Nutrolin Kissat

Nutrolin Kissat Suomalainen Nutrolin® kehitti kissoille omat öljylisät ruokinnan täydennykseen. Nutrolin Kissa ja Nutrolin Kissa Seniori ovat suomalaiset huippuöljyt kissoille.

Nutrolin®-tuotekehityksestä vastaa rasvahappotutkija, Helsingin yliopiston dosentti, Mikko Griinari. Koirien Nutrolinit ovat olleet markkinoilla vuodesta 2007 alkaen, ja toukokuussa 2014 lanseerataan kissoille kaksi ikäkausitarpeisiin vastaavaa ainutlaatuisen monipuolista ja vahvaa rasvahappovalmistetta. Tuotteilla on Avainlippu.

Tiesitkö, että rasvahapot vaikuttavat myönteisesti kissanpennun kehitykseen? 😻Kalaöljyn omega-3-rasvahapoista DHA on pen...
10/03/2026

Tiesitkö, että rasvahapot vaikuttavat myönteisesti kissanpennun kehitykseen? 😻

Kalaöljyn omega-3-rasvahapoista DHA on pennun ravinnon tärkein rasvahappo. Sitä tarvitaan tukemaan aivojen, silmien ja hajuaistin kehitystä.

Kun pennun aistit toimivat, sillä on paremmat edellytykset kasvaa tasapainoiseksi kissaksi. Liikkuminen ja leikkiminen sujuvat kuin tanssi, ja vuorovaikutus ympäristön - ja sen oman ihanan ihmisen - kanssa on mielekästä.

Kissanpentusi ansaitsee turvallisen ja maistuvan tuen elämän ensi metreille.

Millainen on Nutrolin®-tuotteiden säilyvyys?Kaikki suositut tahnatuotteemme säilyvät avattuina huoneenlämmössä 2 kk ja j...
08/03/2026

Millainen on Nutrolin®-tuotteiden säilyvyys?

Kaikki suositut tahnatuotteemme säilyvät avattuina huoneenlämmössä 2 kk ja jääkaapissa peräti 4 kk.

Valitse...

· Nutrolin® TEETH & GUMS suun ja hampaiden hyvinvointiin
· Nutrolin® HIP & JOINT nivelten hyvinvointiin
· Nutrolin® GUT & FLORA suoliston tueksi

Kissoille tarkoitetut öljymme säilyvät avattuna jääkaapissa joko kolme tai neljä kuukautta.

· Nutrolin® KITTEN & ADULT ja Nutrolin® CAT SENIOR säilyvät 3 kk.
· Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® säilyy 4 kk.

Onneksi pilaantuneen öljyn erottaa hajusta ja olomuodosta. Älä siis tuijota kalenteria vaan tutki tuotetta ja vältä hävikkiä. 🙌

04/03/2026

Asusteleeko siellä herkkävatsainen kissaystävä? 🐾

Herkkä vatsa voi oireilla monin eri tavoin — ihan kuten meillä ihmisilläkin. Ilmavaivat, löysä vatsa ja närästys kuormittavat kissakodin arkea.

Nutrolin® GUT & FLORA edistää suoliston normaalia toimintaa. 🩷

Valmiste on kissan ruokaan lisättävä tahna, jossa kalaöljyn omega-3-rasvahapot yhdistyvät maitohappobakteerien (probiootit) ja prebioottien kanssa.

Helli herkkää vatsaa. 🫶🏼

Masuviikot 16.2.–8.3. – masussa rauha! Viikkojen aikana jaamme tietoa ja vinkkejä lemmikkien suolistoterveyden tueksi.

Monenlaiset muutokset voivat kuormittaa kissan suolistoa. 🥴Auttavan tassunsa tarjoaa Nutrolin® GUT & FLORA, joka tukee s...
27/02/2026

Monenlaiset muutokset voivat kuormittaa kissan suolistoa. 🥴

Auttavan tassunsa tarjoaa Nutrolin® GUT & FLORA, joka tukee suoliston normaalia toimintaa ja edistää ruoansulatusta.

Valmisteen teho perustuu kalaöljyn omega-3-rasvahappojen, probioottien ja prebioottien yhteispeliin. Omega-3‑rasvahapot tukevat suoliston hyvinvointia, ja probiootit sekä prebiootit tasapainottavat ruoansulatusta.

Käytä valmistetta ruokinnan muutosten yhteydessä, matkustaessa tai silloin, kun arjen muutokset heijastuvat vatsan toimintaan.

Nutrolin® GUT & FLORA säilyy avattuna jääkaapissa 4 kk ajan.

Masuviikot 16.2.–8.3. – masussa rauha! Viikkojen aikana jaamme tietoa ja vinkkejä lemmikkien suolistoterveyden tueksi.

25/02/2026

Maitohappobakteereita kissalle? KYLLÄ KIITOS! 🤩

Huolehdi kuitenkin siitä, että kissa saa niiden ohella runsaasti kalaöljyn omega-3-rasvahappoja. Ne nimittäin tasoittavat tietä probiooteille (eli maitohappobakteereille) ja prebiooteille.

Koska Nutrolin® osaa omegat, onnistuimme yhdistämään rasvahapot, probiootit ja prebiootit maukkaaksi tahnaksi.

Lopputuloksena syntyi Nutrolin® GUT & FLORA, omegavalmiste, joka tukee suoliston normaalia toimintaa ja tuo arkeen masurauhaa.

Masuviikot 16.2.–8.3. – masussa rauha! Viikkojen aikana jaamme tietoa ja vinkkejä lemmikkien suolistoterveyden tueksi.

20/02/2026

Kissojen oma kotivara? Nutrolin® GUT & FLORA. 🩷

Huolehdi, että kaapistasi löytyy aina tämä monitehotahna, joka tukee suoliston normaalia toimintaa.

Lisää maukas tahna kissan ruokaan tai tarjoile se suoraan tuubista. Annostelun kanssa ei ole niin justiinsa. Kun tiedät kissasi päiväannoksen, voit puristaa oikean määrän vaikkapa kupin pohjalle.

Vaikka kissasi ei kärsi jatkuvista ruoansulatuksen ongelmista, on Nutrolin® GUT & FLORA erinomainen kotivara. Vai pitäisikö sanoa... masuvara?

Masuviikot 16.2.–8.3. – masussa rauha! Viikkojen aikana jaamme tietoa ja vinkkejä lemmikkien suolistoterveyden tueksi.

STOP harmilliselle masuhösselille! 🙅🏻‍♀️ Kun masu murjottaa, Nutrolin® auttavan tassunsa ojentaa. Nutrolin® GUT & FLORA ...
18/02/2026

STOP harmilliselle masuhösselille! 🙅🏻‍♀️ Kun masu murjottaa, Nutrolin® auttavan tassunsa ojentaa.

Nutrolin® GUT & FLORA valmiste edistää suoliston normaalia toimintaa. Se yhdistää ainutlaatuisella tavalla suoliston hyvinvointiin vaikuttavia ainesosia: kalaöljyn, maitohappobakteerit eli probiootit sekä prebiootit.

Yhdessä tämä kolmikko tekee arjesta sujuvampaa niin kissalle kuin omistajallekin.

Lisäähän kauppalistalle Nutrolin® GUT & FLORA. Pieni tuubi, iso apu.

Masuviikot 16.2.–8.3. – masussa rauha! Viikkojen aikana jaamme tietoa ja vinkkejä lemmikkien suolistoterveyden tueksi.

Onnea on oma kissa (tai kaksi). 🥰 Miten muistat tänään kissaystävääsi?Hyvää ystävänpäivää! 💚
14/02/2026

Onnea on oma kissa (tai kaksi). 🥰 Miten muistat tänään kissaystävääsi?

