Terapiaperhonen

Terapiaperhonen Toteutamme kokonaisvaltaista kuntoutusta Etelä-Savon alueella. Toimipisteemme ovat Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Palveluihimme kuuluu laajat hyvinvointipalvelut vauvasta vaariin.

Jos joskus vauhti päätä huimaa, niin kyllä sillä vauhdilla aikaiseksi saa vaikka mitä! Joulukuussa saimme onnitella Mari...
12/01/2026

Jos joskus vauhti päätä huimaa, niin kyllä sillä vauhdilla aikaiseksi saa vaikka mitä! Joulukuussa saimme onnitella Maria nimittäin uudesta nimikkeestä Fysioterapeutti AMK. Aika huikeeta ja upeaa! 💥🦋

Me ollaan kaikki töissä jälleen! Lomat on pidelty ja ajanvarauskalenterit on auki! Huomiona haluamme muistuttaa, että Ma...
09/01/2026

Me ollaan kaikki töissä jälleen! Lomat on pidelty ja ajanvarauskalenterit on auki!

Huomiona haluamme muistuttaa, että Maisa on jäämässä 20.2. äitiyslomalle, joten olethan varannut oman aikasi esimerkiksi vielä äitisyfysioterapiaan. (muista myös kelakorvaus -15€). Tämä on ehdottomasti nyt alkuvuoden kuumin juttu muistaa!

M***a muuten tässä varmaan mennään ihan normimeinigillä eteenpäin eiks je? Halutaan auttaa teitä kaikissa maailman vaivoissa ja kiva olisi, jos pystyttäisiin olemaan avuksi just siulle. Käypä kuule ottamassa oma aikasi haltuun!

Ps. varsinkin vinkkaamme että jos Kairen supersuosittuun faskiakäsittelyyn haluaa, niin sieltä ajat menee kyllä valitettavasti muutaman viikon päähän. JOTEN KÄY VARAAMASSA SE NYT! Se nainen on ihan mielettömän suosittu 🥹💥

Joulu on jo ensi viikolla! Vieläkö lahja hukassa? Olemme vielä tämän viikon sekä Mikkelissä että Savonlinnassa paikalla,...
15/12/2025

Joulu on jo ensi viikolla! Vieläkö lahja hukassa?

Olemme vielä tämän viikon sekä Mikkelissä että Savonlinnassa paikalla, ensi viikolla hiljenemme joulun viettoon mekin. Lahjakortin voit käydä noutamassa meidän toimipisteiltämme tai ostaa sen näppärästi toki verkkokaupastammekin sähköisenä versiona.

Mikäli toivot fyysistä lahjakorttia, vielä ne ehtii tulla postillakin verkkokauppatilauksista, m***a varmin tapa on vaikka soitella Savonlinnassa toimiston numeroon 050 4750560⁩ ja Mikkelin päässä Hennalle 0503447864 niin sovitaan lahjakortin nouto!

Muista myös omat hyvinvointietusi (epassi, edenred, smartum) jotka voit laittaa meille ennakkomaksuksi itsellesi jemmaan. Nämä hoituvat ihan viestien kautta, ei tarvitse tulla edes käymään.

Sen siitä sitten saa, kun on hoidellut teidän ihanuuksia tässä pari vuotta 😅❤️Maisa on jäämässä äitiyslomalle päivittämä...
05/12/2025

Sen siitä sitten saa, kun on hoidellut teidän ihanuuksia tässä pari vuotta 😅❤️

Maisa on jäämässä äitiyslomalle päivittämään vielä käytännön kokemusta synnytyksestä ja vauvavuoden vaiheista🤰
Viimeiset viikot hyödyntää äitiysfysioterapian ja Vauvaperhosen monipuolisia palveluita alkavat olla käsillä!

