
16/12/2024
Sydämestäni kiitän kaikkia ihania asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani Sysmässä ja myös Hartolassa ja Joutsassa❤️ Aikalailla tasan 8 vuotta sitten tulin Sysmään jatkamaan Sysmän Fysioterapian toimintaa ajatuksella, että täällä ollaan eläkepäiviin saakka. Elämä ei aina kuitenkaan mene niin kuin on suunnitellut ja nyt on tullut aika jatkaa matkaa uusiin kuvioihin. Olisi ollut hienoa, jos olisi löytynyt toiminnalle jatkaja ja ehkäpä osalle toimintaa näin käykin ja esim. kompressiotuotteita saa jatkossakin omalta paikkakunnalta🤩 Olen kiitollinen näistä hienoista vuosista Sysmässä ja minusta on tullutkin oikein Sysmä-fani😍 Terapia-koira Tepsu yhtyy myös kiitoksiin! Hyvää joulun odotusta kaikille💝