajayrittäjiä oli 89 000, eli lähes saman verran kuin vuonna 2022.
Yksinyrittäjiä oli Tilastokeskuksen mukaan (2023) Suomessa 230 000 kpl. Valtava määrä itsensä työllistävää, itseensä ja omaan juttuun uskovaa ja panostavaa rohkeaa, yritteliästä työvoimaa 💪.
Meitä yrittäjiä, työnantajayrityksistä tai yksinyrittäjiäkään, ei ikävä kyllä ole yhtä paljon enää vuonna 2025.
Helppoa kun tämä ei aina ole.
Hallituksemme ei elä kanssamme tuota yllämainittua slogania todeksi. Ei meidän pienyrittäjien kanssa.
Hallituksemme yksi toisensa jälkeen ovat pettäneet pienyrittäjien luottamuksen ja vaikeuttaneet toimintaedellytyksiämme. Yrittämisen kustannukset ovat parin vuoden sisällä nousseet kohtuuttomasti. Juuri kun luulimme selvinneemme koronavuosista jokseenkin, tuli YEL-uudistus.
Edellisen hallituksen säätämä YEL-uudistus määritetään epäoikeudenmukaisesti liikevaihdon – ei edes yrityksen tuloksen mukaan – aivan kuin yrityksellä ei olisi yritystoimintaa ylläpitämään mitään kuluja tai että yritys ylipäätään pyörisi kädestä suuhun! YEL on etukäteen määrätty huomioimatta yrityksen myynnin vaihtelevuutta.
Onhan tuo hullua, eikö!? Vrt. Jos palkansaajan työt vähenee puoleen, hän maksaa eläkemaksuja sen puolikkaan palkan mukaan, ei täyden palkan mukaan, eikö vain?
Nykyisen hallituksen Alv-nosto 25,5% iin oli taloustieteilijöidenkin mielestä virhe, saati puolikas prosentti, joka aiheutti mm kassajärjestelmiin turhia lisäkustannuksia. Makeisten järjetön raippaverokorotus oli myös omiaan syöksemään nimenomaan pienet makeisyrittäjät aikamoiseen tilanteeseen.
Toiminimiyrittäjät on tiputettu positiivisen luottorekisterin takia esim osamaksukauppojen ulkopuolelle lähes täysin. Tarkoittaa käytännössä, että vaikka toiminimiyrittäjällä olisi maksukykyä, positiivinen luottorekisteri näyttää hänen kohdallaan nollatuloja, tarkoittaen siten sitä, ettei toiminimiyrittäjä voi edes ostaa uutta kännykkää osamaksulla hylkäävän luittohakrmuksen takia. Päätöntä, eikö vain!? Tämäkin edellisen hallituksemme aivopieru, jota nykyinen hallitus ei näe syytä korjata nopealla aikataululla, on ajanut monen pienyrittäjän sellaiseen ahdinkoon, että muuta vaihtoehtoa ei ole jäänyt kuin lopettaa toiminta.
Tänä vuonna onkin yrityksiä lopettanut tai mennyt konkurssiin ennätysmäärä. Juuri viime viikolla juttelin rakkaan hierojakollegan kanssa, joka oli valmis lyömään hanskat tiskiin. Taitava, loistava hieroja. Ammattilainen. Koska ei ole enää varaa yrittää. Ongelma ei välttämättä ole itse työn määrä, vaan yrittäjyyden kustannukset.
Onko Suomella varaa näivettää yrittäjyys kuiviin näin? Ei minusta kyllä ole.
Samalla luemme kuitenkin valtion maksamista tähtitieteellisistä metsäjättien yritystuista ja vastapainona samaisten valtavista osingoista. Onhan tuo jännä yhtälö... 🤔
🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀
Joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta, jos jaksoit lukea loppuun 😂👍, Hyvää Yrittäjän Päivää eilen 5.9. ja JOKA PÄIVÄ Suomen rohkeat, mahtavat, upeat yrittäjät 🥳.
Ilman yrittäjiä ei olisi palveluita.
Ansaitsemme oman päivämme 🥂🍾🥳
🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀🍀