26/09/2017
Tämän päivän vietin Tyksissä hienossa koulutuksessa, jonka aiheena oli SYNNYTYS ENSIHOIDOSSA. Hurjan mielenkiintoinen ja tärkeä koulutus myös doulan näkökulmasta sillä doula saapuu perheen kotiin tavallisesti jo ennen sairaalaan lähtöä. Yleensä olo kotona sekä lähtö sairaalaan ovat kiireettömiä, m***a toisinaan voi tulla kiire. Joskus liian kiire.
On hienoa saada paitsi tietoa, myös rohkeutta kohdata mahdollinen vauvan suunnittelematon syntyminen kotiin sillä doulan ollessa paikalla doula mitä todennäköisimmin toimisi kätilönä. Hetkittäin koulutuksen aikana suorastaan toivoin joskus pääseväni hoitamaan kotona tapahtuvaa synnytystä :D, m***a todellisuudessa en suunnittelematonta synnytystä kotiin toivo kenellekään. Suunniteltu kotisynnytys onkin aivan eri juttu.
Opin tänään ensihoidon lääkäreiltä ja kätilöltä mm. sen, että "Mikäli lapsi syntyy sairaalan ulkopuolella tai muualla kuin synnytysosastolla, synnytys on yleensä nopea, helppo ja säännöllinen". (-Mari Soini-, kätilö) Tämä on helpottava tieto paitsi kotiin synnyttäville, myös heitä hoitaville. Tästä huolimatta on tiettyjä tilanteita, joiden osuessa kohdalle on hyvä osata toimia oikein. Myös doulana.
Opin tärkeää tietoa mm. raskauden keston määrittämisestä kotioloissa, makuuhypotensia-oireyhtymästä ja sen huomioimisesta hätä- ja muissa hoidollisissa tilanteissa. Opin, miten toimia, jos äidille tulee napanuoraprolapsi (tässä doulalla voi olla tärkeä rooli) sekä tiettyjen muiden ongematilanteiden kohtaamista.
Opin, mitä pitää ottaa huomioon raskaana olevaa elvytettäessä ja kuinka paljon vastasyntyneen elvytys eroaa perinteisesti tuntemastamme elvytyksestä. Kuinka vastasyntyneen kohdalla kyse on alkuun vain virvoittelusta ja vasta tietyn toimintamallin ja ajan jälkeen turvaudutaan paineluelvytykseen yms.
Opin myös mitkä lääkket sopivat raskaana olevalle ja mitä välineitä tarvitaan (jos niitä vain on saatavilla) synnytyksen hoitamiseen. Opin miten toimia synnytyksen eri vaiheissa, mikä kyllä säännöllisen synnytyksen kohdalla onkin jo tuttua. Näin myös kuvan koulutustarkoitukseen kehitetystä keinokohdusta. Sitä olisi mielenkiintoista päästä testaamaan joskus. :D