FinFami Etelä-Pohjanmaa ry

FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Mielenterveysasiakkaiden omaisten ja läheisten oma yhdistys. Tarjoamme sairastuneiden läheisille maksutonta ammatillista keskustelutukea.

Olemme ammatillinen, vuonna 2001 perustettu eteläpohjalainen mielenterveysomaisten- ja läheisten yhdistys. Edistämme toiminnallamme mielenterveysomaisten ja läheisten hyvinvointia, elämänlaatua ja arjessa selviytymistä. Ryhmätoiminnoissamme korostuvat vertaisuus ja vapaaehtoisuus. Yhdistyksen tuki tai toimintaan osallistuminen eivät edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Toimimme läheistyön asiantuntijaorganisaationa koko Etelä-Pohjanmaan alueella, jonka väestöpohja on noin 200 000 asukasta. Teemme yhteistyössä eri viranomaistahojen kanssa laaja-alaista mielenterveystyötä ja vaikutamme osaltamme siihen, että kaikki perheenjäsenet / muut läheiset tulevat huomioiduksi psyykkisen sairastamisen eri vaiheissa. Yhdistyksen toimintamuodot:
- Maksuton ammatillinen keskustelutuki
- Vertaistukiryhmät ja vertaiskeskustelut
- Vapaaehtoistoiminta
- Tietoiskut ja webinaarit
- Yhteistyö hyvinvointialueen, kaupunkien, oppilaitosten ja muiden järjestöjen kanssa.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään yhdistyksen omissa tiloissa Seinäjoen Elinkeinotalolla ke 18.3.2026 klo...
09/03/2026

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään yhdistyksen omissa tiloissa Seinäjoen Elinkeinotalolla ke 18.3.2026 klo 17 alkaen. Kokouksen asialistalla sääntömääräiset asiat. Ilmoittautumista jatkettu su 15.3. saakka, lisätietoja julkaisun lopussa.

Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä Teams-sovelluksella. Kerrothan hyvissä ajoin ennen kokousta, mikäli haluat osallistua etäyhteyksin. Etäyhteydellä tarvitset laitteen, jolla saat kuvayhteyden toimimaan kokouksen aikana, jolloin voimme varmistaa myös henkilöllisyyden tarvittaessa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 15.3. mennessä julia.hakamaa@finfamiep.fi / 050 348 3676.

Mikäli osallistut paikan päällä kokoukseen, kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä myös mahdolliset erityisruokavaliosi kahvitarjoilua varten.

Tällä viikolla vietetään opiskelijoiden mielenterveysviikkoa!
09/03/2026

Tällä viikolla vietetään opiskelijoiden mielenterveysviikkoa!

💛 ”Älä jää yksin”, kannustaa Elina Gustafsson läheisiä. Osallistu sinäkin opiskelijoiden mielenterveysviikkoon, tykkää ja jaa viestejämme. Yhdessä voimme rohkaista avun hakemiseen.

👉 Tänään alkaa opiskelijoiden mielenterveysviikko, jonka aikana FinFami haluaa tuoda näkyväksi nuoret mielenterveysomaiset ja heille tarjolla olevan tuen.

👉 Moni opiskelija kantaa huolta itselleen tärkeän ihmisen mielenterveydestä. Tilanne voi vaikuttaa omaan jaksamiseen, terveyteen ja opintoihin. Siksi on tärkeää, että huoleen tartutaan varhain ja myös läheisille tarjotaan tukea.

👉 FinFamin ammattilaiset ja vertaistuki on sinua varten, kun läheisen mielenterveys huolettaa. Meillä on myös nuorille suunnattua tukea: https://finfami.fi/huolenkantajat/

👉 Tänään 9.3. klo 11-14 voit keskustella FinFamin ammattilaisen kanssa chatissä, joka löytyy finfami.fi-sivun alalaidasta. Sivulta löydät myös muuta tietoa tuestamme.

👉 Jos olet 13–30 -vuotias, voit myös keskustella tänään FinFamin ammattilaisen kanssa Sekaisin Gaming -serverin asiantuntijat-kanavalla klo 18-19. Liity: https://discord.com/invite/sekasin

👉 Tule moikkaamaan meitä tänään klo 10-14 Salon IOT-kampukselle, Salo IoT Campus , jossa jaamme haalarimerkkejä.

