22/06/2023
Mikä on Shen? Entä mikä on ”Sound of Shen”? 🧐
Sound of Shen® -harjoitus alkaa sointumeditaatiolla ja jatkuu virtaavilla liikesarjoilla, joihin yhdistetään saumattomasti lempeitä yinasanoita. Ihanan pitkän loppurentoutuksen eli savasanan aikana heittäydymme äänimaljojen, gongien, koshi-kellojen, merirumpujen ym. sointukylpyinstrumenttien syvärentouttaville ääniaalloille.
Teemoitetut harjoitukset on suunniteltu lisäämään elämään positiivisia asioita, kuten luovuutta, iloa, rauhaa ja rohkeutta. Parhaassa tapauksessa saatamme oivaltaa jotain uutta myös syvimmästä itsestämme, aidosta sisäisestä olemuksestamme, jota kutsutaan kiinalaisessa lääketieteessä ja taolaisessa filosofiassa Sheniksi: sielu, mieli, tietoisuus; se ikuinen osa itseä, joka ylittää ajan ja paikan rajat.
”Näin Shen, joka on Taivas meissä, on myös meissä se mikä on aidointa itseämme. Joka kääntää selkänsä sille mitä todella on, ei voi pysyä terveenä ja onnellisena. – – Samalla Sydämen Shen edustaa ihmisen kaikkia mentaalitoimintoja, ajattelua, muistia, tietoisuutta, älyä, viisautta, ideoita, unia ja kykyä tiedostaa itseään.” Elina Hytönen, Lohikäärmeen lääketiede
Valoisan salin ruhtinaallisten kahden ohjaajan workshopien aikana sinusta huolehtivat Kirsi Helstelä (jooga- ja yinjoogaopettaja, Peter Hess® -sointukylpyohjaaja ja Peter Hess® -äänimaljahieronnan opiskelija) ja Helianne Ruotsalainen (Soundful Yin -ja Yoga Yinful -ohjaaja). Kahden ohjaajan workshopien aikana sinun on mahdollista saada äänimalja soimaan myös kehollasi.
Heti juhannuksen jälkeen 26.6. klo 18 pääset nauttimaan Sound of Shen: Joy -workshopista 💞
Sound of Shen on Kirsi Helstelä suunnittelema kokonaisuus. Sound of Shen -harjoitusten sarja pohjautuu kiinalaisen lääketieteen Yin & Yang -teoriaan ja Viiden elementin teoriaan sekä intialaiseen hathajoogaperinteeseen. Äänimaljaosiot noudattavat vastuullisuutta korostavaa Peter Hess® -metodia.