13/10/2024
Eikö vaan olisi hienoa, jos voisimme vain päättää, haluammeko ajatella jotakin mieltä painavaa asiaa ollenkaan? Murehtiminen vie joskus liian paljon aikaa ja voimia!
Miksi murehdimme? Miksi ajatuksemme pyörivät toistuvasti mieltä painavien asioiden ympärillä?
Ajatustoimintamme (murehtimisen, huolestumisen jne.) taustalla aktivoituvat meidän hyvää tarkoittavat suojatoiminnot. Kun vaara uhkaa, jos edessä on mahdollisesti jotain, mihin tulisi varautua tai menneisyydessä on jokin tapahtuma, minkä ei haluaisi toistuvan, meidän mielemme pyrkii suojaamaan meitä ja pitää ikäänkuin ajatuksemme näin vaaraan suunnattuna. Ajattelemalla asiaa enemmän, tiedämme ja osaamme varautua mahdolliseen uuteen tai toistuvaan vaaraan ja sitä paremmin oletettavasti siitä selviäisimme. Tämä hyvää tarkoittava, meitä suojaava ajatustyö vain ei aina itse ymmärrä, minkä verran asian ajattelua ja murehtimista on riittävästi.
Meillä kenelläkään ei ole olemassa "katkaisijaa tai kytkintä" ajatustemme katkaisemiseen. Me voimme kuitenkin vaikuttaa omaan ajatteluumme ja tapaamme käsitellä asioita, jolloin ajatuksemme eivät vain vie meitä mukanaan kuin tuuli venettä ilman ohjaajaa.
Ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa käsitellään asiakkaan esiin nostamia aiheita. Pohditaan mieltä painavia asioita ja keskitytään löytämään keinoja ja ratkaisuja eteen päin menemiseen.
Mitä, jos et jäisi mieltä painavien asioiden kanssa yksin? Jätä yhteydenottopyyntö nettisivuilla ja sovitaan tapaaminen joko etänä tai Sipoon työhuoneelleni.
Linkki Lyhytterapia Solmun nettisivuille biossa.