03/01/2025
Hieno edistysaskel ja sitkeyttä vaatinut todellakin!
Markus J. Rantala: Muutama vuosi sitten julkaisimme kaksisuuntaisen mielialahäiriön selitysmallin, joka sai paljon näkyvyyttä mediassa ja jota vastaan psykiatrian professorit hyökkäsivät mediassa. Mallimme kritisoi nykyistä hoitokäytäntöä, jossa vain lääkitään oireita, m***a ei yritetä hoitaa sairauden juurisyitä. Lääkefirmat eivät luonnollisestikaan halua, että hoito siirrettäisiin juurisyiden hoitoon. Psykiatrit onnistuivat kokonaan estämään aiheesta käytävän keskustelun Suomen mediassa.
Nyt vuosien kuluessa on kuitenkin käynyt ilmi, että selitysmallimme oli hyvin todennäköisesti oikea. Esimerkiksi nyt ilmestyi alansa yhteen huippusarjaan artikkeli, jossa ilmenee, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla on suoliston mikrobiomi epätasapainotilassa. Tämä tila aiheuttaa aivoissa neuroinflammaation, kuten selitysmallimme ennustaa. Mallimme mukaan juuri tämä neuroinflammaatio puolestaan häiritsee sisäisen kellon toimintaa, mikä saa mielialan vaihtelemaan masennuksen ja manian välillä.
Väitän että kaksisuuntainen mielialahäiriö on parannettavissa, m***a se vaatii juurisyiden hoitamista eikä pelkästään oireiden lääkitsemistä. Se ei ole perinnöllinen sairaus, vaan geenit vain aiheuttavat alttiuden sairaudelle. Jos eläimisimme lapsesta asti metsästäjä-keräilijä elämäntyyli ei meillä esiintyisi sitä ollenkaan.
The relationships of the gut microbiota-inflammation-brain axis in depressive bipolar disorder (BD) remains under-elaborated. Sixty-five unmedicated depressive patients with BD II and 58 controls (HCs) were prospectively enrolled. Resting-state functional MRI data of static and dynamic amplitude of....