💛 Haastamme kaikki mukaan lisäämään mielen hyvinvointia. Olethan mukana!

Nyyti ry

Mikäli läheisesi mielenterveys, päihteiden käyttö tai äkillisesti muuttunut käytös huolestuttaa sinua, ethän jää huolien...
05/03/2026

Mikäli läheisesi mielenterveys, päihteiden käyttö tai äkillisesti muuttunut käytös huolestuttaa sinua, ethän jää huolien kanssa yksin. Asioista puhuminen terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa saattaisi huojentaa mieltäsi ja auttaa sinua löytämään keinoja arjessa jaksamiseen, sekä oman hyvinvointisi tukemiseen.

MAKSUTONTA KESKUSTELUTUKEA (1-5 kertaa) on saatavilla koko Etelä-Pohjanmaan alueella, huoliesi koosta riippumatta.
Palvelu on luottamuksellista. Lähetettä ei tarvita. Keskusteluja ja yhteystietojasi ei tallenneta Kantaan tai muihin tietojärjestelmiin.
Voit valita tapaamisen toimistollamme Seinäjoella, tapaamisen Alajärvellä, Teams -etäyhteyden tai puhelun.

Ajanvaraukset:
* sähköinen ajanvaraus: FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true" rel="ugc" target="_blank">https://outlook.office365.com/book/FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true
* puhelimitse: 040 410 2549 / psyk. sairaanhoitaja
* voit jättää soittopyynnön tekstiviestillä tai sähköpostilla.

Ajanvaraukset keskustelutukitapaamisiin Alajärvelle vain puhelimitse, puh. 040 410 2549. Teams- ja puhelinaika voidaan varata sähköisen ajanvarauksen kautta.

P.S. Huomioithan, että vaikka olisit käynyt keskustelutukitapaamisissa menneiden vuosien aikana, sinulla on tarvittaessa mahdollisuus hyödyntää keskustelutukea uudelleen.

Voit ottaa yhteyttä yhdistykseemme juuri silloin, kun haluat. Tukea saadakseen ei tarvitse diagnooseja, lähetteitä eikä ...
27/02/2026

Voit ottaa yhteyttä yhdistykseemme juuri silloin, kun haluat. Tukea saadakseen ei tarvitse diagnooseja, lähetteitä eikä asiakkuussuhteen muodostumista. Toimintaamme voi osallistua kuka tahansa, täysin maksutta.

Mielenterveysomaisille tarjotaan maksutonta keskustelu- ja vertaistukea Etelä-Pohjanmaalla, m***a apua haetaan usein vasta, kun oma jaksaminen on äärirajoilla.

Mikäli läheisesi mielenterveys, päihteiden käyttö tai äkillisesti muuttunut käytös huolestuttaa sinua, ethän jää huolien...
04/02/2026

Mikäli läheisesi mielenterveys, päihteiden käyttö tai äkillisesti muuttunut käytös huolestuttaa sinua, ethän jää huolien kanssa yksin. Asioista puhuminen terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa saattaisi huojentaa mieltäsi ja auttaa sinua löytämään keinoja arjessa jaksamiseen, sekä oman hyvinvointisi tukemiseen.

MAKSUTONTA KESKUSTELUTUKEA (1-5 kertaa) on saatavilla koko Etelä-Pohjanmaan alueella, huoliesi koosta riippumatta.
Palvelu on luottamuksellista. Lähetettä ei tarvita. Keskusteluja ja yhteystietojasi ei tallenneta Kantaan tai muihin tietojärjestelmiin.

Voit valita tapaamisen toimistollamme Seinäjoella, tapaamisen Alajärvellä, Teams -etäyhteyden tai puhelun.

Ajanvaraukset:
* sähköinen ajanvaraus: FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true" rel="ugc" target="_blank">https://outlook.office365.com/book/FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true
* puhelimitse: 040 410 2549 / psyk. sairaanhoitaja
* voit jättää soittopyynnön tekstiviestillä tai sähköpostilla.

Ajanvaraukset keskustelutukitapaamisiin Alajärvelle vain puhelimitse, puh. 040 410 2549. Teams- ja puhelinaika voidaan varata sähköisen ajanvarauksen kautta.

