Hanabölen Hoitola Oy

Hanabölen Hoitola Oy Luontaishoitola Vantaan Rekolassa. Motoksi valittiin: Laitetaan hyvä kiertämään! Kun keskittyy tärkeään, epäolennainen putoaa pois, Saarela päätteli.

Hanabölen Hoitola on perustettu 2006, kun Ulla Saarela toteutti unelmansa kokonaisvaltaisia, luontaishoitoja antavan hoitolan perustamisesta. Saarela halusi kunnioittaa sekä isältään perimäänsä paikkaa, että sitä perimätietoa, että alueella oli aikaisemminkin Hanabölen hoitola. Hän halusi myös näyttää itselleen, että pystyy perustamaan hyvää oloa tuottavan hoitolan 30 v sitten rakentamaansa taloo

n, jonka vuokralaiset sekä kaupungin tienrakennus olivat saattaneet huonoon kuntoon. Saarela päätti että vaikka oikeudenmukaisuus ei toteutunutkaan "tässä maailmassa", hän ei suostu katkeroitumaan ja jäämään pahan mielen valtaan, vaan tästä on tuleva paikka, jossa ihmiset saavat hyviä luomuhoitoja, jossa hoitajat ovat unelmatyössään ja ovat ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Vaikeudet ovat voittamista varten ja omistaja selvisi stressin aiheuttamasta sydämen eteisvärinästä stressin voittamisen kautta. Tänään Hanabölen hoitola auttaa stressinpurkuohjelmillaan muita vapautumaan pitkittyneestä stressistä, mikä on erittäin vaarallista terveydelle. Latinan "Mens sana in corpore sano" tarkoittaa suomeksi terve sielu terveessä ruumiissa. Tähän ikivanhaan aksioomaan perustuu koko hoitofilosofia, olemmehan kokonaisuuksia, jossa ruumis, mieli ja henki ovat yhtäaikaa läsnä ja vaikuttavat toisiinsa. Hoitolassa annetaan tällä hetkellä Turvehaude/hierontaa, energisoivaa Magneettihierontaa reikihoitoa ja kundaliinijoogaa netissä. Kesällä on puutarhassamme kundaliinijoogaa.

24/02/2024

Hiihtää voi kun haluaa tarpeeksi.

14/02/2024

Hyvää ystävänpäivää kaikille🌸🍀

Osoite

Suomantie 22
Vantaa
01400

Aukioloajat

Tiistai 17:30 - 19:00
Torstai 17:30 - 19:00
Perjantai 15:00 - 20:00
Lauantai 11:00 - 14:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Hanabölen Hoitola Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Vastaanotto

Lähetä viesti Hanabölen Hoitola Oy :lle:

Jaa

Kategoria

Our Story

Hanabölen Hoitola on perustettu 2006, kun Ulla Saarela toteutti unelmansa kokonaisvaltaisia, luontaishoitoja antavan hoitolan perustamisesta. Saarela halusi kunnioittaa sekä isältään perimäänsä paikkaa, että sitä perimätietoa, että alueella oli aikaisemminkin Hanabölen hoitola. Hän halusi myös näyttää itselleen, että pystyy perustamaan hyvää oloa tuottavan hoitolan 30 v sitten rakentamaansa taloon, jonka vuokralaiset sekä kaupungin tienrakennus olivat saattaneet huonoon kuntoon. Saarela päätti että vaikka oikeudenmukaisuus ei toteutunutkaan "tässä maailmassa", hän ei suostu katkeroitumaan ja jäämään pahan mielen valtaan, vaan tästä on tuleva paikka, jossa ihmiset saavat hyviä luomuhoitoja, jossa hoitajat ovat unelmatyössään ja ovat ystävällisiä ja ammattitaitoisia. Motoksi valittiin: Laitetaan hyvä kiertämään! Kun keskittyy tärkeään, epäolennainen putoaa pois, Saarela päätteli. Vaikeudet ovat voittamista varten ja omistaja selvisi stressin aiheuttamasta sydämen eteisvärinästä stressin voittamisen kautta. Tänään Hanabölen hoitola auttaa stressinpurkuohjelmillaan muita vapautumaan pitkittyneestä stressistä, mikä on erittäin vaarallista terveydelle. Latinan "Mens sana in corpore sano" tarkoittaa suomeksi terve sielu terveessä ruumiissa. Tähän ikivanhaan aksioomaan perustuu koko hoitofilosofia, olemmehan kokonaisuuksia, jossa ruumis, mieli ja henki ovat yhtäaikaa läsnä ja vaikuttavat toisiinsa. Hoitolassa annetaan tällä hetkellä etupäässä erilaisia hierontoja sekä mitä parhainta stressin hoitoa: turvehaude/hierontaa. Nämä ovat pääosassa myös työhyvinvointipalveluissamme.

Kesällä on puutarhassamme terveysliikuntaa ulkoilmassa.