Reettamix

Reettamix Yrittäjä ja opiskelija, ajattelija ja tekijä. Arkisin lääketieteen opiskelua Latviassa. Tavataan pian!

Viikonloppuisin ja loma-aikoina hierontaa Tampereen keskustassa, ajanvaraus www.reettamix.fi/ajanvaraus. Hierontaa, ryhmäliikuntaa, tanssinohjausta, personal trainingia ja soitonopetusta Tampereella.

Oli ammatillisesti erityisen haastava viikonloppu. Tuttu asiakas tulee sisään ja sanoo, että haluaisi vaihteeksi olla ih...
15/03/2026

Oli ammatillisesti erityisen haastava viikonloppu. Tuttu asiakas tulee sisään ja sanoo, että haluaisi vaihteeksi olla ihan hiljaa työviikon jälkeen. Ensin kauhistun. Sitten innostun. Sitten kauhistun ja alan häärätä. Tästä on tultava maailmankaikkeuden paras hiljainen hieronta, koska kellään muulla kuin minulla ei ole asian suhteen mitään ongelmia. Asiakas katselee nenänvarttaan pitkin ja ihmettelee. Valitsen ammattilaisen kokemuksella rentouttavan musiikin ja alan töihin.

Pöytä natisee ja vinkuu, samoin lattia sekä kolme toisiinsa törmäilevää aivosoluani. Kaikki vartaloni aukot ja taipeet päästelevät joko kurnuttavia tai eri tavoin lotisevia ääniä. Asiakas hengittelee sen verran syvään, että ei vaikuta kuulevan suolistoni ja jääkaapin moottorin hornankattilamaista duettoa. Mietiskelen, millä ompelutekniikalla äänihuulet kannattaisi ommella yhteen. Minuutti kerrallaan rauhallisesti hengitellen selviydyn loppuun asti. Asiakas on tyytyväinen. Kerron tästä seuraavan päivän asiakkaalle, joka innostuu ja esittää saman toiveen...

Kuulen tänne asti kireän niskasi huudon. Suklaanpehmoiset, jouluruualla kyllästetyt vahvat kätöseni ovat valmiina.
02/01/2026

Kuulen tänne asti kireän niskasi huudon. Suklaanpehmoiset, jouluruualla kyllästetyt vahvat kätöseni ovat valmiina.

Heeeii, täällä ollaan vielä! Kuvassa vähän viitettä, mitä olen touhunnut kevään aikana. Onko siellä ruudun toisella puol...
30/04/2025

Heeeii, täällä ollaan vielä! Kuvassa vähän viitettä, mitä olen touhunnut kevään aikana. Onko siellä ruudun toisella puolella ketään? Mitä haluaisit kuulla kolmannen vuoden lääkisopiskeluista? Ei haittaa jos et keksi, kerron silti! Olen Tampereella 6.5. asti, nähtäisiinkö hieronnassa 👐www.reettamix.fi/ajanvaraus

Ahdistaako enemmän kipeät hartiat vai käyttämättömät hierontaedut? Tarjoan apua molempiin Tampereen keskustassa! Hintaan...
25/12/2024

Ahdistaako enemmän kipeät hartiat vai käyttämättömät hierontaedut? Tarjoan apua molempiin Tampereen keskustassa! Hintaan kuuluu halutessasi myös kuumakivilämmittely ja hierontavasaran käyttö. 👐🔨🪨

Pienyritys = perheyritys? Käytännössä kyllä. Jostain syystä puoliso ei koskaan pyydä minulta apua työasioissa, minä sen ...
19/11/2024

Pienyritys = perheyritys? Käytännössä kyllä. Jostain syystä puoliso ei koskaan pyydä minulta apua työasioissa, minä sen sijaan pyydän häneltä usein. Yleensä apu on hyvin käytännöllistä: hierontapöydän kokoamista, tavaroiden pakkaamista, tai toissapäivänä valmisruuan lämmitystä ja toimitusta alakertaan. Juuri sellaista, jota insinööriluonne on valmis tekemäänkin, ettei tarvitse kirjoittaa runoja tai ostaa lahjoja. Yrittäjän puoliso on osaomistaja pelkällä riskillä, ilman tuottoa 😁

