Rentouttava Ääni - synnytysäänikurssi

Rentouttava Ääni - synnytysäänikurssi Rentouttava Ääni® - Holistinen synnytysääni on kehollinen, kokemuksellinen ja intuitiivinen men

19/12/2019

Joulun kiireet ✨

Rakastan valmistautua jouluun. Minulle joulu merkitsee ravinteikasta ja puhdasta ruokaa, iloisia ja lempeitä hetkiä rakkaiden ihmisten seurassa, mahdollisimman paljon aineettomia ja tarkoin mietittyjä aineellisia lahjoja. Ymmärrän, että antamisen ja jakamisen ilo täyttää monen mielen ja ajatukset tähän aikaan vuodesta, niin minunkin, m***a hyvinvointi-tietoisuuden kasvamisesta huolimatta kohtaan yhä väsyneempiä, kiireisimpiä ja stressaantuneempia asiakkaita työssäni. Tänä vuonna tämä on ollut erityisen korostunutta.

Mietin mitä tapahtuisi, jos antaisimme toisillemme lahjaksi tilaisuuksia rentoutua ja palautua ylirasituksesta? Minulle tämä mielenmaisema näyttäytyy onnellisina synnyttäjinä, rauhallisina vauvoina, voimaantuneina puolisoina ja tasapainoisina yksilöinä. Näen, että tämä on se mikä muuttaa meidät ja maailmamme siinä mukana. Kuljen kohti tätä mielenmaisemaa tarjoamalla uniikkia Rentouttava Ääni® -hengitys- ja äänirentoutusvalmennustani, jossa tiivistyy vuosien doula- ja valmennustyöni syvällisimmät oivallukseni ja viisauteni. Valmennus on perheiden kanssa lopulliseen muotoon hiottu ylellinen yhdeksän tunnin, kuuden tapaamisen ja kolmen viikon kokonaisuus täynnä pysähtymistä, rakastamista, ohjattuja rentoutushetkiä, tehokkaita harjoituksia ja holistista synnytystietotaitoutta.

Seuraava pienryhmävalmennus alkaa tammikuun 19.päivä turkulaisten uudessa tunnelmallisessa Arwokas-hyvinvointitilassa takkatulen lämmössä. Pienryhmään on vielä muutama paikka vapaana, olisiko se sinulle ja kohtuvauvallesi?

https://www.facebook.com/events/456857201618500/

Tämä on täydellinen tilaisuus päästä palautumaan tästä vuodesta ja aloittaa uusi vuosikymmen, ja tuleva vanhemmuus, rentoutuneena ja vahvempana.

Toivotan sinut sydämestäni tervetulleeksi mukaan tähän kokemukseen.

Nousiko kysymyksiä? Haluatko ilmoittautua mukaan? Lähetä minulle suoraan viestiä osoitteeseen luonnollinenalku@gmail.com niin autan mielelläni eteenpäin.

Etkö ole raskaana, m***a tämä kosketti? Laita rakkaus kiertämään Luonnollisen Alun lahjakortilla, joita on vielä saatavilla myös tähän valmennukseen

08/08/2019

Ääni ja sun voima ❤

Musiikki auttaa ❤ ja mikä sen parempaa musiikkia kuin vanhempien ääni.
30/07/2019

Musiikki auttaa ❤ ja mikä sen parempaa musiikkia kuin vanhempien ääni.

Research shows that music therapy in neonatal intensive care units helps infants get released from the hospital early. Experts in Florida helped pioneer

Oletko jo tutustunut Rentouttava Ääni® menetelmään? Seuraavan ryhmävalmennus alkaa Turussa ensi viikolla ja ilmoittautum...
30/07/2019

Oletko jo tutustunut Rentouttava Ääni® menetelmään?

Seuraavan ryhmävalmennus alkaa Turussa ensi viikolla ja ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 4.8.

Valmistaudu lempeään ja positiviiseen synnytyskokemukseen yhdessä kumppanisi ja kohtuvauvasi kanssa

Sitä se on ❤
28/07/2019

Sitä se on ❤

  Makaan sängyssäni ja joudun muistuttelemaan itseäni siitä, että en kuole tähän. Paniikki meinaa hiippailla irvistellen luokseni ja yritän miettiä strategiaa. Päässäni tuntuu kova, KOVA paine ja rakas poikani nukkuu...

