23/08/2024
Elämä ja Jatkoluokka.
Paljastuminen. Paljastumisen pelko.
Rohkeus paljastua. Rohkeus myöntää virheensä. Rohkeus olla suuri. Rohkeus tarvita ja pyytää. Rohkeus kantaa itsensä pystyssä. Halu pystyä tähän kaikkeen ja halu tiedostaa tai tuntea enemmän. Halu laittaa itsensä likoon ja halu ymmärtää.
Uskallus paljastua muille, m***a ennen sitä, uskallus paljastua itselle. Voisiko olla? Voisiko olla julistus, oikeutus, riemu, rauha ja voisiko olla turvakin siinä, että kaikki minussa oleva saa olla totta? Voisiko olla näin? Saanko olla molemmat, pieni ja suuri ja vaikka keskikokoinen? Mitä mä tarvitsen, että voin sallia itseni laajemmin?
Sillä ehkä monikin asia, mitä ohitan itsessäni, voi sabotoida jotain tärkeää elämässäni. Tämä mun ainut elämä, joka tapahtuu nyt.
Halu oppia uutta. Armollisuus itseä kohtaan sisäisen kasvun matkalla. Paras versio itsestäni tai ainakin semmoinen tosi tosi hieno. Minä riitän ja minä harjoittelen. Molemmat olkoon totta. Välillä pyydän anteeksi itseltäni tai toiselta, etten osaa vielä paremmin. Pyydän anteeksi, vaikka edelleen se on joskus vaikea sana. Samalla sen tosissaan sanominen tuntuu ihan vitun hyvältä.
Oman vastuun välttäminen on myrkkyä tietoisuudelle ja minulla on syvä tahto ilmaista kaikkea minussa rakkauden kanssa. Tahto. Onnistun ja epäonnistun ja jatkan harjoitusta. Armo, riittäminen ja ainainen harjoitus. Luottamus matkan tekoon, prosessiin, työni hedelmiin. Luottamus elämään ja sitä suurempaan, että minä tiedän kulkevani oikeaan suuntaan, ja minä tiedän, että minua viedään oikeaan suuntaan. Valinta ja johdatus.
Saan ohjaajana toisinaan kiitosta siitä, että en yritä esittää suurempaa opettajaa vaan uskallan olla nöyrä ja paljas omassa inhimillisyydessäni. Omistan kyllä mun lahjat ja ohjaajuuteni ja kannattelen sen avulla muille tilaa, m***a en ole erillinen muista, en etäällä, en yläpuolella, enkä myöskään alapuolella. Uskallan kai sitten olla samanveroinen ryhmäläisten kanssa ja samalla tuoda itseni näkyväksi omissa haasteissani ja hienoudessani. Mun mielestä kuka tahansa voi olla näin kun malttaa tehdä matkaa itsensä kanssa.
Eivät minun haasteeni ole pois minun hienoudestani.
Eivätkä sinun haasteesi ole pois sinun hienoudestasi.
Siis paljasta minulle itsesi kokonaan ja minä kokonaan paljastan itseni sinulle.
On ollut paljon työtä siinä, että uskallan näyttäytyä koko ihmisyydessäni. Miten paljon eri tilanteissa olenkaan joutunut nöyrtymään elämän edessä, itseni edessä, tosi paljon puolisoni edessä, toteamaan, että minä harjoittelen tätä asiaa vielä. Ystävien ja kurssikavereidenkin edessä. Miten paljon ulkopuolelta tulevaa hyväksyntää olenkaan saanut kokea ja vastaanottaa ja välillä miltei pakottanut itseni vastaanottamaan, sillä itsetuominta ja ankaruus on voinut olla niin voimakasta, että ulkopuolelta tuleva hyväksyntä tai armo ei meinaa läpäistä itsepettymyksen kovaa kuorta. Kuitenkin, kun se kuori lopulta päästää vähänkin rakkautta virtaamaan läpi, pato voi murtua ja siitä seuraa yleensä huojennus, helpotus, kyyneleet. Takaisin yhteys itseen, toiseen, yhteys totuuteen ja rakkauteen. Jollet sinä ota sinusta vastuuta niin mikään ei muutu. Tämä kaikki on osa minun tarinaani ja jollain toisella se voi olla eri.