Maisan viimeinen työpäivä ennen vapaita on 20.2.2026, joten ole liikkeellä viimeistään vuodenvaihteen jälkeen, mikäli vielä olisi tarvetta saada apuja vauva-arkeen tai oman kehon kanssa jokin asia mietityttää. 😊

Ensi viikolla vaihtuu joulukuuksi jo ja vuosi vähenee uhkaavasti! Muistathan tarkastaa, että onko sinulla hyvinvointietu...
28/11/2025

Ensi viikolla vaihtuu joulukuuksi jo ja vuosi vähenee uhkaavasti!

Muistathan tarkastaa, että onko sinulla hyvinvointietuja vielä jemmassa käytettävänä. Voit ostaa edulla lahjakortin itsellesi tai helpoiten vain laittaa summan meille ennakkomaksuksi jemmaan ja saat käyttää sitä sieltä omaan tahtiin. Tämä onnistuu ihan vain laittamalla vaikka viestiä somen kautta tai soittamalla. Muista myös fysioterapian Kela korvaus 4x/vuoteen (ei tarvitse lähetettä) eli oletko hyödyntänyt tämän tälle vuodelle jo?

Vielä löytyy joulukuulle aikojakin varattavaksi, m***a ennakkovaroituksena, että joulun aikaan meilläkin on porukka lomailemassa ja toimipisteet hiljenevät.

Ihanaa joulukuun aloitusta kaikille 💥❤🦋

Ylpeänä kerromme myös täällä, että mitä kaikkea Perhosen Hennakin täällä yrittäjyyden kautta tekee 💥🥹🦋Ensimmäisiä materi...
22/10/2025

Ylpeänä kerromme myös täällä, että mitä kaikkea Perhosen Hennakin täällä yrittäjyyden kautta tekee 💥🥹🦋

Ensimmäisiä materiaaleja Suomessa aiheena Autismi, seksuaalisuus ja seksi ja Hennan kirjoittajakumppanina on ollut hänen hyvä ystävänsä ja kollegansa Marjo Viinanen. Marjo ja Henna onkin vuosien aikana tehneet jos jonkinlaista yhteistyötä aiheen parissa.

Henna siis on erityistason seksuaaliterapeutti ja pyörittelee Perhosen rinnalla Suomen suurinta palvelukonseptia SelkoSeksiä seksuaalisuuteen liittyen ja varsinkin siis sairastumisen ja vammautumisen, kehitysvammaisuuden sekä autisminkirjon teemoihin liittyen. Löydät Hennan tästä projektista lisää SelkoSeksin nettisivuilta www.selkoseks.fi tai instasta

Opas on nyt löydettävissä sekä ladattavana PDF versiona että painettuna oppaana. www.terapiaperhonen.com/kauppa sivujen kautta.

On se kyl aikalaisen mahtia, että pystytään Perhosena tekemään jos jonkinnäköistä!!

Viikko sitten juhlistettiin yrittäjän päivää myös. Meni näillä yrittäjillä se juhla somessa ainakin huti suun, m***a kai...
11/09/2025

Viikko sitten juhlistettiin yrittäjän päivää myös. Meni näillä yrittäjillä se juhla somessa ainakin huti suun, m***a kaiveltiin vanhoja kuvia... Tämä kuva on otettu hmmm....olisikohan 2019 vuoden lopussa, kun Henna ja Mari päätti lyödä hynttyyt yhteen yritysavioliittoon. Ja kun tuota kuvaa katsoo, niin ei tää mihinkään oo meno näköjään muuttunut tässä lähes kuuden vuoden aikana!

Yrittäjyys on yhtä vuoristorataa aina välillä, m***a meilllä yksi asia kantaa aina: nauru. 😅

Kun hommat menee pieleen, laskelmat kaatuu tai aikataulut elää liiankin vauhdikkaasti, huumori on se keino, joka pitää pakan kasassa ja mielen virkeänä. Jos et jaksa, niin koita vaan jaksaa! Meidän yhteinen nauru ja mustaakin mustempi huumeri tekee kaikesta vähän kevyempää ja antaa voimaa jatkaa.

