Kalevalainen jäsenkorjaus Janne Passiniemi

Kalevalainen jäsenkorjaus Janne Passiniemi Kehollisten ongelmien ja kiputilojen ennaltaehkäisyyn, sekä akuuttiin tarpeeseen tehokasta ja miellyttävän tuntuista hoitoa. Toimii!
(1)

04/11/2019

No niin olisiko nyt korkea aika laittaa vähän eloa tänne työprofiiliin!? Elämä on vienyt minua mennessään ja työhön liittyvä some-elo on ollut aivan surkastuneena jo pitkään. Senkin vuoksi haluan kiittää kaikkia sinnikkäitä tykkääjiä! Myös pahoitella, jos en ole jollekin vastannut yhteydenottoon!

Olen nyt jatkossa paremmin tavoitettavissa ajanvarauksiin ja muutenkin yhteydenottoon. Kalenterissani on nyt paremmin tilaa hoidoille. Ei muuta kun siis aikaa varaamaan tai lahjakorttia muistamisiin!

Päivitin myös kohdan hoitaja-kuvauksesta, jonka kopioin vielä tähän kaikkien tavoitettavaksi. Toivotan kaikille vetreää loppuvuotta!

"Moi! Olen Janne. Olen tehnyt Kalevalaista Jäsenkorjausta n. 2010 vuodesta lähtien ja työskentelen Tampereella. Hoitohuoneeni sijaitsee keskustassa näsilinnankadulla, hyvien kulkuyhteyksien äärellä. Olen suorittanut kisällin tittelin ainakin 7 vuotta sitten ja hoitanut vähintäänkin useita satoja asiakkaita, m***a sen jälkeen alkoivat ruuhkavuodet uusperhe-, ja vauva-ajan, sekä muiden töiden pyörteissä, jolloin koulutuksen viimeistely jäi taka-alalle ja on nyt jälleen toteutuslistalla. Hoitoja teen silti koko ajan ja aktiivisesti, jälleen enenevissä määrin.

Mielenkiintoni Kalevalaiseen Jäsenkorjaukseen liittyy sen tehokkuuteen ja kokonaisvaltaisuuteen, kuinka siinä huomioidaan ihmisen psykofyysinen kokonaisuus, alkaen heti kehon ulkoisesta olemuksesta, mitä tarinoita kehoon liittyy. Jälkiä elämästä näkyy asennoissa, sekä kolhuina ja vahvuuksinakin. Hoitojen otteet vilkastuttavat kehossa verenkiertoa ja kudosnestekiertoa ja tällä on suuri merkitys kudoksen ja pinteiden rentoutumisessa. Myös sidekudosta eli lihaksia ympäröiviä kalvorakenteita, faskiaa käsitellään. Hoidoissani hoidan ja hellittelen yhtä lailla paikallisia kiputiloja, m***a lisäksi kiinnitän paljon huomiota kokonaisuuteen ja kehon tasapainotekijöihin, onko henkilö suorassa ja symmetrinen vai liittyykö asiakkaan kipuihin tai jännitykseen myös kehon virheasentoja. Myös psyykkinen olemus ja traumat liittyvät usein keholliseen tilaan, jopa tuki- ja liikuntaelimistöön asti. Kehollisia ongelmia ja niiden lähteitä voivat usein edustaa vanhatkin tapaturmat tai vaikkapa työperäinen rasitus. Hoitoa aloittaessa on tärkeää selvittää yksilöllisesti vaivojen alkusyitä sieltä ongelmaketjujen alkupäästä. Tällä tavoin voin toteuttaa mahdollisimman hyödyllisen hoidon.

Ihmisen monimuotoisen olemuksen itsekin ymmärtävänä, haluan kohdata asiakkaani aina tällaisena kokonaisuutena ja nähdä jokaisen ihmisen omana yksilöllisenä itsenään. Jäsenkorjaajana pyrin työssäni siihen, että olen yhtä aikaa herkkä tunnustellessani ja vahva otteissani. Tietenkin aina jokaisen kipurajaa kunnioittaen ja olemalla läsnä hoidettavalle. On oleellista, että asiakkaalla on hyvä olla hoidon aikana ja rento olo, tällöin on vastaanottavainen myös hoidon vaikutuksille. Minulle on tärkeää ja arvokasta voida auttaa muitakin omalla osaamisellani ja tietotaidollani, yhtä lailla keholliseen kuin kokonaisvaltaiseenkin hyvinvointiin. Teen sen nöyränä ja kunnialla, parhaalla ammattitaidollani."

22/02/2016

No niin nyt saatiin tämä feisbuuk-sivukin luotua.

Toimitilat sijaitsee Rajaportin saunan pihapiirissä, Rajaportin hoitolassa.

Tervetuloa kaikille uusille ja vanhoille asiakkaille!

Osoite

Pispalan Valtatie 9
Tampere
33250

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 21:00
Tiistai 08:00 - 21:00
Keskiviikko 08:00 - 21:00
Torstai 08:00 - 21:00
Perjantai 08:00 - 21:00
Lauantai 08:00 - 21:00
Sunnuntai 08:00 - 21:00

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kalevalainen jäsenkorjaus Janne Passiniemi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram


saatat pitää myös