
05/09/2025
Hyvää Yrittäjänpäivää
Rohkenen sanoittaa tämän päivän työntekemistä yrittämiseksi, toimialasta riippumatta.
Moni meistä tekee työtä tavalla, joka vaatii samoja taitoja, rohkeutta ja sinnikkyyttä kuin yrittäjyys. On kyse sitten omasta yrityksestä tai oman osaamisen viemisestä eteenpäin muuttuvilla työmarkkinoilla – yrittämistä sekin on.
Sain olla eilen opettajille suunnatussa Vahvuusajattelu -luennolla. Hän jos kuka on tulevien nuorten yrittäjyyden asialla. Yrittäjäsukupolven on uudistuttava ja vahvuuksien tunnistaminen on yksi osa yrittäjyyskasvatusta. Kiitos Kaisa - olet tärkeä suunnannäyttäjä tulevalle yrittäjäsukupolvelle.
Yksi nosto Kaisan luennosta, joka vahvisti näkemykseni tulevaisuuden yhteisöllisestä tekemisestä:
"Tutustumme itseemme toisten kautta"
Maailma muuttuu sitä mukaa kun ihmisen mieli, joten toivoa on ja itsetuntemus on merkittävä tulevaisuuden työelämän taito.
Työmarkkinat ovat heilahdelleet monesta eri syystä viimeisen viiden vuoden aikana. Osa sanoo huonompaan suuntaa, m***a toisaalta muutos ja kasvu syntyy aina kasvukipujen kautta. Uskoni tulevaisuuteen on vahva, sillä työelämän on uudistuttava ihmisen kehittymisen ja kasvun myötä.
Mitä jos nämä viimeisen viiden vuoden ajan työelämän muutosvaiheet ovatkin muutoksen askeleita, kohti kehittyneempää työelämää:
1. Poikkeustila – pysäytti, pakotti uudistumaan ja miettimään työnteon merkitystä.
2. Maailman tilanne – loi epävarmuutta, m***a myös uusia mahdollisuuksia ja yhteistyön muotoja.
3. Työmarkkinoiden muutos – muokkasi tapoja tehdä työtä, avasi uudenlaisia urapolkuja ja haastoi meitä oppimaan jatkuvasti.
4. Teknologian kehitys – kiihdytti muutosta. Automaatio, tekoäly ja digitaaliset työkalut muuttavat arkea, m***a samalla ne antavat meille mahdollisuuden rakentaa uutta liiketoimintaa, luoda arvoa ja tehdä asioita fiksummin.
5. Ihmisen kasvu & yhteisön voima – kaiken muutoksen keskellä korostuu se, mitä ei voi automatisoida: aito kohtaaminen, tunnetaitojen merkitys ja yhdessä kasvaminen.
Yrittäjyys ei ole vain yksilön matka, vaan se rakentuu yhteisöllisyydestä, luottamuksesta ja kyvystä nähdä toinen ihminen.
Teknologia ja talouden syklit muuttuvat, m***a ihmisen kyky kasvaa, oppia ja kohdata säilyy. Juuri se tekee yrittäjyydestä – ja yrittämisestä laajemminkin – arvokasta.
Teknologia ei vie pois yrittäjyyden ydintä – päinvastoin. Se antaa meille enemmän mahdollisuuksia olla luovia, tavoittaa uusia asiakkaita ja löytää tapoja ratkaista ongelmia. M***a se myös vaatii rohkeutta tarttua uuteen ja opetella jatkuvasti.
Yrittäjyys ei siis ole pelkästään yrityksen pyörittämistä – se on myös asenne.
Asenne, joka auttaa katsomaan eteenpäin silloinkin,
kun ympärillä myrskyää.
Tiesithän, että kotkakin myrskyllä hakeutuu myrskyn silmään, koska siellä on tyyntä.
Rohkeutta ja viisautta yrittävät - omissa yrityksissään, työssään ja elämässään.
Kohtaamiset syntyvät myrskyn silmässä - nähdään siellä 🌞