Minä ja mieli Oy

23/01/2026

Tästä on puhuttu useaan kertaan tällä viikolla.

Moni pelkää, että vaikean asian puheeksi ottaminen johtaa erimielisyyteen
tai riitaan, joka katkaisee yhteyden.
Siksi asioita siirretään.
Odotetaan parempaa hetkeä.
Ajatellaan, että tämä hoituu kyllä myöhemmin tai menee ohi itsestään.

Yhteys harvoin katkeaa erimielisyydestä tai vaikean asian puheeksi ottamisesta, vaikka pieni katkos voikin tulla ja hankalia tunteita herätä.
Useammin se katkeaa siitä, ettei asiaa koskaan oikeasti puhuta auki.
Se jää kaihertamaan.

Työarjessa se voi näyttää tältä:

Tulee tilanne jonkun kanssa, joka tuntuu ikävältä
tai huomaat jonkin epäkohdan, josta pitäisi puhua.
Ajattelet palaavasi siihen myöhemmin, paremmalla hetkellä, paremmin valmistautuneena.
Sitten tulee toinen asia.
Ja ne jatkuvat kiireet.

Ja jossain vaiheessa ajattelet, että nyt tähän on jo myöhäistä palata.
Tuntuu oudolta kaivaa esiin jotain vanhaa.
Oikeat sanat eivät löytyneetkään.

Jonain päivänä huomaat, että väliin on tullut etäisyyttä.
Ei mitään yhtä isoa selittävää tekijää.
Vain vahva tunne siitä, ettei kaikki ole enää niin kuin ennen.

Pelätty tapahtui lopulta kuitenkin.
Ei riidan takia, vaan siksi ettei siitä koskaan puhuttu.

20/01/2026

“Kyllähän aikuisen pitäisi itse ymmärtää.”

Kuulen tämän työssäni jatkuvasti.

Meillä kaikilla on yllättävän paljon sanomattomia toiveita.
Odotuksia.
Pettymyksiä.
Turhautumista.

Ja usein ne kohdistuvat toisiin ihmisiin
töissä, kotona, parisuhteessa, ystävyyssuhteissa.

Kun kysyn:
“Oletko puhunut tästä?”

Vastaus on yllättävän usein sama:

“No en. Kyllähän aikuisen pitäisi itsekin ymmärtää."

Odotetaan, että toinen huomaa.
Ymmärtää vihjeistä.
Lukee tilanteen.
Toimii oikein ilman, että siitä sovitaan.

Ja kun näin ei käy,
pettymys ja turhautuminen kasvavat.

Ajatustenlukeminen ei ole työelämätaito.
Silti yllättävän paljon arkea perustuu siihen.

17/01/2026

“Kun esihenkilö puuttuu kolmen tunnin lounaisiin ja työntekoon kampaajalla, seuraa kyynelehtivä keskustelu luottamusmiehen kanssa.”

Tämä jäi mieleeni Hesarin tämän päivän mielipidekirjoituksesta.

Monesti huomio kiinnittyy siihen, kuka on oikeassa, kuka toimi väärin ja kenet asetetaan syylliseksi. Itseä kiinnostaa enemmän se, miksi tilanne eskaloituu.

Usein reaktio ei liity vain itse asiaan. Kyyneleet ovat täysin inhimillinen tapa reagoida harmitukseen, nolouteen tai siihen, että kokee mokanneensa. Reaktio syntyy myös siitä, miltä tilanne tuntuu: tuntuuko se epäreilulta, uhkaavalta tai hallitsemattomalta. Merkitystä on myös sillä, horjuttaako tilanne omaa asemaa tai kokemusta siitä, tuleeko kohdatuksi arvostellen vai arvostaen. Samoin se, mihin omaan kipukohtaan asia osuu ja miten se esitetään.

Samaan aikaan esihenkilö elää usein toisenlaista todellisuutta. Puuttuminen, vaikeiden asioiden esiin nostaminen tai rajojen vetäminen voivat helposti johtaa vastakkainasetteluun. Vastuu painaa ja alkaa tuntua siltä, että joka sanaa täytyy punnita, ettei synny sotkua, joka vie ajan ja energian pois itse työltä.

Kun nämä kokemukset eivät kohtaa, syntyy helposti jakautuminen kahteen leiriin, vaikka kummankaan tarkoitus se ei ollutkaan.