Minkälainen Elina on valmentajana? Lue alta:"Selkeä, rauhallinen, paljon tietävä ja rohkeasti itse harjoituksiin äänensä...
26/07/2019

Minkälainen Elina on valmentajana? Lue alta:

"Selkeä, rauhallinen, paljon tietävä ja rohkeasti itse harjoituksiin äänensä antava. Ihana, kiireetön tunnelma koko kurssin ajan. Kiva, kun voi vapaamuotoisesti jutella muiden odottavien ja kouluttajan kanssa välillä myös vähän "ohi aiheen""

"Elinan monialainen tietämys tiivistyi selkeäksi kokonaisuudeksi tukemaan toivettani luonnollisesta synnytyksestä. Hänen heittäytymisensä mukaan harjoituksiin antoi myös osallistujille vapautuneen tunteen alkaa kokeilla ääntään."

"Elina on tosi lämmin ja helposti lähestyttävä ihminen. Siksi tuntui luontevalta kysyä kaikista asioista, joita pohdin valmennuksen aikana, sekä jakaa omia tuntemuksiaan."

"Ystävällinen ja mukava, ei tule mitään risuja mieleen."

"Ihanan positiivinen ja mukaansa vetävä vetäjä

❤
24/07/2019

Many women come to me and say "I want a peaceful zen birth like the ones I see on social media".
"What would that look like?", I ask.
"I want to be in a pool of water, breathing my baby out, staying in control and not yelling".

They tell me about these "zen" births on social media- often just snippets of the labour put together with some relaxing music over top (I must admit, I like to watch them).

In reality tho, in all of births that I have witnessed, yes there is some breathing and zen moments, but there is also a lot of roaring, sweating, moaning, crying, vocalising, wild movements and noises. Lots of acting "out of control". Lots of pure instinctive expression. It is so important not to inhibit any of this!

To be fully expressed during labour helps us to release the energy that builds in the body. Vocalising is a wonderful way to cope with the intensity of labour and helps us to free tension. We know that tension creates more pain. This is one of the tools we practice in my classes.

We have been well conditioned in society to behave in certain socially acceptable ways. When we act "out of the norm" we can feel shame or embarrassment. Repressing our expression keeps our bodies rigid and keeps us living in our minds and not in our feeling heart.

As part of your birth preparation I recommend you start to express yourself more. Vocally express your pleasure more when making love. Let your body move in ways it wants to- close your eyes and feel. When you feel sad, allow tears to come. When you feel angry, roar into your pillow. Sing loudly when your favourite song comes on. Laugh without inhibition. Make noises- even "inappropriate" ones.

Labour is not something to be controlled. It is for letting go.

Beautiful snap by Monet Nicole Births.

Tervetuloa palauttamaan vahva kehoyhteys, rauhoittamaan mieli ja oppimaan synnytystietotaidot yhdessä tukihenkilösi/kump...
23/07/2019

Tervetuloa palauttamaan vahva kehoyhteys, rauhoittamaan mieli ja oppimaan synnytystietotaidot yhdessä tukihenkilösi/kumppanisi kanssa lempeään synnytykseen. Seuraava valmennus on alkaa elokuussa ja vuoden viimeinen marraskuussa.

Mitä valmennuksessa tehdään?
♥ Keskustellaan syvällisesti hengityksestä, kehoyhteyden merkityksestä, tunteista, hormoneista, hermostosta, äänestä ja kivun luonteesta
♥ Tehdään yhdessä ohjattuja tehokkaita rentoutusharjoituksia, joilla pääset rentouttamaan kehon ja mielen samalla valmistautuessasi synnytykseesi
♥ Tutustutaan kattavasti synnytyksen normaaliin fysiologiaan, käynnistymiseen, etenemiseen ja synnytysvalintojen maailmaan
♥ Käydään läpi synnytysasentoja Spinning Babies® oppeja hyödyntäen, lempeää ponnistamista ja muita apuväleintä kivunlievitykseen, joita tukihenkilösi/kumppanisi voi hyödyntää

Mitä valmennus vaatii sinulta?
♥ Sitoutumista oman ja vauvan hyvinvoinnin kohentamiseen
♥ Halua päästä takaisin omaan itseesi kiireisestä arjen myllerryksestä
♥ Sisäistä ymmärrystä siitä, että synnytys on luonnollinen tapahtuma, ei hätätila, jossa haluat olla läsnä yhdessä tukihenkilösi/kumppanisi kanssa
♥ Kahdeksan tuntia aikaasi ja 163 euroa (sis. 24%ALV+materiaali) rahaasi
Rentouttava Ääni® -synnytysvalmennus saatavilla myös yksityisenä valmennuksena sekä etävalmennuksena.
Aiempien asiakkaiden palautteita:

"Pidin kovasti Ääni-valmennuksesta, jossa opittiin rentoutustekniikoita. Niitä voi hyödyntää vielä synnytyksen jälkeenkin."

