25/02/2026
On se joka kerta niin ihmeellistä ymmärtää, kehon ja mielen yhteyttä.
Vaikka sen tietää todeksi, kolahtaa se vasta kun se oikeasti osuu kohdalle. Omalla kohdallani toistuvasti. Oppiläksy on siis vielä kesken…
Olen puhunut paljon tunnetyöskentelystä ja sen hyödystä oman kivun kohtaamisessa ja vapauttamisessa. Jälleen kerran tuli todistetuksi kohdallani se, miten pelko, jännitys tai kohtaamattomat tunteet esiin työntyvät minusta kehollisina kipuina.
Takana pitkästä aikaa kuuden päivän migreeniputki. En ymmärtänyt ollenkaan sen syntyperää, en sitä miksi se juuri nyt loman loputtua, kun kaikki oli täydellisen hyvin, iski päälle. Kipuhan oli loistanut poissaolollaan jo kuukausia ja nyt yhtäkkiä se oli back! Ja isosti.
Koitin kaikki mahdolliset kikkani ja keinoni, m***a mikään ei tuntunut tepsivän. Kipu vain paheni ja paheni. Tänä aamuna kun istuin itkien lämpimän suihkun alla, tunsin musertavan kivun lisäksi häpeää. Häpeää siitä, että olinhan juuri kertonut isoon ääneen somessa siitä, miten kipuni on poissa ja että olen vapaa, että nyt se kaikki olisi jotenkin takanapäin ja selätetty.
Ajattelin aamun ensihetkinä, että universumi täräytti mulle nyt takaisin, päin naamaa ja oikein märällä rätillä. Että siitäs sait ja vähämpä tiesit…
Jatkuu kommenteissa…
