23/12/2023
Tänä vuonna olen saanut hoitaa noin 200 eri asiakasta, hoitokertoja on kertynyt yhteensä noin 600. Tuntuu, että se on ollut juuri sopiva määrä työtä tälle vuodelle.
Olen itse käynyt tänä vuonna noin 10 eri hoitajalla. Minun kaksi luottohoitajaa muuttivat toiselle paikkakunnalle ja olen vähän pakon sanelemana joutunut etsimään itselleni uutta hoitajaa. Tästä etsimisestä on tullutkin pieni tutkimusmatka myös omaan työhöni. Jokaisesta omasta hoitokerrasta olen oppinut jotain. Käyn vähintään kerran kuukaudessa hoidoissa, se on minulle tärkeä osa jaksamista.
Olen saanut hoitaa vanhoja ja nuoria. Nuorin on ollut neljä vuotias ja vanhin kahdeksankymppinen. Miehiä ja naisia, tyttöjä ja poikia. Olen hoitanut akuutteja ongelmia, krooniseksi käyneitä kipuja, odottavia äitejä, stressaantuneita ja hemmottelua kaipaavia.
Tässä kuussa tulee seitsemän vuotta siitä kun valmistuin koulutetuksi hierojaksi, joka vuosi olen yrittänyt käydä jonkun lisäkoulutuksen. Tänä vuonna se oli vagushermoon liittyvä koulutus. Tässä ammatissa ei ole ikinä valmis ja mitä enemmän kouluttautuu sitä paremmin ymmärtää miten vähän tietää. Saa nähdä mihin ensi vuosi minut vie kouluttautumaan.
Hoitotilanteessa tärkeintä on ihmisen kohtaaminen, kuuntelu ja läsnäolo. On tärkeää, että ihminen kohdataan kokonaisuutena. Ei ole vain kipeä olkapää, hartia tai nilkka. Vaan kipuun vaikuttaa moni asia esim. Aiemmat traumat ja vammat ja kivun tuntemiseen mielen tila, stressi ja vireystila.
Haluan hoitajana antaa asiakkaalle kokemuksen, että hän on tärkeä ja aika jonka hän on varannut on kokonaisuudessaan vai hänen tarpeisiinsa, ilman kiirettä.
Ehkä se näkyy ja tuntuu muillekin koska ihmiset palaavat luokseni ja uusia ihmisiä löytää minut.
Olen syvästi kiitollinen jokaisesta 🤍
Nyt jään levollisin mielin pienelle lomalle, odottaen ensi vuoden ihmeellisiä kohtaamisia.
Kiitos kun olet tavalla tai toisella matkassani mukana🤍
Levollista joulua jokaiselle ja terveyttä uuteen vuoteen❤️✨️
Riikka