24/04/2025
Ihmisyyttä yhdistää usein ajatus siitä, että meidän pitäisi aloittaa valmiina.
Että epäonnistuminen olisi merkki heikkoudesta tai huonoudesta.
Mitä jos muistaisimme, että me kaikki opettelemme –
kukin omaa matkaansa, omaan tahtiinsa.
Toinen vasta hapuilee ensimmäisiä askelia,
kun toinen juoksee jo ultramatkoja.
Ja silti molemmat ovat oikeassa paikassa, juuri siellä missä kuuluu olla.
Jos meiltä viedään lupa olla ihminen,
ei jää tilaa hengittää – kasvaa tai kokeilla. Ei myöskään onnistua. Jos vaadimme onnistumista silloinkin kun realistisesti voimme päätellä ettei se ole mahdollista, petymme itseemme ja ihan ilman syytä.
Emmehän me lastakaan syytä jos hän ei vielä pitele haarukkaa kädessä. Me opetamme kärsivällisesti, sanomme ettei haittaa - harjoitellaan yhdessä.
Siksi virheisiin ja epäonnistumisiin suhtautuminen osana ihmisyyttä voi helpottaa myös suhtautumista itseemme.
Me emme ole valmiita, eikä kuulukaan olla.
Ehkä ihmisyyden ydin löytyy täältäkin – keskeneräisyydestä.
Mitä kauneutta se voikaan luoda?
Vähemmän vaatimuksia, enemmän rakkautta ja lisää myötätuntoa.
Ja ennenkaikkea lupaa olla ihminen.
Kuvakin on virheellinen m***a autenttinen, just kun ajatus juoksi tekstiin otin kuvan ja ✔️
