07/02/2019
Lumisen metsän ympäröimänä nuotion lämmössä, ikikuusien alla. Pakkanen tiukentaa otettaan, kuulen sen puiden paukkeena.
Miten luonnolliselta tuntuu käyttää joogaharjoituksen oppeja silloin kun mikään ulkopuolinen ei häiritse. Voi ottaa aikalisän omista ongelmistaan, tyhjentää mielen kaikesta hälinästä. Löytää sydämestään rauhan.
Toisallta joogan opit muuttavat kristallinkirkkaiksi vasta vastoinkäymissä ja kärsimyksen tullessa.
Entäpä jos luopuisi siitä kaikesta? Luopuisi itse itselleen aiheuttamastaan kärsimyksestä? Luopuisi tarpeistaan, unelmistaan, toiveistaan, oikeassa olemisestaan. Jättäisi taakseen haaveilut. Jättäisi nojautumatta tulevaisuuteen: ei olisi enää huomispäivää, ainoastaan tämä hetki. Ei enää sitten kun, ei pelastusta ulkopuolelta.
Mitä jää jäljelle kun kaikki se mikä on tehnyt minusta minän katoaa?
Lisään puita nuotioon, laitan vettä kiehumaan kahvia varten.