19/05/2025
Luonnossa vanha lakaistuu pois, antaa ravintoa ja tarjoaa mahdollisuuden ja tuen uuden syntymiselle - kukkaan puhkeamiselle.
Meidän mielessä ja ihmiselämässämme tapahtuu myös uudelleen syntymää. Matkalla kohti uutta, vanha voi joskus vain lakaistua pois. Usein matka saattaa tehdä myös kipeää ja sattua. Vanhan lakaistuminen ei aina tapahdu omalla painollaan, kuin luonnostaan. Saatamme alkaa pelkäämään ja suojautumaan. Näissä hetkissä yleensä tarvitsemme toista ihmistä ja toisen myötätuntoista kannattelua. Kannattelun avulla kukan nuppu voi pikku hiljaa alkaa kehittymään ja nousemaan maan rajasta kohti valon lämpöä. Joku kaunis päivä kukka pääsee avautumaan kukkaansa ja kukan oma varsi alkaa kannattelemaan kukkaa itseään elämän puhalteessa. Näin käy luonnossa ja näin voi käydä myös meidän ihmisten välillä.
In nature, the old is swept away, offering nourishment and a chance and support for the birth of something new – for blooming.
Rebirth also happens in the realm of the mind and human life. On the journey toward the new, the old may sometimes simply be swiped away. This journey is often painful and can hurt. The old does not always fade away naturally or effortlessly. We may begin to fear and protect ourselves. In such moments, we often need another person and compassionate support. With that holding, the bud of a flower can slowly begin to form and rise from the earth toward the warmth of light. On some beautiful day, the flower may open, and its own stem will begin to carry it in the wind of life. What happens in nature can happen also between us people.