Kokemukseni aiemmasta elämästäni on ollut se, että paljastuminen ja hävettävien tai epäkypsien asioiden myöntäminen herättää sisälläni käsittämättömän vastustuksen. Paljastuminen myös hyvissä asioissa ja omien taitavienkin ominaisuuksien omistaminen on joskus ollut vaikeaa ja kehujen syvällinen vastaanottaminen, niin kuin se monille onkin, m***a auta armias ne hävettävät ja epäkypsät kohdat, niiden omistaminen ja myöntäminen itselle, saati toiselle, on voinut olla lähes kuolettavan hirveää ja kamalaa. Paljon vastustusta hyi! Kuitenkin kun avautumisen pisteeseen pääsee, vaikka lopulta selkä seinää vasten, niin huomaa, että tähän ei kuollutkaan ja päin vastoin sydän tuntuu kymmenen kiloa kevyemmältä!
Ulkopuolelta tuleva hyväksyntä ja nähdyksi tuleminen tuntuu olevan korvaamattoman tärkeää silloin kun ihminen opettelee kokonaisemmin hyväksymään itsensä. Jotkut sisäiset lapsiosat voi tarvita paljonkin hyväksyntää. Jatkoluokan kaltainen ryhmäprosessi antaa tähän monille aika kauniin tilan ja välillä se tuntuu oikeasti pyhältä. Jatkoluokan jatkotaso viittaa tässä kohtaa syvyyteen, johon varjotyön, paljastumisen ja itseilmaisun, sekä muiden teemojen kanssa sukelletaan. Jokainen osallistuja tietysti itse valitsee, mihin asti sukeltaa, m***a täällä pohja on syvemmällä. Myös fasilitointi ulottuu syvälle. On turvallista mennä pimeyteen, kun joku pitää kädestä kiinni. Kun joku oikeasti pitää kädestä kiinni. On turvallista myös loistaa koko loistossaan kun siihen oikein kutsutaan.
Jatkoluokka kutsuu osallistujia sellaiseen tilaan, missä koko ihmistä kutsutaan paikalle. Se kutsuu esiin myös niitä pieniä ja piilossa olevia, tiedostamattomia, hävettyjä, hylättyjä, alas painettuja osia, joita on meissä joka tapauksessa, ajatellaan me niitä tai ei. Haaveet, toiveet, taidot, häpeät, pelot, tarpeet, potentiaali, fantasiat, seksuaalisuus, negatiiviset uskomukset, haavat, rajat ja lahjat, kaikkea sitä se kutsuu. Ja aina on itsestä kiinni, miten kutsuun milloinkin vastaa.
Jatkoluokalla ihmiset juhlivat toistensa paljastumisesta ja ovat kiitollisia saadessaan nähdä toisensa entistä kokonaisempina. Ja Rosan kanssa ohjatessa oltu niin onnellisia silmät märkänä todistaessa, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Aikamoinen kiitollisuus omasta ja toisten esiintulosta kaikessa moninaisuudessaan! Se todella on pyhää ja ihmettä ja suurta! Vittu mieti nyt ei semmoista joka päivä näe! Yhteisessä kentässä tapahtuu kymmenen kuukauden aikana paljon liikettä ja muutosta ja vähitellen se kutsuu jokaista paikallaolijaa kuoriutumaan esiin omalla tavallaan, omien askeleidensa verran, entistä enemmän omaksi itsekseen.
Tämä ei ole teoriaa. Tämä on konkretiaa. Tämä voi koskea sinuakin.
Loista ihminen loista ja anna lahjasi maailmalle!
Siksi sinä olet täällä.