Olen huomannut, että työelämässä ajaudutaan nopeasti ääripäihin. Joko vältellään rajoja, jotta kukaan ei loukkaannu tai kiristetään otetta, jotta tilanne pysyy hallinnassa. Väliin jää se tila, jossa asioista voisi puhua ajoissa ja rakentavasti.

Usein kyse ei ole vain ihmisten asenteista, vaan siitä, että pelisäännöt, odotukset ja tapa käydä keskustelua eivät ole riittävän selkeitä tai yhteisiä. Silloin puuttuminen alkaa helposti tuntua henkilökohtaiselta ja menee ihmiseen, ei asiaan.

Johtamisessa olennaista ei ole se, miten ihmiset saadaan käyttäytymään “oikein”, vaan se, miten arjessa pidetään rajat selkeinä ja keskusteluyhteys avoinna myös silloin, kun asiat ovat vaikeita.

🖤 Mitä ajatuksia tämä herättää?

Kun esihenkilöllä on huomautettavaa työntekijän työsuorituksesta, seuraa kyynelehtivä keskustelu luottamusmiehen kanssa.

16/01/2026

Monessa työyhteisössä palaute koetaan hyökkäyksenä.
Äänensävyt kovenevat tai katseet kääntyvät pois.
Puolustus nousee heti.

Harvemmin siksi, että palaute olisi väärää.
Useammin siksi, että siihen on mahdutettu liian suuri kuorma
ja se tulee ulos paineella.

Kun asioihin ei puututa ajoissa,
ne alkavat kasaantua.
Ja palautteeseen tiivistyy kaikki se,
mitä on pitkään nielty, sivuutettu, toivottu muuttuvan
ja siirretty eteenpäin.

Ongelma ei ole puuttuminen.
Ongelma on se, että siihen ryhdytään vasta silloin,
kun kuorma on jo liian suuri molemmille.

15/01/2026

Moni johtaja kertoo yrittävänsä tehdä kaiken oikein ja silti hommat eivät toimi.
Hyvä tyyppi ei ole aina hyvä pomo.

Moni johtaja, yrittäjä ja esihenkilö ajattelee, että kun on joustava ja ymmärtävä, syntyy hyvä henki.
Että kun itse antaa, saa myös takaisin.
Että reilun tyypin kanssa muutkin toimivat samalla tavalla.

Aluksi se toimii.
Ilmapiiri on mukava.
Asiat rullaavat.

Sitten alkaa tapahtua pieniä asioita.

Sovituista asioista lipsutaan.
Rajat hämärtyvät.
Ja johtaja huomaa turhautuvansa, vaikka ajatteli tehneensä kaiken oikein.

Ei se mennytkään niin.
Hommat eivät silti toimi.
Mikään ei tunnu riittävän eikä sama tule takaisin päin.
Ja rajojen vetäminen tuntuu nyt vaikeammalta kuin koskaan,
kun on ollut se, jolle kaikki on aina käynyt.

Olo on kuin kaataisi vettä kaivoon, joka ei koskaan täyty.

Pelätään, että jämäkkyys rikkoo ilmapiirin.
Että rajat tekevät kylmäksi.
Että vaikeista asioista puhuminen loukkaa.
Että asioiden esiin nostaminen koetaan kritiikiksi.
Että muutosten läpivienti rikkoo välit ja karkottaa osaajia.
Että omaa tapaa johtaa aletaan kyseenalaistaa.

Todellisuudessa käy usein päinvastoin.

Kiltteys yksin ei kanna.
Se tarvitsee aisaparikseen jämäkkyyden 🤍

14/01/2026

Eihän aikuisille nyt voi alkaa opettaa käytöstapoja?

Palaveri oli jo lopuillaan.
Asiat käytiin nopeasti läpi.

Viime aikoina oli ollut pieniä asioita.
Katseita, jotka eivät ihan kohdanneet.
Tervehdyksiä, joihin ei aina vastattu.

Ei mitään suurta.
Ei mitään, mihin olisi ollut helppo tarttua.

Sitten joku sanoi sen.
Ohimennen.
Ehkä ajattelematta.

Huoneeseen tuli hiljainen hetki.
Yksi katsoi pöytään.
Toinen tutki muistiinpanoja vähän liian keskittyneesti.
Joku nojautui taakse ja vaikeni.

Sinä tunsit sen heti kehossa.

Ajatus kävi mielessä:
tähän pitää palata.

Heti perään:
Entä jos ymmärsin väärin?
Entä jos tämä kärjistyy.
Entä jos tästä syntyy konflikti.
Ja entä jos minua aletaan pitää nillittäjänä, tosikkona.

