27/05/2024
Lisää henkilöstön kokemuksia hankkeesta! Ari Pukki työskentelee Keravan ja Tuusulan paloaseman 3-vuorossa. Hänellä on kokemusta pelastusalalta 23 vuoden ajalta. Esitimme Arille kolme kysymystä.
Mitä hankkeesta jäi päällimmäisenä mieleen?
”Erityisesti jumpat ja luennot, esimerkiksi uneen, ravintoon ja ikääntymiseen liittyvät. Juoksutekniikan opetus, minikirjasto… Paljon oli hyviä juttuja. Asioita on jäänyt elämään, esimerkiksi videoliikepankin käyttö tabletilta. Porukassa tekeminen oli hyvä juttu, se innostaa monia.”
Muuttuiko ajattelusi fyysisestä toimintakyvystä pelastusalalla hankkeen aikana?
”Varmasti jollain tavalla, tai vahvistui. Voima on tärkeää, m***a etenkin kestävyys ja liikkuvuus. Ikääntyvän palomiehen täytyy pitää liikkuvuutta yllä.”
Millaisia terveisiä haluaisit lähettää esimerkiksi päättäjille tai fyysisen toimintakyvyn kanssa pelastuslaitoksissa työskenteleville henkilöille aiheeseen liittyen?
”Päättäjille ainakin, että tällaiset toimet, jos mitkä, auttavat sairauslomien vähentämiseen ja työurien pidentämiseen. Kaikki eivät hyödy kaikesta, m***a jokainen saa varmasti jotain, etenkin ikääntyvä henkilöstö.”