01/04/2026
Tiistai 31.3.2026 oli työsuojeluvaltuutettu Elina Suonio-Peltosalon viimeinen työpäivä ennen eläköitymistä. Juhlia vietettiin monien eri alojen työtovereiden kanssa. Elina kertoo pitkästä ja monipuolisesta työurastaan seuraavasti:
Vauhdikkaasti menivät runsaat 42 vuotta kutsumusammatissa. Perniön-Särkisalon terveyskeskuskuntayhtymän keittiöstä ja hoitajaharjoittelusta kaikki alkoi.
Lukion, emäntäkoulun ja maatilamatkailuyrittäjäkoulutuksen jälkeen alkoivat sairaanhoitajaopinnot. Ensimmäinen työpaikka oli Tyks 016, hemo- ja pussidialyysiyksikössä. Sieltä siirryin Salon sisätaudeille ja kirurgian vuodeosastolle erikoissairaanhoitajan virkaan.
Syöpätautien poliklinikan perustamisen myötä syövänhoidon ja kivunhoidon koulutukset täydensivät kokemusta.
Yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen lähdin mukaan kollegoiden kannustamana: naisjärjestötyö, sairaanhoitajaliitto, Tehy, Salon kaupunki, maakuntaliitto, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen hyvinvointialue.
Päätoimisen työsuojeluvaltuutetun työtä tein kaksi kokonaista toimikautta ja yhden vajaan kauden. Työelämä muuttui jatkuvasti; yksiköitä yhdistettiin ja lopetettiin. Salon yöpäivystyksen loppuminen lokakuussa 2025 aiheutti suuria muutoksia Salon sairaalaan. Ennen kesälomia 2025 kirurgian vuodeosaston toiminta loppui.
Työhyvinvointi on aina tärkeää ja erityisesti muutoksen aikana. Toivon kaikille seesteisempää tulevaisuutta.
Jatkossa kuuntelen enemmän itseäni, liikun, vaellan luonnossa ja vietän aikaa puolison, lasten ja lastenlasten kanssa.
Lämmin kiitos kaikille hyvästä yhteistyöstä.
Elina