Tsemppiä teille kaikille ketkä yritätte. Ootte ihan best.

✨ Milloin viimeksi nauratitte itsenne nurin yrittäjäarjen keskellä?

Lymfaterapia saatavilla Mikkelin toimipisteellä 1.10. alkaen! Satu valmistuu Vodder-lymfaterapeutiksi ja ajanvaraus on a...
08/09/2025

Lymfaterapia saatavilla Mikkelin toimipisteellä 1.10. alkaen!

Satu valmistuu Vodder-lymfaterapeutiksi ja ajanvaraus on auki nyt.

Vodder - lymfaterapiasta voi olla apua sinulle:
🦋 Syöpähoitojen jälkeinen turvotus
🦋Toiminnalliset turvotukset, esim. liikkumattomuus
🦋Imusuonisto- ja laskimoperäiset turvotukset, raskauden aikainen turvotus
🦋 Kirurgisten toimenpiteiden jälkeiset turvotukset
🦋 Vammat ja arvet: nyrjähdykset, lihasvammat, verenpurkaumat, palovammat
🦋 Reuma, nivelkulumat ja fibromyalgia
🦋 Krooniset kivut
🦋Säärihaavat
🦋 Ennaltaehkäisevänä terveydenhoitona. Lymfaterapia voi auttaa lievittämään lihasjännitystä ja stressiä, vähentämään selluliittia ja poistamaan kuona-aineita kehosta

Lymfaterapiaan kuuluu myös mahdollisuus sidontoihin ja kompressiohoitoon. Nyt tällä hetkellä itsemaksaen tai maksusitoumuksella (vakuutus), myös palvelusetelimahdollisuus tulossa.

Hei olethan muistanut, että fysioterapiaan tuli voimaan Kela-korvaus! Saat suoraan vastaanotolta -15 € Kelakorvausta yht...
22/08/2025

Hei olethan muistanut, että fysioterapiaan tuli voimaan Kela-korvaus! Saat suoraan vastaanotolta -15 € Kelakorvausta yhteensä 4 käyntikerralta per kalenterivuosi ja me hoidamme loput!

Nyt kannattaa hyödyntää siis tämän vuoden käynnit ja et tarvitse siis siihen lääkärin lähetettä erikseen. Onko siis olkapää vaivannut? Onko kipua kehossa? Onko ränkkää muuten vaan?

Meidän fysioterapeutit palvelee sekä Mikkelissä että Savonlinnassa ja fysioterapiassa voi menetelminä käyttää mm. faskiakäsittelyä, purentalihasten käsittelyä, hermoston rauhoittamiseen menetelmiä sekä nyt Mikkelissä uutta myös lymfaterapian menetelmiä, kun Satu valmistuu Vodder-lymfaterapeutiksi!

Kelakorvaus käy myös äitiysfysioterapiaan eli Maisan vastaanotolle. Jokaisella fysioterapeutilla on vähän erityisosaamisia joten käy tutustumassa nettisivuilla, mistä juuri siulle voisi olla apua.

Pahnan pohjimmaisina sitten tässä meidän tiimikoonnissa olkoot meidän yrittäjät Henna ja Mari yhdessä. 💥🥹Henna pyörii en...
18/08/2025

Pahnan pohjimmaisina sitten tässä meidän tiimikoonnissa olkoot meidän yrittäjät Henna ja Mari yhdessä. 💥🥹

Henna pyörii enemmän Mikkelin päässä ja Mari Savonlinnassa. Tämä kaksikko vetää yhteen hiileen tiimiä, uurastavat omien unelmiensa parissa (Hennalla seksologia ja Marilla Vasa Concept) sekä huolehtivat, että kaikilla on meidän tiimissä hyvä olla. Vauhti on välillä vähän päätä huimaava (ainakin sivusta katsottuna) molemmilla ja nyt esimerkiksi Mari valmistuu myös fysioterapeutiksi. Välillä tiimiläiset onneksi vähän muistuttelee näitä kahta vetämään henkeäkin ❤❤

Hennan ja Marin yhteisenä unelmana on tehdä hyvää kuntoutusta Etelä-Savoon ja heille paras palaute on aina, kun tiimiläiset kehittävät ja ideoivat yhdessä, miten me voimme olla just se paras kuntoutusalan yritys Etelä-Savossa.

Jäämme innolla odottamaan, mitä tämä kaksikko taas kehittelee ja unelmoi seuraavaksi 😍

Kun soitat meille, siellä vastaa todennäköisimmin Laura! Meidän hommat ei pyörisi mihinkään ilman tätä tyyppiä! Uskomato...
14/08/2025

Kun soitat meille, siellä vastaa todennäköisimmin Laura!

Meidän hommat ei pyörisi mihinkään ilman tätä tyyppiä! Uskomaton taito olla rauhallinen ja avulias silloinkin, kun jollain toisella ei aina ajatus pysy kasassa (puhun siis meistä tiimiläisistä 😁). Oli ongelma mikä tahansa, niin Lauran kanssa asia selviää!

Laura on myös koulutettu hieroja ja myös opiskellut Kalevalaista jäsenkorjausta, m***a tällä hetkellä pääpaino on toimiston pyörityksessä ja asiakaspalvelussa.

Ei se ole homma eikä mikhään mikä ei Lauralta taivu!! ❤🥹

⁨🦋⁩ ⁨Oletko joskus miettinyt TRE harjoitteita itsehoidoksi tai oletko joskus miettinyt, että voisiko TRE olla sinulle av...
13/08/2025

⁨🦋⁩ ⁨Oletko joskus miettinyt TRE harjoitteita itsehoidoksi tai oletko joskus miettinyt, että voisiko TRE olla sinulle avuksi? Nyt on mahdollisuus päästä kokeilemaan TREtä eli Trauma Releasing Exercises alkeisryhmään edullisesti.

Alkeisryhmä toteutuu yhden kerran ja ryhmään otetaan max 6 hlöä. Ohjaajana toimii sertifioitu TRE ohjaaja Nelly Örö.

Ryhmään tullessasi et tarvitse kokemusta TREstä, vaan ryhmän tarkoituksena on aloittaa täysin alkeista. Varaa itsellesi mukavat vaatteet päällesi.

Aika 5.10. sunnuntai klo 12-14.30. Paikkana Raatihuoneenkatu 12. Hinta 45 € / hlö.

Voit kysyä lisää Nellyltä tai ilmoittautua mukaan nelly.oro@terapiaperhonen.com.
Lisää tietoa TREstä löydät meidän verkkosivuiltamme.

Myös TRE jatkoryhmä tulossa myöhemmin syksyllä Riinan ohjaamana ja siihen mukaan pääseminen vaatii vähintään yhden yksilökäynnin Riinan tai Nellyn luona tai osallistumisen tähän alkeisryhmään.

Osoite

Nojanmaantie 26
Savonlinna

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 17:00
Tiistai 09:00 - 17:00
Keskiviikko 09:00 - 17:00
Torstai 09:00 - 17:00
Perjantai 09:00 - 17:00

Puhelin

+358504750560

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Terapiaperhonen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Terapiaperhonen :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Kategoria

Palvelumme - Hyvinvointia kaikille

Tarjoamme terapiapalveluita Mikkelin, Savonlinnan ja lähikuntien alueella. Haluamme toimillamme edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tavoitteemme on saada kaikki osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Olet meille tärkeä!

Meidän osaamisemme:

Neurologinen fysioterapia - erikoisuutena Vasa Concept -kuntoutusmuoto

Äitiys- ja lantiopohjan fysioterapia