"Rentouttava ääni -valmennuksella oli todella suuri vaikutus synnytyksen rauhalliseen etenemiseen. Tuleva synnytykseni oli niin moni ulotteinen, että tarvitsin useita keinoja mieleni rauhoittamiseen."

"Erityisesti pidin yksityisestä rentouttavasta äänivalmennuksesta, siellä tehdyt hengitys- ja mielikuvaharjoitukset vahvistivat jo pohjalla olevaa hypnosynnytys-taustaa. Niiden avulla koin hallitsevani kipua ja olevani aktiivinen synnyttäjä. Ohjaustilanne oli avoin, rauhallinen ja rento, pikkuhiljaa uskaltauduin riisumaan oman epävarmuuden ja palkintona synnytyksessä uskalsin antaa palaa."

"Rentouttavan äänen käyttö suurelta osin mahdollisti minulle toivomani luonnollisen ja voimaannuttavan synnytyksen. Erityisesti hengitys- ja mielikuvaharjoitukset auttoivat selviytymään tilanteissa, joissa aiemmassa synnytyksessäni olen joutunut turvautumaan lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Koin hallitsevani kipua ja pystyin olemaan aktiivinen synnyttäjä."

"Rentouttava Ääni -valmennus osoittautuikin paljon laajemmaksi kokonaisuudeksi sisältäen paljon muutakin kuin äänen käyttöä! Kurssin yksi parhaista puolista oli sen antama rauhallinen hetki omaa aikaa, mikä myös muistutti pysähtymään ja rauhoittumaan päivittäin loppuraskauden ajan. Ihana oli myös tavata muita odottajia ja kuulla heidän ajatuksiaan."

"Aivan ihana valmennus. Tuntuu, että sai paljon sellaista tietoa synnytyksestä ja synnytykseen valmistautumisesta mitä on juuri kaivannut ja mitä muualta ei ole saanut. Kiitos!

Ainutlaatuisessa Rentouttava Ääni® menetelmässä pureudumme syvälle hengityksen, äänen, liikkeen ja mielen voimaan, rento...
20/07/2019

Ainutlaatuisessa Rentouttava Ääni® menetelmässä pureudumme syvälle hengityksen, äänen, liikkeen ja mielen voimaan, rentoudumme yhdessä ja valmistaudumme synnytykseesi tavalla, joka on kehollesi luonnollinen ja sinulle turvallinen

Oletko sinä valmis valmistautumaan synnytykseesi kokonaisvaltaisesti rentouttavalla ja kehomieltäsi tukevalla tavalla? A...
17/07/2019

Oletko sinä valmis valmistautumaan synnytykseesi kokonaisvaltaisesti rentouttavalla ja kehomieltäsi tukevalla tavalla? Alta voit lukea miten juuri Rentouttava Ääni® -hengitys- ja äänirentoutusvalmennus voi auttaa sinua ja kumppaniasi:

"Kiitos, hengitysharjoitukset rentouttivat ja osoitti sen, että pitäisi hengittää enemmän, arkenakin. Hyvä, että saa kokeilla eri asennot läpi ja oli ihana saada tehdä yhdessä kumppanin kanssa.

Rentoutumisharjoitukset parina vahvistivat tunnetta, että selviämme mistä vain, yhdessä.

Hengitysharjoitukset olivat puhdistavia, päivän jälkeen olo oli rento ja seesteinen mikä helpotti harjoitusten ottamista osaksi odotusaikaa.

Hengitysharjoitukset osoittautuivat myös arkeen ja työelämään hyvin yhdistettäviksi.

Odotusaikana hengitys- ja ääniharjoituksista oli hyötyä myös omien tunteiden käsittelyssä.

Kurssi opetti pysähtymään, hengittämään ja kuuntelemaan omaa kroppaa ja ajatuksia."

Seuraava kolmen viikon synnytysvalmennuskurssi alkaa elokuussa Turussa. Paikkoja on jäljellä enää muutama, joten varaa omasi tänään.

"Huomasin vauvan liikkuvan enemmän silloin, kun itse olen rentoutunut, ja silloin myös itse huomaan liikkeet paremmin. K...
15/07/2019

"Huomasin vauvan liikkuvan enemmän silloin, kun itse olen rentoutunut, ja silloin myös itse huomaan liikkeet paremmin. Kun alan epäillä, onko vauva liikkunut tarpeeksi, liikelaskentaa on helppo tehdä rentoutumisen kautta. Samalla myös itselle tulee rauhallinen olo."

Rentouttava Ääni® -synnytysvalmennus on kahdeksantuntinen uniikki kokonaisuus, joka tarjoaa synnyttäjälle mahdollisuuden tutustua omaan kehoonsa ja mieleensä aivan erityisellä tavalla raskauden aikana auttaen häntä valmistautumaan synnytykseen niin fyysisesti, emotionaalisesti kuin henkisesti.

Synnytysvalmennuksessa tutustutaan raskauteen, synnytykseen ja vanhemmuuteen kehon tasapainon ja liikkeen, hengityksen, oman äänen, kosketuksen ja synnytystiedon kuten synnytyksen fysiologian, -asentojen ja -hormonien avulla. Valmennuksen ainutlaatuisuus on lepää erilaisissa vapauttavissa ja syvärentouttavissa harjoituksissa, joiden kautta synnyttäjä pääsee poistamaan estot, jotka voivat häiritä hänen kykyään rentoutua tulevassa synnytyksessä.

Lämpimästi tervetuloa!

"Elina kiitos, kiitos ja kiitos
11/07/2019

"Elina kiitos, kiitos ja kiitos

Rentouttava Ääni® -hengitys- ja äänirentoutusvalmennus ei ole vain synnyttäjille, se on yhtälailla isille ja harjoituksi...
08/07/2019

Rentouttava Ääni® -hengitys- ja äänirentoutusvalmennus ei ole vain synnyttäjille, se on yhtälailla isille ja harjoituksista saatte yhdessä hyödyt myös lapsivuodeaikana. Lue alta mitä osa valmennukseen osallistuneista isistä on sanonut Rentouttava Ääni® -valmennuksesta:

"Positiivinen ja innostava opettaja. Ääni-valmennuksesta on varmasti hyötyä itse synnytyksessä. Kiitos."

"Hyvät ja rentouttavat tunnit! Oppi paljon uutta asiaa! Jatka samaan malliin!"

"Hengitysharjoitukset olivat mielenkiintoisia ja auttoi itseänikin rentoutumaan. Hyvä pohjustus ennen harjoitteita ja sai hyviä neuvoja. Kotoisa ja rento tunnelma. KIITOS!"

"Sopivasti asiaa kurssin pituuteen nähden. Käytännön vinkit ja harjoitukset olivat hyviä, etenkin liinan kanssa tehtävät harjoitukset."

Seuraava ryhmävalmennus alkaa Turussa 11.8. Muistathan yksityisvalmennus ja verkkovalmennusmahdollisuudet, jotka voit valita silloin kun kaipaat omaa tilaa ja kodin rauhaa 🌹

Isät jäävät liian usein varjoon äitiysneuvoloissa, synnytysvalmennuksissa, synnytyksissä ja lapsivuodeajassa, vaikka hei...
04/07/2019

Isät jäävät liian usein varjoon äitiysneuvoloissa, synnytysvalmennuksissa, synnytyksissä ja lapsivuodeajassa, vaikka heistä tulee vanhempia aivan samalla tavalla kuin synnyttäjistä. Isät ovat todella upeita synnytyksissä ja imetyksen taustatukena, kun he saavat tietoa, luottamusta ja tukea. Isät merkitsevät.

Rentouttava Ääni® -valmennuksessa isät ovat isossa roolissa. Uskon valmentajana siihen, että positiivinen ja lempeä synnytyskokemus on koko perheen oikeus.