Sanat jäivät kurkkuun.
Ei siksi, ettet olisi tiennyt, mistä on kyse.
Vaan siksi, että et tiennyt,
miten sanoa se tässä hetkessä niin,
ettei siitä tulisi vain isompaa sotkua.
Että se ei kuulostaisi käytösohjeiden jakamiselta.

Niin annoit hetken mennä ohi.
Et välinpitämättömyydestä.
Vaan varovaisuudesta.
Ajattelit, että kyllähän aikuiset hoitavat itse omat asiansa.

Siitä ei tullut räjähdystä.
Siitä ei tullut konfliktia.

Se ei kadonnut.
Se jäi muhimaan.

Yksi kerta ei vielä tee mitään.

M***a jos siihen ei reagoida,
se ei myöskään jää viimeiseksi.

Seuraavalla kerralla kommentti on helpompi sanoa.
Ehkä aavistuksen viiltävämmin.
Ja jonkun toisen on helpompi vaieta.

09/01/2026

Se olisi pitänyt ottaa puheeksi silloin.

Lauseet, jotka jäivät sanomatta.
Katseet, jotka ohitit.
Tilanteet, joissa ajattelit: palaan tähän myöhemmin.

Myöhemmin ei tullut.

Ei siksi, että asia olisi ollut vähäpätöinen.
Vaan siksi, että arki meni eteenpäin.
Uudet palaverit.
Uudet kiireet.

Ja vähitellen se, mistä olisi pitänyt puhua,
ei ollut enää yksittäinen asia.
Se oli ilmapiiri.

Ihmiset alkoivat varoa sanojaan.
Vetäytyä.
Tai kyseenalaistaa asioita muualla kuin siellä,
missä niihin olisi voinut vaikuttaa.

Vasta jälkikäteen tämä tuli näkyväksi.
Silloin, kun kysymys ei enää ollut siitä, mitä tapahtui,
vaan mistä tässä kaikessa pitäisi aloittaa.

Harvoin työyhteisön ongelmat syntyvät yhdestä isosta hetkestä.
Useammin ne syntyvät useista kohdista,
joissa ajateltiin, ettei tähän vielä kannata tarttua.

Ja silti olisi pitänyt.

22/12/2025

Yhdessä päätettiin. Kukaan ei sitoutunut.

Palaverissa kaikki nyökkäsivät.

Kukaan ei vastustanut.
Kukaan ei sanonut vastaan.

Yksi ajatteli, ettei tämä tule toimimaan.
Toinen tunsi ratkaisun epäreiluksi.
Kolmas tiesi jo siinä hetkessä, ettei pysty sitoutumaan.

Sitä ei sanottu.

Seuraavalla viikolla yksi teki kuten ennenkin.
Toinen viivytteli.
Kolmas alkoi kyseenalaistaa päätöstä kahvipöydässä ja käytävillä, ei palaverissa.

Johtaja ihmetteli, miksi yhteinen linja ei pidä.

Päätös oli tehty yhdessä.
M***a todellisuudessa sitä ei koskaan käsitelty yhdessä.

Tässä ei ole yhtään syyllistä.
Vain se, mitä jäi sanomatta silloin, kun sillä olisi vielä ollut merkitystä.

21/12/2025

“Maria, meidän pitää kyllä järjestää tapaaminen, jossa sut tavataan livenä.
Pelkkä yksi sana herättää liikaa mielikuvia.
Jos sanon, että mukana olisi psykoterapeutti, vastaus on heti ei.”

Sitten hän sanoi sen suoraan.

“Psykoterapeutista tulee mielikuva: joku kukkahattu.
Kyllä sä tiedät. Teidän ammattikuntaa.
Vähän irti arjen paineista.”

Hän sanoi ääneen sen, mitä moni ajattelee m***a ei sano.
Ammatti tuo mukanaan mielikuvia, myös vääriä.

Työelämässä psykologinen osaaminen nähdään yhä helposti pehmeänä lisänä.
Jotain, johon palataan, jos rahaa on reilusti tai kriisi on jo päällä.
Ei osana arjen päätöksiä, rakenteita tai tekemistä.

Silti arjessa kalleinta ei ole se, mistä puhutaan.
Vaan se, mikä jää sanomatta.

Ne näkemykset, havainnot ja tunteet eivät katoa.
Ne alkavat näkyä yhteistyössä, päätöksissä ja ilmapiirissä usein vasta silloin, kun hinta on jo korkea.

