08/01/2026
Nyt on uskomattoman kaunista. Merellä ja metsässä. Molemmissa on aivan oma taikansa. Molempien äärellä vuodenajat tuntuvat kehossa syvemmin. Rytmit on helppo aistia kun pysähtyy aistimaan ympäristöä.
Merellä silmän pohjia myöten häikivä valo ja armoton pakkasviima asettavat pienen ihmisen helposti perspektiiviin luonnon edessä.
Samaan aikaan näky on lumoavan kaunis.
Metsässä taas pehmeä valo, äänettömyys ja lumen luoma kerroksellisuus saavat aikaan sanoinkuvaamatonta yhteenkuuluvuuden tunnetta luonnon kanssa. Siellä on ihmisen hyvä olla.
On suuri onni saada asua pohjoisessa ja todistaa näiden olosuhteiden tuoma tunne siitä, että meilläkin on oikeus hidastaa tahtia.
Ehkä siksi me suomalaiset olemme onnekkaita. Meillä luonto ei tarjoa jatkuvaa mukavuutta, vaan se antaa jatkuvaa palautetta. Se opettaa sopeutumista, rytmiä ja sitä, ettei kaikki ole koko ajan käytettävissä. Vuodenajat muistuttavat, että myös ihmisellä on oikeus vaihdella tahtia.
Se, että osaamme nauttia jäästä, pimeästä ja hiljaisuudesta, ei ole itsestäänselvyys. Se on taito joka meidän on mahdollista oppia.
Talvessa on jotain vapauttavaa:
luonto ei pyri tehokkuuteen, kasvuun eikä näkyvyyteen.
Silti se tekee juuri sitä, mitä sen kuuluu.
Ajatus, joka jäi mieleen tätä katsoessa:
entä jos kaiken ei tarvitsisi olla jatkuvasti “hyödyllistä”, jotta sillä olisi arvo?