Miksi mieli ja visuaalisuus kuuluvat yhtenä tärkeänä osana Rentouttava Ääni® -valmennukseen kehon ja lantion tasapainon ...
03/07/2019

Miksi mieli ja visuaalisuus kuuluvat yhtenä tärkeänä osana Rentouttava Ääni® -valmennukseen kehon ja lantion tasapainon rinnalle? Lue alta:

”Se oli kamalaa!” Moni varmasti ajattelee sanan ”voimalausekortit” tai ”affirmaatiot” kuulleessaan, että kyse on jälleen yhdestä positiivisuuteen keskittyvästä

"Rentouttavan äänen käyttö suurelta osin mahdollisti minulle toivomani luonnollisen ja voimaannuttavan synnytyksen. Erit...
02/07/2019

"Rentouttavan äänen käyttö suurelta osin mahdollisti minulle toivomani luonnollisen ja voimaannuttavan synnytyksen. Erityisesti hengitys- ja mielikuvaharjoitukset auttoivat selviytymään tilanteissa, joissa aiemmassa synnytyksessäni olen joutunut turvautumaan lääkkeelliseen kivunlievitykseen. Koin hallitsevani kipua ja pystyin olemaan aktiivinen synnyttäjä. Synnytyksen edetessä pelko meinasi jossain kohtaa ottaa vallan, m***a synnytyslaulu ja erityisesti hengitys auttoi pitämään ajatukset kasassa, rentoutumaan ja pääsemään siihen ns. synnytyskuplaan. Se auttoi hallitsemaan tuntemuksia, kivun pystyi hengittämään ja hymisemään ohi. Sen avulla pysyin yhteydessä kehooni."

"Aivan ihana valmennus. Tuntuu, että sai paljon sellaista tietoa synnytyksestä ja synnytykseen valmistautumisesta mitä on juuri kaivannut ja mitä muualta ei ole saanut. Kiitos!

"Kurssimateriaali on tosi hyvä. Useimmat harjoitukset ovat hyvässä muistissa, toisia on hyvä päästä välillä selailemaan ...
29/06/2019

"Kurssimateriaali on tosi hyvä. Useimmat harjoitukset ovat hyvässä muistissa, toisia on hyvä päästä välillä selailemaan kirjasta. Miehen mielestä erityisesti synnytyksen eri vaiheet on materiaalissa sekä tapaamisessa kattavasti kerrottu ja kuvailtu. Hän koki niistä olevan konkreettista hyötyä erityisesti synnytyksen käynnistyessä, että hän pystyy auttamaan ja tukemaan minua mahdollisimman pitkään kotona, eikä turhaan ala rahdata minua sairaalaan liian aikaisin."

Uniikissa Rentouttava Ääni® -valmennuksessa keskitytään kehon ja mielen rentouttamiseen, turvallisuudentunteen ja luottamuksen kasvattamiseen. Sairaalassa synnyttävät oppivat yhdessä kumppaninsa kanssasi mitä pitää tietää saavuttaakseen lempeän ja positiivisen synnytyskokemuksen. Yhdessä saatte valmennuksesta avaimet tulevan perheenne hyvinvoinnin tukemiseen myös lapsivuodeaikana.

Seuraavaan 11.8 alkavaan Turun ryhmävalmennukseen pääset vielä sinäkin mukaan. Muistathan myös etävalmennusmahdollisuuden, joka ei katso paikkaa, vaan voit oppia rentoutumaan oman kotisi pehmeydessä

Äänellä on ääretön voima. Ääni auttaa rentouttamaan kehon, purkamaan tunteita, pääsemään meditatiiviseen ja regressioon....
29/06/2019

Äänellä on ääretön voima. Ääni auttaa rentouttamaan kehon, purkamaan tunteita, pääsemään meditatiiviseen ja regressioon. Alta pääset kuuntelemaan Jupiter tutkimuskeskuksen nauhoittamia valaiden lauluja Havaijilla.

Sound has infinite power. Sound relaxes the body, releases emotions, gets you into meditative state and regression. Below you can go and listen Jupiter Research Center recorded whale songs from Hawaii.

http://jupiterfoundation.org/whale-song-archive-hawaii

This is an archive of singing humpback whales recorded from both the Cetabuoy and Wave Glider off the coast of the Big Island of Hawaii .  Enjoy!

Osoite

Turku

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Rentouttava Ääni - synnytysäänikurssi :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Rentouttava Ääni - synnytysäänikurssi :lle:

Jaa

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn
Share on Pinterest Share on Reddit Share via Email
Share on WhatsApp Share on Instagram Share on Telegram