Hyvää ystävänpäivää! 💚

Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® on jokakissan rasvahappolisä. 😽Tämä öljy suojaa kissasi niveliä, sydäntä ja aivoja. Kissanpen...
10/02/2026

Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® on jokakissan rasvahappolisä. 😽

Tämä öljy suojaa kissasi niveliä, sydäntä ja aivoja. Kissanpennuilla öljy vaikuttaa aivojen ja aistien kehitykseen.

Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® sisältää yhtä paljon omega-3:n EPA- ja DHA-rasvahappoja kuin laadukas kalaöljy ja noin 4 x enemmän kuin lohiöljy.

Entäs se maku? Se on taattua Nutrolin®-laatua. Nam ja maiskis! 😽

Ravintoöljy joka korvaa kalaöljyn! Runsaasti omega-3 EPA + DHA mikroleväöljystä. Tukee kehitystä ja suojaa niveliä, sydäntä ja aivoja. Koirille & k...

Kissa kiitoksella elää... Kissanristiäiset... Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä... 😻Rikas kielemme sisältää ...
05/02/2026

Kissa kiitoksella elää... Kissanristiäiset... Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydällä... 😻

Rikas kielemme sisältää monenlaisia sanontoja ja toteamuksia, joissa mainitaan kissa. Eikä se ole ihme. Kissat ovat meille rakkaita perheenjäseniä. 🥰

Rakkaudesta eläimiin syntyi myös Nutrolin®. Kissoja hellimme kuudella tuotteellamme, jotka perustuvat rasvahappotutkimukseen. ‍🔬

🐈‍ Nutrolin® KITTEN & ADULT parantaa turkin laatua ja tukee pennun kehitystä
🐈‍ Nutrolin® CAT SENIOR ylläpitää liikkuvuutta ja parantaa turkin laatua
🐈‍ Nutrolin® OMEGA SENSITIVE® on kalaöljy ilman kalaa. Hyvinvointia jokaiseen päivään!
🐈‍ Nutrolin® TEETH & GUMS raikastaa hengityksen ja antaa suojan plakkia vastaan.
🐈‍ Nutrolin® HIP & JOINT on markkinoiden paras nivelvalmiste.
🐈‍ Nutrolin® GUT & FLORA edistää suoliston normaalia toimintaa.

Kissa vieköön, on siinä mistä valita! 😍

Osoite

Hyvelänraitti 6
Nummi
09430

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Nutrolin Kissat :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Nutrolin Kissat :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Kissasi kauneudeksi ja terveydeksi

Nutrolin Kissa ja Nutrolin Kissa Seniori ovat suomalaiset huippuöljyt kissoille. Ne sisältävät juuri oikeat omegat eri ikäisille kissoille. Öljyissä on mieto ja puhdas maku ja ihmislaatuiset raaka-aineet, joten ne maistuvat hyvin kissoille. Suosittelemme, että Nutrolin Kissa -öljyä annetaan pennusta alkaen keski-ikään saakka. Noin 7-vuotiaana on hyvä siirtyä käyttämään Nutrolin Kissa Senioria, jolla on niveliä suojaava vaikutus. Nivelrikko on kivulias sairaus, joka on vielä yleisempi kissoilla kuin koirilla.

Molempien öljyjen näkyvä vaikutus on kiiltävä turkki ja vähentynyt karvanlähtö.

Nutrolin®-tuotekehityksestä vastaa rasvahappotutkija, Helsingin yliopiston dosentti, Mikko Griinari. Koirien Nutrolinit ovat olleet markkinoilla vuodesta 2007 alkaen, ja toukokuussa 2014 lanseerattiin kissoille kaksi ikäkausitarpeisiin vastaavaa ainutlaatuisen monipuolista ja juuri kissan tarpeisiin kehitettyä rasvahappovalmistetta. Tuotteilla on Avainlippu.