18/12/2025
Seuraa pitkä kirjoitus kreikkalaisesta myytistä, hengityksestä, kehollisuudesta - ja pikku ripaus hengityksen psykologiaa. (Ja samalla edelleen terveiset Sisiliasta, joka on mielenkiintoinen sekoitus italialaista, kreikkalaista, roomalaista, arabialaista, karthagolaista, bysanttilaista ja normannien kulttuuria. Tänään kävimme katsomassa Mazara del Vallon Tanssivaa satyyria.)
Mazara del Vallon Tanssivaan satyyriin liittyy meren ja onnen legenda
Legendan mukaan patsas on meren hengen lahja: satyyri, Dionysoksen hurmoksen ja elämänvoiman seuralainen, nousi hetkeksi syvyyksistä näkyviin ja antoi kalastajille merkin suosiostaan. Kun patsas löydettiin merestä vuonna 1998, sitä pidettiin enteenä suojeluksesta, runsaasta saaliista ja kaupungin uudesta elinvoimasta. Tarinan mukaan satyyri valitsee itse, milloin se antaa tulla löydetyksi – ja sen ilmaantuminen merkitsee käännekohtaa.
Paikallisessa mielikuvituksessa patsaan vääntynyt, tanssiva asento ja huumaantunut ilme tulkitaan meren liikkeen jatkumoksi: ikään kuin satyyri yhä tanssisi aaltojen rytmissä. Siksi sen ajatellaan olevan meren, kehollisen hurmoksen ja rajatilojen symboli – olento kahden maailman välissä, joka tuo mukanaan sekä vaaran että siunauksen.
Marsyyaksen myytti ja puoliavoimien huulten välistä hengittäminen
Puoliavoimien huulten välistä hengittäminen liittyy Marsyaaksen myyttiin – ja laajemmin satyyreihin, aulokseen ja hengityksen (pneuma) hurmokselliseen voimaan. Marsyaas oli satyyri, joka löysi Athenen hylkäämän auloksen (kaksoishuilun). Aulos on soitin, jota ei voi soittaa suljetuin huulin. Soittaminen edellyttää jatkuvaa hengittämistä puoliavoimen suun kautta ja kehon täydellistä osallistumista. Marsyaas haastoi Apollonin soitinkilpailuun – vastakkain olivat Marsyyaksen hengityksellinen, kehollinen ja maanläheinen musiikki ja Apollon kirkasäänisen lyyran kanssa. Symbolisesti kyse oli kahdesta hengityksen tavasta:
• Apollonin hengitys oli hallittua, ylöspäin suuntautuvaa ja kontrolloitua.
• Marsyaaksen hengitys oli avointa, huohottavaa, kehollista ja villiä.
Puoliavoimet huulet ovat hurmoksen ja alttiuden merkki – hengitys ei ole tukahdutettua eikä täysin kontrolloitua.
Satyyrien kuvauksissa (kuten Mazaran tanssivassa satyyrissa) suu on usein hieman auki, katse on kääntynyt taakse tai ylös ja keho on spiraalimaisessa liikkeessä. Tämä ilmentää myyttistä tilaa, jossa hengitys kulkee kehon läpi eikä ihminen pyri pitämään itseään kontrollissa. Ollaan pikemminkin jumalallisen hengen (pneuman) koskettamana. Antiikissa ajateltiin, että jumalallinen inspiraatio saapuu juuri hengityksen kautta. Puoliavoin suu on kutsu: henki saa tulla ja mennä.
Puoliavoimien huulten välistä hengittäminen merkitsee rajatilaa kontrollin ja antautumisen välillä, hurmosta ilman täydellistä katoamista ja kehon ja hengen avointa suhdetta maailmaan. Marsyaaksen perintö: hengitys, joka ei ole vain elämän ylläpitoa vaan ääni, liike ja yhteys – ja siksi myös vaarallinen, pyhä ja periboētos.
Marsyaaksen myytti on myös kertomus hengityksen etiikasta. Aulos edellyttää jatkuvaa ilman virtausta, poskien, huulten ja rintakehän aktiivista osallistumista ja eräänlaista hengityksen antamista soittimelle. Athena hylkää auloksen, koska soitin muuttaa soittajaa. Se vie kehoa pois hillitystä muodosta. Marsyaas taas edustaa muutosta: hengitys ei enää palvele järjestystä, vaan rytmiä, hurmosta ja maata.
Myytissä Apollon voittaa ja hinta on kova. Marsyaas nyljetään – hänen hengittävä pintansa riistetään. Tämä on symbolisesti kertomus siitä, mitä tapahtuu, kun kehollinen ja avoin hengitys tuodaan järjestystä rakastavaan maailmaan.
Puoliavoin suu on hienovarainen ele. Se ei ole huuto eikä hiljaisuus, vaan välitila. Kehollisesti se merkitsee, ettei hengitystä pidätellä, ettei sitä myöskään pakoteta ja suun, kurkun ja rinnan välinen yhteys on avoin. Monissa kulttuureissa juuri tämä tila on transsin, inspiraation ja pyhän kosketuksen merkki.
Tällainen välitilassa oleminen muistuttaa Winnicottin transitionaalitilan käsitettä. Sillä ei kuvata täysin sisäistä, eikä täysin ulkoista tilaa, vaan tilaa, jossa luovuus, leikkisyys ja jopa hetkellinen kontrollista irrottautuminen on mahdollista. Kun suu on hiukan auki kokija ei ole täysin suljettu ulkoiselta, maailma ei kuitenkaan tunkeudu väkisin sisään – ollaan kontaktissa ilman hallintaa. Marsyaas edustaa tätä tilaa ennen kuin se tuhotaan.
Jos yhdistetään Marsyaaksen myytti, puoliavoimet huulet ja Winnicottin välitila, syntyy kuva hengityksestä, joka on ”kolmas” – ei pelkästään biologinen tapahtuma, eikä vain symbolinen kokemus, vaan samaan aikaan myös relationaalinen. Antiikin pneuma on juuri tätä – henki, joka liikkuu olentojen välillä.
Puoliavoimien huulten välistä hengittäminen on myyttinen ja kehollinen kuva tilasta, jossa ihminen ei hallitse henkeä, vaan antaa hengen kulkea – ja juuri siinä rajatilassa syntyvät hurmos, symboli ja pyhä.