Koska minulla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa, toimitan säännöllisesti Kelaan todistuksen opintojeni etenemisestä, j...
31/10/2024

Koska minulla ei ole aiempaa korkeakoulututkintoa, toimitan säännöllisesti Kelaan todistuksen opintojeni etenemisestä, ja Suomen valtio maksaa opintorahan etuoikeutetulle minulle. Tänä syksynä sain vastaukseksi tämän ilmoituksen. Ensin huvitti. Sitten v***tti, koska halusin olla parempi kuin "riittävä", vaikka se ilmoitettiinkin "ystävällisesti". Sitten aloin miettiä, miksi yksi viranomaiskielen sana alkoi ärsyttää, ja ymmärsin että Kela kiteytti yhteen sanaan länsimaisen ongelmamme.

Jos suoriutumiseni on RIITTÄVÄÄ vuonna 1937 perustetulle Kelalle, miksi se ei silloin olisi sitä minulle? Kun kurssi on läpäisty ja kirjattu järjestelmään, ketään ei enää koskaan kiinnosta se. Minun tehtäväni tässä ketjussa on saada aikaan HYVÄKSYTTY KURSSISUORITUS. Ei mitään sen enempää eikä vähempää. Tämän todettuani palaan tutkimaan sikiön aivojen kehitystä.

30/08/2024
Olen halunnut lääkäriksi noin 12-vuotiaasta alkaen, m***a se unelma oli tauolla yli 20 vuotta. Huomaan käyttäväni paljon...
02/08/2024

Olen halunnut lääkäriksi noin 12-vuotiaasta alkaen, m***a se unelma oli tauolla yli 20 vuotta. Huomaan käyttäväni paljon lainausmerkkejä, kun kokoan syitä, jotka estivät minua hakemasta opiskelemaan nuorempana. Sehän tarkoittaa, että ne on nyt osoitettu tekosyiksi tai ennakkoluuloiksi! Nuorempana en myöskään osannut kyseenalaistaa itseäni, jos olin jo päättänyt jotakin.

Yksi kerrallaan aloin kumota näitä syitä, ja ymmärsin että tässä tilanteessa ainoa vaihtoehto on ulkomailla opiskelu. Mitä yritän sanoa tällä postauksella? Haluaisin, että joku toinen, nuori tai vanha, saisi kannustusta, eikä jättäisi unelmiaan torkkumaan ihan näin kauaksi aikaa.

Hieronnat sekä arkisin, iltaisin että viikonloppuisin ✅Nopeat ajanvaraukset jopa samalle päivälle puh. 0445462713 ✅Halut...
30/07/2024

Hieronnat sekä arkisin, iltaisin että viikonloppuisin ✅
Nopeat ajanvaraukset jopa samalle päivälle puh. 0445462713 ✅
Halutessasi myös koiran antamat terveysvaikutukset ✅🐶
Opiskelujuttuja myös instassa https://www.instagram.com/reettamix/?hl=en 🤓
Nettiajanvaraukseen www.reettamix.fi/ajanvaraus

Reetta Heikkinen, Tampere - hierontaa, liikuntaa ja soitonopetusta suurella karjalaisella sydämellä!

19/07/2024

Kaunista tanssia 💓🕺💃

10-vuotisonnittelut maailman parhaalle, ujoimmalle ja karvaisimmalle hieronta-assistentti Iitulle! Juhlia vietetään aina...
21/06/2024

10-vuotisonnittelut maailman parhaalle, ujoimmalle ja karvaisimmalle hieronta-assistentti Iitulle! Juhlia vietetään aina, kun tapaa sankarin seuraavan kerran 😍🐶
Kuva: Leea E.

Osoite

PostiKatu 3, Sisäpiha
Tampere
33100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Reettamix :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa