Attendo Pihlakartano

Attendo Pihlakartano Tervetuloa seuraamaan Attendo Pihlakartanon facebook-sivuja! Sivuilla voi seurata meidän arkea, ja juhlaakin :)

MuistelutuokioTänään on moni aloittanut koulutiensä, osa ensimmäistä kertaa, osa viimeistä, joten teemaan sopivasti olin...
06/08/2025

Muistelutuokio

Tänään on moni aloittanut koulutiensä, osa ensimmäistä kertaa, osa viimeistä, joten teemaan sopivasti olin tälle päivää suunnitellut muistelutuokion aiheena: KOULUMUISTONI

Alkuun youtubesta katsottiin taltiointi ekaluokkalaisen ensimmäisestä päivästä.

Virisi hyvä keskustelu:

E: "Tavallinen maalaiskansakoulu Kauhavalla, siä oli kaikki kylän kakarat. Uskonto tais olla lempiaineita. Kävellen sinne mentiin kesät talavet. Aamusta mentiin ja puolenpäivän aikaan tultihin takaasi."

KL: "Kolomen kilometrin pituunen matka kouluun, välitunniilla juostihin ja pelattihin."

H: "Pesäpallo oli kova asia siihen aikaan. Oppilaita oli silloon palio, enemmän ku tänäpäivänä."

K: "Äiti vei ku oli kolomekilometriä matkaa. Siä me kivellä istuttiin ja ooteltiin, että kello soi. Siä oli ruokaaki. Oma keittola. Hernekeittoo, kaikkee sellaasta tavallista ruokaa."

KL "Evähäksi kotoonen äiteen tekemä voileipä! Ei silloon muuta ollu ku voita"

E: "Joo. Ei ollu kinkkua tai mitää. Ehtaa voita vaan.

KL: "Joo. Koti voita. Maito vietihin pullolla. Villasukkaan se pullo laitettiin.... Niin ja pyörällä kesääsin ja potkukelekalla talavella. Matka ei ollu pitkä."

Myös silloisia opettajia muisteltiin: Kalle Väre ja Tyyne, Olavi yläkoulusta, Aili Ovaste, Marjatta Kytömäki oli keittiös, Armas, Aura Alhonkoski ja Mikko Aaltonen. Osaa heistä lämmöllä, osaa vähä vähä vähemmän 😅

Asukkaan kanssa käyty "vitamiinilenkillä" 😊🫐🍒Kovasti oli ihmettelemistä pensasmustikoiden koossa, hyviä oli, m***a punav...
05/08/2025

Asukkaan kanssa käyty "vitamiinilenkillä" 😊🫐🍒
Kovasti oli ihmettelemistä pensasmustikoiden koossa, hyviä oli, m***a punaviinimarjat kuulemma parempia 😁😋

Me olemme tässä, juuri nyt. Tällä tavalla vierekkäin. Läsnä toinen toisillemme.Virikkeen ei aina tarvitse olla menoa ja ...
02/08/2025

Me olemme tässä, juuri nyt. Tällä tavalla vierekkäin. Läsnä toinen toisillemme.

Virikkeen ei aina tarvitse olla menoa ja meininkiä.

Se voi olla myös ihan läsnäoloa, kädestä kiinni pitämistä ja vierellä olemista. Siinä voi kysyä vaikka mitä toiselle kuuluu tai sitten vain olla. Ihan vain. Tässä näin. 😊

Tänään käyty aamusella Saaristossa vierailemassa. Sieltä löyty aamuhoitaja, joka innostui palapelin kasaamisesta. Asukas...
29/07/2025

Tänään käyty aamusella Saaristossa vierailemassa. Sieltä löyty aamuhoitaja, joka innostui palapelin kasaamisesta. Asukas tuntui tykkäävän. 😊 Sinne se jäi muiden kanssa seurustelemaan kun menin jatkamaan muita hommia ja saateltiin omaan ryhmäkotiin lounaalle 😅

PuutarhakatselmusKäytiin tutkimassa millaisia kukkia on alkanut kasvaa istutuslaatikoissa, jonne asukkaat hoitajien kans...
26/07/2025

Puutarhakatselmus

Käytiin tutkimassa millaisia kukkia on alkanut kasvaa istutuslaatikoissa, jonne asukkaat hoitajien kanssa alkukesästä kylvivät siemeniä.

Niittykukkien jälkeen oli vuorossa hyötypuutarha.

