Kuntouttamo (entiseltä nimeltään Porin Fysiocenter) on vuonna 2006 perustettu alunperin porilainen, nykyisin turkulaistunut yritys, joka tarjoaa eläinfysioterapiaa koirille ja hevosille, sekä kouluratsastusvalmennusta alkeistasosta HeA -tasolle saakka. Koirat otan vastaan osoitteessaTuijussuontie 5, Raisio. "Hei, olen Hanna-Leena Tammelin. Olen valmistunut fysioterapeutiksi Satakunnan Ammattikorkeakoulusta vuonna 2005 ja erikoistunut eläinfysioterapiaan vuonna 2007. Lisäksi olen suorittanut Suomen Ratsastajainliiton I -tason valmentajatutkinnon vuonna 2007. Opiskelen tällä hetkellä Turun Yliopistossa biologiaa, eläinfysiologiaan ja genetiikkaan suuntautuen. Hevosharrastustaustaa minulle on kertynyt 30 vuoden ajalta. Olen kilpaillut este- ja kouluratsastuksessa alue- ja kansallisella tasolla. Tällä hetkellä tätihöntäilystä pitää huolta piekkariruuna Lavilan Velmu (2007). Ikivihreillä laitumilla kirmaa ensimmäinen ikioma kilpakumppanini Morento (1998-2022). Koiraa ei tällä hetkellä ole opiskelukiireiden takia m***a sydän sykähtää erityisen lämpimästi valjakkoseisojien, vinttareiden ja kaikenlaisten kikkaraturkkien kohdalla. Sateenkaarisillalla puluja jahtaa espanjanvesikoirauros Concurrido Comico (2007-2021). Olen peruskoulutusteni lisäksi käynyt lisäkoulutuksia mm. neuraalikudoksen mobilisaatioon, kinesioteippaukseen ja faskiakäsittelyyn, sekä eläinten kouluttamiseen positiivista vahvistamista apuna käyttäen. Fysioterapiassa keskityn yksilölliseen suunnitelmaan ja toteutukseen, tavoitteena kivuton ja iloinen eläin. Samoin valmennuksessa on tarkoitus räätälöidä kokonaisuus asiakkaan mukaan, oli sitten kyseessä istuntavalmennus tai kilpavalmennus. Ideaalisin tilanne on silloin, kun pystytään tekemään moniammatillista yhteistyötä mm. eläinlääkärin ja oman valmentajan kanssa omistajaa/asiakasta unohtamatta."