08/01/2026
Kirjoitin taannoin Fysioterapia-lehteen kliinisen kommentaarin ACL-vamman jälkeisestä kuntoutuksesta. Artikkelin lähtökohtana on näkemys, että ACL-vammassa ei ole kyse yksinomaan biomekaanisista tekijöistä. 💯
🧠 Etenkin ilman kontaktia tai epäsuoralla kontaktilla tapahtuvien ACL-vammojen taustalla voi olla niin kutsuttu neurokognitiivinen häiriö tai liikekoordinaation ongelma. Tämä vaatii myös uudenlaista lähestymistä ja tarkastelukulmaa ACL-vamman jälkeiseen kuntoutukseen sekä testaamiseen.
Mahdollisen vammatapahtumaan liittyvän neurokognitiivisten häiriöiden lisäksi tiedämme, että ACL-vamma aiheuttaa aivoissa muutoksia, jotka vaikuttavat yksilön kehon käyttöön, liikkumisstrategioihin ja liikekäyttäytymiseen, eli neuromuskulaarisesti ne johtavat negatiivisiin adaptaatioihin. Edellä kuvattu tarkoittaa, että kuntoutuksen sisältöjä sekä RTS-testaamista tulee pystyä kohdentamaan aiempaa paremmin nimenomaan näihin osa-alueisiin.
Tällaiset ACL-vamman jälkeiset neuromuskulaariset negatiiviset adaptaatiot voivat ilmentyä esimerkiksi heikentyneenä somatosensorisena prosessointina ja motorisena kontrollina. Myös visuaalinen tai neurokognitiivinen riippuvuus voi lisääntyä kaoottisemmissa liikkumisympäristöissä tai tasapainoa ja kehon hallintaa haastavien havaintomotoristen suoritusten aikana.
Tällä hetkellä ei ole tarpeeksi vahvaa näyttöä siitä, että nykyisten ja standardoiduilla kriteereillä rakennettujen RTS-testipatteristojen läpäiseminen vähentäisi uusintavammariskiä urheiluun paluun jälkeen.
➡️ Käytännössä laajemmin tämän voidaan siis ajatella tarkoittavan kahta asiaa:
1) yleiset kuntoutusprotokollat eivät ole riittäviä, ja toisaalta
2) käytössä olevat RTS-testipatteristot eivät palvele tarkoitustaan.
Eteenpäin on päästävä ja toimintamallien on kehityttävä, sillä vallitsevaa tasoa ACL-vamman kuntoutuksessa ei vielä voida pitää riittävän hyvänä.
💬 Käy lukemassa artikkeli ja pistä viestiä minkälaisia ajatuksia se herätti! Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan eturistiside.fi -sivustolla, linkki biossa.