P.S. Huomioithan, että vaikka olisit käynyt keskustelutukitapaamisissa menneiden vuosien aikana, sinulla on tarvittaessa mahdollisuus hyödyntää keskustelutukea uudelleen.

Sinulle vanhempi, joka olet huolissasi 13-25-vuotiaan nuoren psyykkisestä oireilusta, -sairaudesta tai päihteiden käytös...
02/02/2026

Sinulle vanhempi, joka olet huolissasi 13-25-vuotiaan nuoren psyykkisestä oireilusta, -sairaudesta tai päihteiden käytöstä.

Ohjaajilla on kokemus oman lapsen sairastumisesta ja toipumisesta. 💛

Ilmoittautuminen: https://link.webropol.com/s/virtakevat26

Vertaistukiryhmässä voit jakaa kokemuksiasi muiden samankaltaisessa tilanteessa olevien kanssa ja saada tukea. Saat mahdollisuuden puhua avoimesti ajatuksistasi, huolistasi ja tunteistasi luottamuksellisessa ja turvallisessa ympäristössä. Tavoitteena on, että saat tukea itsellesi, sekä löydät mahdollisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja arkeesi.

Ryhmiin ei oteta uusia osallistujia toisen kokoontumisen jälkeen. Toivomme, että sitoudut ryhmään ja osallistut kaikkiin sovittuihin tapaamisiin.

Ohjaajina toimivat koulutetut vertaiset ja kokemusasiantuntijat.

Päivitämme kevään vertaisryhmätoiminnan tietoja verkkosivuillemme: https://www.finfamiep.fi/vertaistuki/

Labyrintti on Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin julkaisema kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä lehti. Labyrintti-lehti on ainoa mielenterveysomaisten asioihin erikoistunut lehti Suomessa.

"EI TARTTE AUTTAA, kyllä mä pärjään!" Tuo on turhan tuttu lause varmasti itse kullekin näillä lakeuksilla. Tiedäthän, et...
14/01/2026

"EI TARTTE AUTTAA, kyllä mä pärjään!"

Tuo on turhan tuttu lause varmasti itse kullekin näillä lakeuksilla. Tiedäthän, että avun pyytäminen ja vastaanottaminen on jokaiselle ihan luvallista ja jopa suotavaa. Myös meille kaikista väkitukkoisimmille, jotka olemme aina tottuneet pärjäämään yksin, tuli mitä tuli. Aina ei tarvitsisi mennä sen vaikeimman kautta, kun helpommallakin voisi päästä.

Mikäli läheisesi mielenterveys, päihteiden käyttö tai äkillisesti muuttunut käytös huolestuttaa sinua, ethän jää huolien kanssa yksin. Asioista puhuminen terveydenhuollon ammattihenkilön kanssa saattaisi huojentaa mieltäsi ja auttaa sinua löytämään keinoja arjessa jaksamiseen, sekä oman hyvinvointisi tukemiseen.

MAKSUTONTA KESKUSTELUTUKEA (1-5 kertaa) on saatavilla koko Etelä-Pohjanmaan alueella, huoliesi koosta riippumatta.
Palvelu on luottamuksellista. Lähetettä ei tarvita. Keskusteluja ja yhteystietojasi ei tallenneta Kantaan tai muihin tietojärjestelmiin. Voit valita tapaamisen toimistollamme Seinäjoella, tapaamisen Alajärvellä, Teams -etäyhteyden tai puhelun.

Ajanvaraukset:
* sähköinen ajanvaraus: FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true" rel="ugc" target="_blank">https://outlook.office365.com/book/FinFamiEtelPohjanmaary@finfamiep.fi/?ismsaljsauthenabled=true
* puhelimitse: 040 410 2549 / psyk. sairaanhoitaja
* voit jättää soittopyynnön tekstiviestillä tai sähköpostilla.
* ajanvaraukset keskustelutukitapaamisiin Alajärvelle vain puhelimitse, puh. 040 410 2549. Teams- ja puhelinaika voidaan varata normaalisti sähköisen ajanvarauksen kautta.

P.S. Huomioithan, että vaikka olisit käynyt keskustelutukitapaamisissa menneiden vuosien aikana, sinulla on tarvittaessa mahdollisuus hyödyntää keskustelutukea uudelleen.