En tule työyhteisöihin silittelemään
tai puhumaan korkealentoisesti arjen ulkopuolelta.

Työskentelen siellä, missä paineet jo ovat.
Siellä, missä sanomatta jättäminen alkaa maksaa.

18/12/2025

Vaikeneminen ei ole neutraalia.

“Minusta tämä ei ole hyvä idea.”

Sitä ei sanottu.
Nyökyteltiin.

Sanottiin: “Katsotaan.”
Ja myöhemmin tehtiin toisin.

Kun tunne tai oma mielipide jää sanoittamatta, se alkaa näkyä käyttäytymisessä.

Ei tietoisena protestina.
Vaan vaikenemisena ja valintoina, joista yhteistyö maksaa hinnan.

16/12/2025

Tämä ei näy heti, m***a tuntuu kaikissa.
Asenteen hiljainen hinta.

Kun asenteesta ei puhuta, se ei jää paikalleen.
Se alkaa näkyä muissa.

Työpaikan ilmapiiri ei yleensä muutu yhdessä hetkessä.
Se muuttuu vähitellen, silloin kun asioita aletaan kiertää ja varoa.

Kun tiimissä on asenne, joka vaikuttaa muihin, m***a jota ei uskalleta ottaa puheeksi, alkaa tapahtua pieniä asioita:

⚫ joku varoo sanomisiaan
⚫ joku hoitaa enemmän kuin pitäisi
⚫ joku vetäytyy
⚫ joku yrittää pitää tunnelmaa kasassa

Usein juuri nämä ihmiset alkavat kuormittua ja pohtia muita vaihtoehtoja.

Harvoin kyse on huonosta käytöksestä.
Usein se kertoo siitä, että jokin on alkanut painaa tai on jäänyt käsittelemättä.

Jos tähän ei pysähdytä, se leviää.
Se näkyy yhteistyössä ja siinä, miltä työ alkaa tuntua.

Moni toivoo, että tilanne menisi ohi itsestään.
M***a yleensä se ei mene.

Ratkaisevaa on se, pysähdytäänkö asiaan ajoissa.
Ei arvioimaan ihmistä, vaan ymmärtämään tilannetta.

🖤 Missä kohtaa olet nähnyt hiljaisen hinnan näkyvän työelämässä?

10/12/2025

Kun ongelma ei ole osaaminen, vaan asenne.

Edellisen postaukseni jälkeen minulta kysyttiin:

“Maria, miten tästä voi edes puhua, kun ihminen ei varsinaisesti tee mitään väärää?
Ja silti asenne vaikuttaa kaikkeen ja koko tiimin energia laskee?”

Tämä on yksi työelämän hankaliksi koetuista tilanteista.
Asenteesta on vaikea puhua, koska sitä on monen vaikea sanoittaa.
Silti se näkyy ja vaikuttaa vahvasti ilmapiirissä siinä, miten olemme töissä, miten suhtaudumme ja miten puhumme työssä ja työstä.

Ja moni esihenkilö pelkää, että jos asenteen ottaa puheeksi,
se kuulostaa helposti persoonaan menevältä arvostelulta.

Ymmärrän sen täysin.
Siksi tarvitaan tapoja, jotka ovat yhtä aikaa selkeitä ja arvostavia.

Jos asennetta ei oteta puheeksi, se ei häviä.
M***a se voi hävittää ympäriltään juuri ne ihmiset, joita työyhteisö ei halua menettää.

Tässä kolme lausetta, joilla keskustelun voi avata ilman syyttämistä.
Ne auttavat tekemään tilanteen näkyväksi ja vievät keskustelua eteenpäin turvallisella tavalla.

⚫ “Olen huomannut viime aikoina asennetta, joka vaikuttaa tiimin energiaan. Meidän olisi hyvä pysähtyä tämän äärelle ja katsoa, miten voimme korjata tilanteen.”

⚪ “Tässä työssä myös se, miten puhumme ja olemme läsnä, vaikuttaa paljon ympäristöön. Haluaisin ymmärtää, mistä tämä nykyinen suhtautuminen kumpuaa, jotta voimme yhdessä löytää ratkaisuja.”

⚫ “Onko jokin muuttunut tai alkanut kuormittaa?”

Näillä lauseilla otat asian puheeksi siinä kohdassa, jossa olisi helpointa vaieta ja kääntää katse pois.

🖤 Mistä näistä aloittaisit keskustelun?