12/01/2026
Subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen
on tärkeä, sillä perheiden ja lasten tilanteet voivat sitä joskus vaatia.
Haluan nostaa asiaan liittyen pari seikkaa:
• Varhaiskasvatus ei ole pakollinen osa pienen lapsen normaalia kehitystä. Pienelle lapselle riittää kodin touhut ja virikkeet. Mitä tulee sosiaalisten taitojen oppimiseen, ne opitaan aikuisilta eikä toiselta taaperolta.
• Jos vanhempi kokee, ettei jaksa lapsensa käytöstä ja olla tämän kanssa, on hän oikeutettu saamaan apua kotiin päin. Lapsen ja vanhemman erottaminen on huono laastari tilanteissa, jossa vanhempi kokee voimattomuutta ja lapsen käytöksen haastavaksi. Tällöin tulee pureutua syyhyn ja hoitaa se. Erottaminen voi viedä tilannetta pitkällä aikavälillä huonompaan suuntaan.
• Uusi vauva ei tarvitse vanhemman kanssa kahdenkeskistä aikaa yhtä paljon, kuin esikoinen on saanut. Uusi vauva syntyi lapsiperheeseen ja se on ok. Vauva saa läheisyyttä esikoisen/isompien lasten läsnäollessa mm. kantovälineessä ja öisin vieressä nukkuessa sekä niiltä isommilta lapsilta (tämä vähentää sisaruskateutta, kun isompaa lapsi saa olla yhtä tavalla mukana äidin/vanhemman kanssa kuin vauva - se viestittää lapselle, että hän on yhtä tärkeäja hänen seuransa on yhtä haluttua kuin vauvan). Toisen vanhemman tärkeä tehtävä on hoitaa isompaa/isompia lapsia säännöllisiä hetkiä, jolloin toinen vanhemmista saa antaa vauvalle lisää läheisyyttä, sylipäikkäreitä ja nopeaa reagointia vauvan tarpeisiin.
Varhaiskasvatus on hyvä ja arvokas osa monen lapsen varhaislapsuutta. Kuten kaikessa, on siinäkin hyvät ja huonot puolet. Siksi haluan muistuttaa, että jos valitset pitää lapsesi kotona mahdollisimman pitkään, on se aivan hyvä vaihtoehto. Sä varmasti pystyt antamaan lapsellesi riittävästi ja jos tuntuu, että ei homma toimi, on ok pyytää vinkkejä ja apua.