Oletko huolissasi sinulle tärkeän ihmisen mielenterveydestä tai omasta jaksamisestasi rinnalla kulkijana?Tule chattiin j...
10/01/2026

Oletko huolissasi sinulle tärkeän ihmisen mielenterveydestä tai omasta jaksamisestasi rinnalla kulkijana?
Tule chattiin ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa!

Chat on suunnattu kaikille mielenterveysläheisille - olet sitten huolissasi esim. lapsesi, puolisosi, sisaruksesi, vanhempasi tai ystäväsi mielenterveyden oireilusta tai sairaudesta. Chatissa voit keskustella tilanteestasi työntekijöidemme kanssa maanantaisin sekä vapaaehtoistemme kanssa joka toinen torstai. Voit asioida niin suomen, ruotsin kuin englannin kielellä. Katso alta tarkemmat tiedot chatin aukiolosta ja palvelusta.

Chat palvelee osoitteessa https://finfami.fi

Klikkaa finfami.fi etusivun oikeassa alareunassa olevaa chat-kuvaketta ja pääset mukaan chattiin.

Chatin aukioloajat keväällä 2026:

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa maanantaisin klo 11-14.

suomen kielellä ma: 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5.

englannin kielellä ma: 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5.

ruotsin kielellä ma: 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5.


Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa joka toinen torstai klo 17.30-19.

Suomen kielellä to: 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5.

Haemme kahta monipuolista järjestötyön osaajaa eri mittaisiin työsuhteisiin, olisitko sinä toinen heistä?Tutustu tarkemm...
09/01/2026

Haemme kahta monipuolista järjestötyön osaajaa eri mittaisiin työsuhteisiin, olisitko sinä toinen heistä?

Tutustu tarkemmin työpaikkailmoituksiin Työmarkkinatorin sivuilla!

✨Aluetyöntekijä : https://bit.ly/4blfkCE

✨Toiminnanjohtaja : https://bit.ly/49yRYXN

Webinaari: Minä ja oikeuteni – asiakkaan ja potilaan oikeudet laissa ja käytännössä 20.1. klo:16.00-17.15. Vuonna 2024 M...
08/01/2026

Webinaari: Minä ja oikeuteni – asiakkaan ja potilaan oikeudet laissa ja käytännössä 20.1. klo:16.00-17.15.

Vuonna 2024 Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi potilasturvallisuusoikeudet. Tässä webinaarissa tarkastellaan, mitä ne käytännössä tarkoittavat ja miten ne suhteutuvat Suomen lakiin. Saat tietoa siitä, mitä asiakas tai potilas voi tehdä, jos hän on tyytymätön saamaansa hoitoon tai palveluun. Kuulemme myös, mikä on kokemusosaajan näkemys hyvästä kohtaamisesta.

Webinaari on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Ensisijaista kohderyhmää ovat asiakkaat ja potilaat sekä heidän läheisensä.

Webinaari pidetään tiistaina 20.1.2026 klo 16-17.50.

Katsotko aattona Joulupukin kuumaa linjaa vai jotain muuta jouluista ohjelmaa? 🎄FinFami Etelä-Pohjanmaa toivottaa rentou...
24/12/2025

Katsotko aattona Joulupukin kuumaa linjaa vai jotain muuta jouluista ohjelmaa? 🎄

FinFami Etelä-Pohjanmaa toivottaa rentouttavaa ja omannäköistä joulunaikaa! ❤️

Osoite

Huhtalantie 2, 3. Krs
Seinäjoki
60220

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita FinFami Etelä-Pohjanmaa ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti FinFami Etelä-Pohjanmaa ry :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram

Et jää yksin.

Toimintamuotoja: - omaisneuvonta - omaisten vertaistukitoiminta - vapaaehtoistoiminta (mm. vertaisryhmät, tukihenkilötoiminta, tapahtumat jne.) - teemaillat ja muu koulutustoiminta - kuntoutus- ja virkistystoiminta - yhteistyö muiden omaisyhdistysten ja alueen muiden mielenterveystyön toimijoiden kanssa Yhdistyksemme erityisesti nuorille suunnatun toiminnan omat Facebook-sivut: https://www.facebook.com/finfamiepnuoret