Pensasmustikoita on jälleen tulossa paljon, omenat näyttivät kypsyvän kovaa vauhtia, karviaiset taas näyttivät olevan jo lähes syöntikelpoisia eivätkä punaviinimarjatkaan paljoa kalvenneet punaisuudellaan - jälkimmäiset ovat allekirjoittaneen herkkua, niitä vois syödä puskasta päin vaikka kuinka paljon 🙈

Tytti 77- vuottaHirmuisen paljon onnea Tytti! 🥳Hän juhli tänään läheistensä kanssa takaterassille katetun kahvin ääressä...
25/07/2025

Tytti 77- vuotta

Hirmuisen paljon onnea Tytti! 🥳

Hän juhli tänään läheistensä kanssa takaterassille katetun kahvin ääressä. Sää todellakin suosi sankaria. 😎🌞

Pöytään läheiset olivat kattaneet täyte- ja voileipäkakkua sekä keksejä ja virvokkeita kahvin lisäksi.

Eilen juhlittiin lähihoitajaksi valmistunutta Liliiaa ja naimisiin mennyttä Neenaa, onnea molemmille 💐💐☀️☀️
24/07/2025

Eilen juhlittiin lähihoitajaksi valmistunutta Liliiaa ja naimisiin mennyttä Neenaa, onnea molemmille 💐💐☀️☀️

Yksi Lehdon asukkaista totesi "ompa likainen aita", kun oli ulkoilemassa takapihalla. Pian sitten pitikin hakea sisältä ...
23/07/2025

Yksi Lehdon asukkaista totesi "ompa likainen aita", kun oli ulkoilemassa takapihalla. Pian sitten pitikin hakea sisältä tiskiharja ja pesuainevettä, jotta saadaan aita puhtaaksi. Nyt aitaa on pesty neljä päivää ja intoa piisaa edelleen. Sama asukas on aidan pesun ohelle ehtinyt myös mm. lakaisemaan terassin, pesemään ikkunalautoja ja hoitamaan kukkia. Hänen mielestään puutarhatöiden tekeminen näin mahtavissa keleissä on parasta kesässä!😎💐🌾

AarteenetsintääTälle päivää askartelin kananmunankennoista aarrearkut. Kannessa oli pelkät kuvat, sisällä kuvat sekä nim...
21/07/2025

Aarteenetsintää

Tälle päivää askartelin kananmunankennoista aarrearkut. Kannessa oli pelkät kuvat, sisällä kuvat sekä nimet. Jäi siinä tilaa niin ikään omille löydöillekin. 🤭

Aarrejahtiin virittäydyttiin lukemalla kirjoittamani mielikuvamatka... Sen voi (toivon, että saa selvää) halutessaan lukea oheisesta kuvasta.

Samaista tarinaa luettiin pääasiassa vuoteissa oleville mielikuvamatkailu mielessä. 😊

Ristikoita ja sanasokkeloitaTänään etsitty sanoja sokkelosta ja täytelty ristikoita. Itse auttelin Saaristossa.Yksi asuk...
18/07/2025

Ristikoita ja sanasokkeloita

Tänään etsitty sanoja sokkelosta ja täytelty ristikoita. Itse auttelin Saaristossa.

Yksi asukaista innostui kovasti sanasokkelosta, hän etsi sanat ja minä merkkasin. Toisen kanssa täyttelin ristikkoa. Mukavan täyteen sen saimme päivällisen jälkeen - jatkamme toisena päivänä.

Laitoin asukkaan läheiselle kuvaterveiset, että täällä täytellään ristikkoa, sain samantien paluu viestillä, että sielläkin on sama meininki. Pyysi kertomaan asukkaalle. Välitin tietenkin terveiset ja tämä olikin hänestä hauskaa -kuin samaa ristikkoa täyttäisimme, asukas naureskeli.

Evääksi ottamiani herneitä alettiin karehtimaan, niitä kun söin siinä samalla, joten annoin hänelle muutaman. On sitä selvästi syöty herneitä kun heti muisti miten kuori avataan. 😅

Iltapalan jälkeen ristikontäyttelijä päätti mennä toisen asukkaan kanssa katsomaan miesten pesäpallo-ottelua televisiosta tämän huoneeseen.

Saippuakuplat!!!! 🫧🫧🫧🫧🫧🫧🫧🫧Siinä on kyllä sellainen keksintö, josta kaikki tykkää. Ihana hetki "tutustu ja tienaa"-nuorte...
17/07/2025

Saippuakuplat!!!! 🫧🫧🫧🫧🫧🫧🫧🫧
Siinä on kyllä sellainen keksintö, josta kaikki tykkää. Ihana hetki "tutustu ja tienaa"-nuorten kanssa 🫧🫧🫧🫧🫧

Saunapäivän levyraatiAsukkailla kuuntelutettiin useampi sauna-aiheinen biisi ja he saivat antaa niille arvosanan.Voittaj...
15/07/2025

Saunapäivän levyraati

Asukkailla kuuntelutettiin useampi sauna-aiheinen biisi ja he saivat antaa niille arvosanan.

Voittajaksi Tunturissa äänestettiin äänivyöryllä Tapio Rautavaaran - Löylyä lissää.

Osoite

Kyrkösjärventie 34
Seinäjoki
60200

Puhelin

+358444944760

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Attendo Pihlakartano :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria